Shuttlebussin (eli minivan) Padan Bain satamakaupunkiin saa Ubudista n. 50.000rupialla aamuvarhaisella tai jos Kutan suunnasta tulee pääsee halvemmallakin jos ottaa bemon (kuppasempi versio minivanista). Lipun mille tahansa Gilin saarista saa ostettua itsenäisesti Padan Bain monilta fastboat-laivalippujen välittäjiltä. Toki lipun voi ostaa Ubudistakin joltain travelagentilta mutta komissiotahan tietty vedetään välistä. Myös slow boat menee Lombokiin, mutta satamasta kun järkkäät ensin itse kyydin 50km päässä sijaitsevaan toiseen satamaan ja sit taas laivalippua jajaja niin suosittelen vaihtamaan kymmentuntisen risteilijän nopeampaan kuuskyt paikkaseen jahtiin. Noin kolmen tunnin matka on sitäpaitsi lepposa, kyyti ei siis ole pomppuista kuin speedboateissa yleensä ja matkalla saattaa jopa nähdä delffiinejä ja mahtavat tulivuoret horisontissa tietenkin.
Mun eka etappi oli Gili Tarawangn eli tuttavallisemmin Gili T joka on se suurin ja suosituin saarista. Mahtavat surffausmahdollisuudet, loistavaa snorklausta tai sukellusta, rantaarantarantaa, osittain jopa uimakelpoista jos aallokot ei haittaa ja tosiaan yleisiäkin spotteja löytyy kiitettävästi. Toki niitä rikkaitten resortteja on täälläkin ja yleensä valtaavat palan rannasta vain vierailleen ja aurinkotuolin vuokra ulkopuoliselle on semi kallista. Mutta jos kuherruskuukautta tulee viettämään tai muuten vain romanttiselle get awaylle haluaa päästä on Gili T ihanteellinen vaihtoehto. Eikä ne resortit nyt niiiin kalliita taas ole jos kysyy p.p.. Tai sit voi ettiä halvan home stayn ja mennä pummina taas apajille, niinku meikä teki 🙂
Majotus löyty Edyn home staystä jossa normisti yö kai maksais 150.000. Saareltan löytyy myös niitä joihin breku kuuluu 80.000, mut mä en itse asiassa maksanu koko paskasta mitään. Norman otti mut hoiviinsa ja näytti paikkoja, tarjos lounaat, bisset ja päivälliset. Elämä saarella näytti aika lepposalta ja bilettäjille aivan loistava paikka myös. Taikasienet eli magic mushroomsithan on laillisia Indonesiassa ja kiva pussillinen irtoo saarella sadalla tuhannella. Muista huumeistahan onkin sitte kuolemantuomio eli otappa sit varovasti! Ja muutenkin, vaikka sienet on laillisia ota niitäkin varovasti ja tärkeintä hyvän tripin takaamiseksi on olla oikkeassa seurassa.
Mä vietin tällä saarella kaks päivää ja eron Baliin huomas välittömästi. Gilin saaret (gili tarkoittaa yllättäen saarta, kuten thaimaassa ja kambodsassa koh, laosissa don, malesiassa pulau) kuuluu Lombokille ja Lombokin pääuskonto on muslimi…….
Täälläkin on upeita ruokia sataysta tempeen ja ruoka syödään käsin. Ihmiset taas oli toisaalta avoimempia, muttei taas yleisesti niin avuliaita kuin aiemmin tapaamani. Saattaa kuulostaa prinsessa mäkätykseltä, mutta kannoin kassini alusta loppuun ite ja yleensä aina on joku herrasmies hollilla joka haluaa kantaa naisten kassit ja nyssykät. Kantaminen ei kiinnosta, mutta seura kyllä kelpais! En tiedä johtuuko taas tästä kulttuurierosta Suomeen mutta sain ekana päivänä 23 ”treffi pyyntöä”, joka oli aika häkellyttävää pikku saarella ja vielä kun on tottunut siihen suomalaiseen tyyliin jossa voi vinkata silmää vasta kun on kännissä. Täällä on myös tapana jäädä rupattelemaan tuntemattomille ja sitä rataa eikä pieni flirtti mitään uutta ole, mutta nämä pojat on super rohkeita kysymään suoraan mitä suunnitelmissa illalla ja haluaisko ehkä viettää sitä tämän Muhammedin kanssa. Ja aivan sama vaikka ois peittäny ruumiinsa päästä varpaisiin (ei tarvi jos rantalomalla olet!) niin ei auta, silti länsimaalainen liha kiinnostaa. Parasta on kai olla rehellinen, jos ei halua on parempi sanoa ei. Maybe ja katellaan luo turhia toiveita ja on loukkaavaa heittää ilmoille jotain tollasta jos ei oo kiinnostunu. Jos taas on kiinnostunu on hyvä olla paikallinen numero 🙂 Kaikkialla Aasiassa prepaidithan on sairaan halpoja. 10.000 rupialla saa kortin ja paaaaljon puheaikaa. Näistä on myös mahdollista soittaa ulkomaille ja tehdä sopparin johon kuuluu myös netti.
