Avainsanaan ‘Phnom Penhistä Sihanoukvilleen’ liitetyt artikkelit

Viimeset pari päivää vietettiin siis Kuala Lumpurissa. Tsekattiin takas sisään Reggae Mansioniin ja oli kieltämättä aika nautinnollista saada kuuma suihku ja puhtaat valkeat lakanat meidän hiukka rähmäsen bungalowin ja limasten yöbussien jälkeen. Lennettiin takas Kambodzaan yölennolla. Ensimmäistä kertaa sai säätää näitten halpalentoyhtiöitten lipunvarausten kanssa. Olin buukannu meille paluu lennon ennenku mentiin saarelle, siellä oli täysin tietämätön ettei maksu ollut mennyt läpi ja nyt hinta oli noussut ja blaablaablaa. No, mehän siis jouduttin varaa loppupeleissä täysin uusi lento, peruuttaa vanha varaus ja maksaa hiukka enemmän mitä alunperin oli ajatuksissa. Onneksi oli vielä paikkoja jäljellä halpaan yölentooon. Ei siis muuta ku aamu neljältä ylös ja saatiin jaettua taksi lentokentälle kahden muun tytön kanssa, täten hintaa tuli 40ringettiä nuppi. Jos siis yölentoja varaa halvan hinnan perässä kannattaa ottaa huomioon milläs helvetillä sinne kentälle pääsee keskellä yötä. Kuala Lumpurissa, kuten monissa muissakin suurkaupungeissa metro likenne lakkaa yöllä muutamaksi tunniksi.

image

Mutta eipä hätää. Syötiin aamiaista ja venailtiin rauhassa lentoa check innin jälkeen. Lento kesti vaivaset kolme tuntia ja aamulla oltiinkin PP:ssä. Mä olin kuluttanu dollarini loppuun ja tarvin kipeesti automaattia ennenku pystyin maksaa viisumini. Kentällä oli tasan yks toimiva ATM ja se oli passitarkastuksen jälkeen. Tästä syystä saatiin säätää jälleen kentällä ylimäärästä, mutta olin joka tapauksessa tyytyväinen kun viisumi kerrankin makso mitä piti eli kakskyt taalaa.

Tuktukin kaupunkiin saa femmalla ja mentiin jälleen Happy 11:niin. Harmittavaa kyllä, paikkaa on suositeltu Lonely Planetissa ja Tripadvisorissa ja nyt huonehinnat oli siis tuplaantunu viimekerrasta. Saatiin kumminki tingattuu kuppanen luukku kymppiin. Phnom Penhissä oli ideana viettää muutama päivä kierrellen kirppareita ja vintageliikkeitä inspiroituaksemme materiaaleista mahdollista omaa liikettämme varten. Meitähän on nyt siis kolmen kopla kiinnostuneena avaamaan vaatetusliikkeen Sihanoukvilleen. Suomalainen Elsa, mä ja Fiz. Fiz ompelijana tekee retro ja vintage henkisiä asusteita kun minä ja Elsa taas ollaan konkareita korujen teossa ja idearikkaita luomaan paskasta kaunista eli käyttämällä kierrätysmateriaaleja. Liiketilanvuokrathan Sihanoukvillessä vaihtelee 100$sta 400$riin riippuen spotista. Otresilta saa satkulla, citystä ja Serendipityn rannalta reiluun kolmeen sataan. Jos kokonaisen tontin haluaa vuokrsta esim kymmeneksi vuodeksi ja rakentaa majotusliikkeen, on kylän laitamilla tontit n350 dollaria kuussa. Bisnesviisumihan on tosiaan kakskytviis dollaria ja sitä on helppo jatkaa ensin kuukaudella ja sitten kolmella, kuudella jnejne. Ainoa vittumainen homma on verojen keruu. Koska ollaan kolmannen maailman maassa täytyy muistaa ettei asiat ole ihan niin simppeleitä kun näihin tullaan. Ei ole mitään mystistä toimistoa joka lähettää pari kertaa vuodessa kirjeen pyytäen rahaa tai antaen sitä. Täällä hyvä jos jengillä on pankkitilejä! Sitä vastoin on setämiehiä jotka kiertää ovelta ovelle ja heittää random summia. Tämän ei pitäsi olla ongelma pienyrittäjille, mutta varteenotettava riski. Samoin tonttien omistajat kirjaimellisesti omistaa tontit ja periaatteessa kaiken mitä siihen rakennat. Jos viiden vuoden sopimuksen päätyttyä bisnes luistaa ja haluat jatkaa voi maanomistaja tehdä tepposet ja olla jatkamatta sopparia. Sitten vituttaa mutta minkäs teet. Kaupoissa vuokra aika on yleensä alkaen vuosi joka olisi todellakin toteutettavissa. Tämä toki tarkottaisi että täälläpähän sit oltais taas ens lokakuusta alkain kun uusi sesonki on alkamassa. Kolmestaan hyöty toki olisi ettei kaikkien tarvi tehdä yhtäaikaa töitä. Jos joku haluaa lähtä esim kotiin kahdeksi kuukaudeksi on kahden vain tehtävä vuorotellen töitä. Miksei? Ja jos homma lähtisi oikein rullaa olis elämä aika makosta parin vuoden päästä. Oma liike Kambodzassa, lomaillen Suomessa ja maailmalla. Liian kunnianhimoisia ei kuitenkaan olla. Ideana on alkuun ihan elättää itsensä johon onneksi täälläpäin ei päivässä montaa taalaa tarvi. Idea on kumminkin vielä idea, niinkuin sanoin. Näiden tyttöjen kanssa voisin helposti perustaa liikkeen, ainoa mietintä mutta tulee olemaan mun ens kesä Suomessa. Sit tiedän paremmin mihin suuntaan meen, mutta nyt en oo valmis mitään soppareita kirjottaa.
Phnom Penhin kierrätyskama oli ikävä kyllä kuppasinta kolttua mitä hetkeen oon nähny ja laukut ja kengät ylihinnoteltuja. Lähettiin siis tyhjin käsin kohti Sihanoukvilleä, mutta idearinkkaampina kylläkin.

Matka oli kammottavat seittemän tuntia tällä kertaa ruuhkan vuoksi, koska täällähän vietetään paikallista uutta vuotta 14.4 alkaen ja vuosi on 2557. Myös lipun hinta oli tästä syystä dollarin kovempi.
Vihdoin perillä. Otettiin moto (kyllä, kolme päällä Honda Dreamilla plus molempien kapsäkit) ja kahdeksan kilsan jälkeen oltiin Otresilla Haciendassa. Ihanan yllätyksenä tuli vastaan tutut naamat. Kun lähdin kerkes taloon tulla Luke joka oli edelleen kuvioissa, Ross ei lähde kulumallakaan, tietty duunarit Nora ja omistaja Karina, mun ”veli” Joe jonka kanssa ollaan pyöritty samoilla kulmilla Laosista asti, uudet tulokkaat Hilly ja Resh, sekä ennestään tutut Karinan sisko ja hänen miehensä. Ja eihän tämä kommuuni olisi kohdillaan ilman naapurin tappelevia Mizaronin veljeksiä sekä ”ladon” poppoota. Osa jengistä on kuitenkin kadonnut kun sesonki lähenee loppuaan. Sadekausi ei vielä ala, mutta kuumuus alkaa olla sietmätöntä joten suurin osa duunareista palailee pikkuhiljaa koteihinsa tai töihin muihin maihin.