Mä en tullu nyt tapailee miehiä enkä ryyppää. Oli mahtavuutta viettää aikaa Normanin kaa ja en tosiaan maksanu mistään mitään koska hän piti mua vieraana. Hän ei huolinu rahaa vastaan mut halusin antaa jotain. Oltiin pitkät tovit makoiltu mun loistavassa riippumatossa joka on siis ollu mun matkassa reissun alusta asti. Laskuvarjosta tehty jumbo hammock kahdelle. Kuumalla viilee ja kylmällä lämmittää, hylkii vettä ja kuivuu nopeesti, menee pieneen tilaan ja sairaan kevyt. Täydellinen, mutta pian nukuin taas perinteisesti ihan vaan sängyssä koto Suomessa ja tiesin Normanin tykkäävän siitä tosi paljon. Annoin sen siis hänelle ja se oli parhaimpia lahjoja mitä oon eläissäni antanu 🙂
Botskin Gili Menolle saa napattua aamu puol kympin aikaan satamasta, lipun saa ostettua omatoimisesti lippukopilta ja piljetti kustantaa 20.000. On myös olemassa yleinen ferry joka kulkee kun paatti on täynnä ja maksaa jotain 8.000 rahaa. Meno on saarista keskimmäinen ja tuntemattomin. Tämänkin saaren ympäri kävelee alle kahdessa tunnissa ja jos Gili Tllä oli luksusta niin kyl on täälläkin. Ja rauhallista. Kaikki vastaantulevat, niin länkkärit kuin paikallisetkin moikkaa ku ei täällä hirmu suurella todennäkösyydellä ees tuu ketään vastaan koko aikana ku kävelee rantaviivaa pitkin. Saaren asukit on vallannut keskitienoot josta löytyy myös halvemmat asutukset, pyykkipalvelut, nettikahvila ja kioskit ja Bird Park, jossa mäkin yövyin 50.000 yö.
Aallot oli suurimmat mitä oon koskaan nähny ja mitä kauneimpia simpukoita ranta täynnä. Kyllä ollaan paratiisipaikoilla jälleen. Mutta mitä muuta täällä on? No eipä juuri mitään. Loistava paikka tällaselle kuten minä joka haluu vaan rauhottua, kelailla ja käppäillä. Kaiken tän kävelyn ansiosta mun jalassa on nyt jonkin sortin marssimurtuma ja nilkutan aika kivasti. Jalka äityy puolen tunnin kävelyn jälkeen ja tarvii pitää paussi. Mutta sekään ei mua pysäytä, kävelyterapiaa 🙂
Täällä kävellessäni oon miettiny kaikkia niitä ihania ihmisiä keitä oon reissullani tavannu ja miten monet on muhun vaikuttanu. Muistellu myös niitä menneisyyden hahmoja ja ihmisiä keitä Suomesta eniten kaipaan. On jännittävää huomata kuinka monet ystävät on sit edelleen ystäviä kahdeksan kuukauden tauon jälkeen ja keistä tulee enää moikkaus tuttuja, ja monetko moikkaus tutut ei enää edes moikkaa ja monenko unohdetun ystävän kanssa bondaa jälleen. Se on aika jännä miten aika ja paikka vaikuttaa niin paljon alkavan ystävyyden kehittymiselle. Oon tutustunu täällä mitä epätodennäkösempiin persooniin, ihmisiin joihin en ”normaaliolosuhteissa” ois varmasti tutustunu. Nämä kokemukset on johtanut toivottavasti pysyvään ystävyyteen, toiset taas on muistuttanu mua niistä piirteistä joita ihmisessä arvostan ja mitä en.