Ikävänä uutisena tuli talon asukkeja vaivannut lapamato epidemia. Mä pidin ihan normaalina ruokahaluttomuutta ja ainaista löysää aamukakkaa, mutta kun muutamista asukeista oli alkanut ulostautua matoja koin itsekkin parhaammaksi madottaa itseni. Kolmen päivän ajan tablettia nassuun ja pöttöön ilmestyi istunnan jälkeen nuudelia jota en ollut syönyt… Hmmm. Ei mitään parhaita puheenaiheita mutta totisesti totta! Kun lähtee pitkälle reissulle kannattaa pitää ensinnäkin huoli esivalmisteluista. Lääkärillä käynti kuukausi ennen matkaa on suositeltavaa ja hilloahan kaiken maailman rokotuksiin kuluu aika tavalla. Itse omaan rokotuksista Hepatiitti An ja Bn, Koleran, Lavantaudin plus perus mitä meille etuoikeutetuille suomalaisille terveydenhuollon mukana kuuluu. Malaria lääkkeitä ostin ekoiksi kuukausiksi Suomesta, mutta kun kuulin hälyttävän monelta kauhistuneita kommentteja Lariamin käytöstä vaihdoin merkkiä ensin Laolaiseen ja Vietnamilaiseen versioon. Jos lääkkeensä ostaa paikanpäältä kannattaa toki asioida mahdollisimman virallisen näköisessä apteekissa, mutta merkkejä on monia ja mahdollista ostaa myös ”jälkiehkäsy pillereitä” joihin siirryinkin loppupeleissä kun sivuoireet (uneliaisuus, puutuneisuus) kävi turhan raskaaksi joka viikko kokea. Nämä jälkkäripillerit otetaan siis kerta anooksena jos saa malarian oireet eli korkean kuumeen, ripulin, mitä näitä nyt on ja toki hakeuduttava mahdollisimman pian lääkärin hoitoon.

Aasia on totisesti vitsauksistaan tuttu. Parasiitin voi saada makean veden lammesta tai joesta jos sattuu olemaan joku nirhauma kehossa. Lapamadon voi saada kypsentämättömästä kalasta, tai niinkuin me kaikki tässä tapauksesta Bellasta, eli majatalon pittbullista. On hyvä olla varovainen, mutta pidän itseäni edelleen todella onnekkaana miten vähällä sairastamisella oon tähän asti selvenny ja elänyt olen aika huolettomasti. *koputtaa puuta*

Tähän väliin onkin hyvä päivittää paljon puhuttu, yleisön odottama, maailmalla testattu ”ÄLÄ”- lista, eli mitä kaikkea sinun ei kuulusi tehdä reissatessasi Kaakkois Aasiassa ja yllättäen kaiken tämänhän minä olen tehnyt:

-Älä käytä juomassasi jäitä tai pese hampaitasi hanavedellä
-Älä syö valmiiksi kuorittuja hedelmiä tai kypsentämättömiä vihanneksia
-Älä käytä huoneen lämmössä seisseitä pöytämausteita ja sooseja
-Älä syö raakaa kananmunaa
-Älä syö tuntemattomia hedelmiä tai marjoja
-Älä syö raakaa kalaa
-Älä matkusta yksin pimeällä
-Vältä kulkemista merkkaamattomilla teillä, poluilla ja tienvarsilla (räjähtämättömiä maamiinoja)
-Älä ui makeassa vedessä, kuten järvissä, lammissa ja joissa
-Älä kahlaa soisilla alueilla
-Älä vuokraa autoa, mopoa tai aja ilman kypärää
-Älä jätä omaisuuttasi vartioimatta tai toisen tuntemattoman osapuolen huostaan

Ja listahan jatkuu.. Itse kokisin elämän aika tylsäksi jos eläisin kaikkia rajotteita noudattaen, mutta jokainen käyttäköön omaa harkintakykyään kyseisissä tilanteissa.

Paluu Haciendaan oli kuin kotiin olisi palannut. Dormin seinä odotti viimeistelyään ja bungalowin seinässä oli tuttu maalaus. Tatskoja jonossa sata piirrettävänä ja pari tauluakin, seiniä ois kaupunki tyhjillään… Aikaa kolme viikkoa ennenkuin viisumi umpeutuu ja jatkan matkaani todennäköisesti viimeiseen maahan ennen kotiinpaluuta. Onko se Malesian Borneoon orankeja bongaamaan ja sademetsiä rämpimään vai täysin uuteen maahan, Indonesiaan, on vielä avoinna. Halpoja lentoja tiiraillessa on hyvä viettää päiviä täällä Otresilla. Nyt kun sesonki on lopussa on laivaliput läheisille saarille pilkkahintaisia ja luulenpa seuraavan stoorin olevankin tiivistelmä näistä Kambodzan jalokivistä.

Advertisement

Koh Ru… Mun paratiisi. Kadonnut paratiisi.  

Kun mä olin pieni en montaa asiaa muista koko ajasta. Muistan Shellin pajatsokoneen ja vanhat patut pullakahvilla vahakangas liinojen peittämissä pöydissä. Muistan pölyttyneet muovikukat amppeleissa ja tupakan katkun. Joku kostutti sormenpäätään ja keräsi sokerimuruset pöytäliinalta.  

Muistan Sokkarin Lailan ja miten mietin kuinka se voi näyttää vuodest toiseen samalta.  

Muistan ku kerhossa kerrottiin miten Jeesus tietää monta hiusta mulla on päässä. Mietin silloin ekaa kertaa miten tämä ”Jeesus” on aika epäilyttävä tyyppi.  

Muistan imurin. Se oli painava ja me seistiin Sirjan kaa Männistön yläkerran portaiden päässä.  

Muistan ku naapurin Heli kerto että on epäkohteliasta olla katsomatta silmiin ku puhuu toiselle.  

Muistan ku katoin Alfredia, ihailin piirtämisen jälkeä ja halusin ottaa kynän käteen.  

Muistan ku katoin muumeja ja ne lähti tosta noin vaan hattivattien saarelle ilman kompassia tai merikarttoja. Kun näin sen saaren, koin sen tunteen ekan kerran. Halusin matkustaa, halusin löytää sellasen saaren.  

Koh Ru oli mun hattivatti saari. Niin… Se oli.  

Olin Sihanoukvillessä yhen aikaan. Lipusta pyydettiin kymppiä, maksoin femman. Tutut mopotaksit odotti asemalla kertoen et keskustaan on kaheksan kilsaa ja hinta kuus dollarii. Niinpä niin. Maksoin viiskyt senttiä ja viides minuutis oltiin perillä. En oo eilisen teeren poika.  
Oli kiva palata paikkaan jossa tietää missä mennään. Olo ei ollu ku äitinsä hukanneella neli vuotiaalla. Muistan tämänkin lapsuudestani, K-kauppa oli valtava labyrintti.  
Olin sopinu tapaamisen ystäväni veljen kanssa. Oli tarkotus tavata ja tutustua ku oltiin kerta samoilla huudeilla. Paska nettiyhteys, unohtunut puhelin, mitä näitä nyt on. Ei osuttu samaan paikkaan samaan aikaan joten lähin kyselee venettä saarelle. Pyydettiin posketonta kahtakymppiä. Sain hinnan lopulta kymppiin mutta seuraava vene olisi 8.30 aamulla. Onnekseni törmäsin tulevaan pomooni Emilyyn. Otettiin vodkatonicit ja puhuttiin bisnestä. Emily oli lähössä Bangkokiin viikoksi mutta saarella mua olis vastassa Jamie, osa omistaja ja vuoropäällikkö. Sofia ja Vida tulisi alle viikossa takaisin lomalta, Fizz, Pedro ja Sonia olivat vaihtaneet duunipaikkaa, mutta khmer henkilökunta olisi edelleen saarella. En malttanut odottaa!  

Aamu koitti viimein, menin saarihyppely porukan kaa. Pysähdyttiin klassisesti snorklaamaan ja uimaan, MENNÄÄN JO! Mutta kun saari lähesty odotin sitä tunnetta. Missä mun tunne piilee? Kakskytminuuttia kävelyä toiselle puolen ja kuulin discojumputusta enneku olin ees perillä. Mutta vastassa oli ihana khmer henkilökunta, mut otettiin vastaan lämpimin syleilyin. Alkuhälinän jälkeen mulle selves että, mun rakkat oli vastikään lähteneet saarelta. Baarin takana oli outoja kasvoja. Nyrpeirä naamoja kattoen mua tyyliin mitä sä haluut. Jamie, mun tuleva uus pomo katto mua ku kummajaista ku esittelin itteni: Virve, sun tuleva työtekijä.
Ilmeisesti, hänen sanojaan lainaten, sillä mitä Sofia, tai Vida tai entinen vuoropäällikkö Sonia on sanonu, tai edes Emily, ei oo mitään painoarvoa, koska ne ei tiedä v****akaan mitä saarella tapahtuu. Hän tiesi kaiken mun työhistoriasta, eikä mulle kuulemma olis paikkaa tai käyttöä. Paikka oli täynnä kääliöitä, joten en ees mahtus majottuu. Olin maani myyny. Mitä täällä tapahtuu! Kun luulin menettäneeni toivoni näin Fizzin. Pari kuukautta sitten hän oli vielä töissä saarella, nyt viettämässä kavereittensa kaa vapaa-aikaa. Kerroin mitä olin just kuullu, hän kertoi ottaneensa loparit muiden kaa juurikin tästä syystä. Meininki oli menny ihan levottomaksi. Johtajaportaalla oli kukkotappelu siitä kuka määrää ja mistä ja työtekijät sai kärsiä. Aika tuttu tilanne etten sanois…  