Yksin matkustamista ihmiset kummasteli kun lähdin ja tekee sitä edelleen. Eikö mua pelota? Miten mä pärjään? Eikö se oo kallista? Eikö mul oo yksinäistä? Munhan ei alunperin pitäny olla koko aikaa yksin, ja vaikka matkakumppanit vaihtu tai ei lähteny Suomesta lainkaan en mä siltikään oo ollu hirmu paljoo yksin. Toki se eka vähän jännitti, mut kun mä tajusin etten mä oo ikinä yksin niin kauan ku oon oman yksinäisyyteni herra. Luotan yleensä ihmisiin ja hyvään karmaan ja ensi fiilikseen ja se on kantanu mua turvallisesti koko matkan. Elossa ollaan! Ja ei se sen kalliimpaa oo kuin kaksinkaan. Toki joissain asioissa säästää kaksin, mutta näin tekee myös sinkkumatkustajakin. Mun harvoin tarvii ottaa tuktukia tai taksia vaan kyydiksi kelpaa halvat mopotaksit, majotuksessa yleensä huomioidaan yksin matkustavan budjetti ja sit on aina dormeja. Mutta joo, en mä seuraa kaihda! Ehkä ens reissun teen jonkun kanssa alusta loppuun, nyt mun matkakumppanit on vaihtunu parin päivän tai muutaman viikon välein ja Aasiakin on pieni paikka. Taas törmäsin tuttuun Gili Menolla. Fijiläiseen Jimmyyn kehen tutustuin Balilla. Harvoin sitä yksin on, mut nyt halusin todella olla ja kelailla, lähdin siis katsastamaan viimeisen ja chilleimmän Gilin saarista, Gili Airin.
Gili Air on tunnettu rennon letkeästä ilmapiiristään ja monet rastapäät päätyy levyttämään saaren palmupuiden väliin riippumattoihinsa viikoiksi. Reggae pumppaa kajareista, on kitesurffii, surffii, paremmat uimamahollisuudet ku sisarsaarilla eli enemmän uimakelposia spotteja ja paikoin lempeemmät aallot, on myös dyykkii ja snorkkelii. Saari on kallimpi kuin Meno, halvempi kuin T ja hyvä reissaajalle joka haluaa ottaa rennosti, sosiaalisoida saman henkisten reissaajien kanssa, ottaa chillisti kuppii ja pajauttaa ja nauttia auringosta joka päivä!
Aurinkoista Gilin saarilla on kuulemma vuoden ympäri. Sateita on satunnaisesti ja turistit tulee sykleissä. Nyt oli hiljanen kausi ja olin jälleen onnekas. Koko reissuni ajan oon sopivasti ohittanu sesongit ja sadekaudet, oon ajottanu vierailuni paikkoihin mukavasti siiihen väliin ja pakko myöntää et tää on ollu suurimmakai osaksi pelkkää sattumaa 😀 Ainoastaan Tammikuussa koin klaustrofobiaa ja hintojen nousua, mutta silloin onkin ihan sama missä päin Aasiaa olet, on sesonki kaikkialla.
Airille tulin viettää siis viimeset päiväni auringossa, viimeset uinnit lämpimässä meressä, katselemaan viimeset auringonlaskut horisonttiin ja nousut suoraan sinestä. Viimesen kerran tulin heräämään kukonlauluun, juomaan tuoretta kookosta, etsimään aarteita rannan hiekasta, tallaamaan kärrypolkuja. Niin… viimesen kerran tälle kertaa…
Sit se ois siinä, 8kk eli 239 päivää Kaakkois- Aasiassa, kahdeksassa eri maassa reissanneena, tuhat kokemusta rikkaampana, maailmankuvaani miljoonakertaisesti avartaneena! Oon päässy patikoimaan viidakoissa, sukeltamaan maailman parhaissa merissä, pyöräilly yli vuorten, maalannu aatteitani seiniin ja tauluihin, nähny mielettömiä maisemia ja päätä räjäyttävän upeita luonnonilmiöitä, melonu karikkojen läpi, laskenu koskia, ryöminy luolissa lepakoiden seassa, juhlinu täydenkuun alla, opetellu ajamaan mopolla (myös vaihteet omaavalla!), katsonu pelkojani silmästä silmään, voittanu ne, kokenut niiiin paljon ja tietenkin kaikki se kulttuuri, uskontojen kirjo ja ihanat paikalliset sekä kanssamatkaajat siinä rinnalla. Oon oppinu myös luottaa vaistoihini, oppinu uskoo itseeni ja kuuntelee sitä sisäistä opastani, oppinu elää hetkessä. Oppinu vaalimaan joka ikistä hetkeä tässä ihmeellisessä elämässäni, hyviä ja huonoja aikoja. Oppinu hyväksymään mitä ikinä tielleni tulee ja sen mitä on ollut ja mennyt, oppinut uskomaan tulevaan.
Pian lentäsin Lombokista Kuala Lumpuriin ja siitä taas Bangkokiin. Viimeset viis päivää näissä mun kahessa lemppari pääkaupungissa shoppaillen viimeset ringettini ja bahtini. Ja sit se oiski Turkin kautta Suomeen. Rundi pohjosest etelään ystäviä, sukulaisia ja perhettä katsomaan, persaukisena juhannuksen viettoon ja takas työelämään. Saa nähä tuleeko se käänteinen kulttuurishokki kun palaan, luultavasti, mutta ennen sitä kerkee vielä varmasti tapahtua, matkalla Lombokista Bangkokiin.
riippumatonnainen 