”Kaikella on tarkotuksensa” sanotaan, ja mä yhdyn tähän väitteeseen. Fizz oli nyt töissä mantereella, Ha Chienda nimisessä resortissa jonka omistaja etsi taidemaalaria työstää seiniä. Mikä ihme munkkipulla?!   En ”päässy” siis kokeilee työntekoa kyypparina ja respantätinä, vaan yllättäen musta tulikin maalaava kulkuri ja saisin viettää päiviäni ihastuttavan Fizzin, Noran, Leon ja Karinan huostassa. En valita 🙂   Pari tuntia myöhemmin siis hyvästelin saaren. Ennen sitä kumminki kerkesin nähdä saksalaisnaisen. Hän oli myös saarella viimeksi, hänen kanssaan annoimme paikalle lisänimen ”terapiasaari”. Hän ei pystynyt kohtaamaan maailmaa vielä, revittyään itsensä paikasta pois viinekerralla sai hänet tajuamsan ettei hän ollut valmis. Hän jäisi, viimeiseen asti. Noin vuoden päästähän saari suljetaan, kaikki puretaan ja tilalle rakennetaan iso rikkaitten resortti. Juteltiin hetki. Mä toisaalta toivon että hän lähti ennen sitä, sitä helposti vieraantuu todellisuudesta kun jumittaa kuplassa.  

Napattiin kello kahden botski takas. Samslla kertaa mukaan lähti super jurrinen perussuomalainen, Janne. Voi luoja mun pää meinas revetä! Hän oli hyvä muistutus siitä miksi ravintola-ala joskus otti pannuun. Just tollaset auringonpolttamat, kaljamahaset, kolme aivosolua omaavat juntit, jotka purkaa turhautumistaan ja agressioitaan muihin kun alkoholi on vienyt viimesetkin estot pois. Todellakin, mä en ollu vielä valmis palaaman baaritiskin taakse.  

Tästä alko siis mun päiväni Otresilla Ha Chiendassa. En kerenny olla ku pari päivän ku sain uuden duunin. Irlantilaispariskunta omisti vaatekaupan rannalla halusivat lähtä muutamaksi päiväksi tuulettuu. Lupasin siis pitää huolta kaupasta. Ottasin 3 tuntii aurinkoo, kaks tuntii juttelisin uusien tuttavien ja asiakkaitten kaa ja loput kolme piirtelisin tatska projekteja alta pois. Palkkaakin saan, hurjat viis taalaa päivässä plus vaatteita tietenki, ei paha 🙂  

Eli elämä hymyilee, sittenkin. Menetin mun paratiisin, mutta kuten kai aina, löysin uuden. Otres on yksi rauhallisimmista rannoista Sihanoukvillessä ja Ha Chienda alkaa jälleen tuntumaan uudelta kodilta. Paikka on sopivan pieni, kolme bungalowia ja dormi. Omistaja on hupsunhauska itävaltalais tyttö jolla on jäätävä bisnesvainu 24 vuotiaaksi. Tänne mä jäisin. Nämä asukkaat alko tuntuu siskoilta ja veljiltä, Joe ja Devin tuli takas kuvioihin, Kate ja Matt kävi moikkaa, Elina tulis Suomesta ja riippumatto löysi paikkasa verannalta ja paikka oli ku pieni talo preerialla, mun elämä ku elokuvaa.

Sitten mä tapasin Kristianin.