Seiskalta ylös ja suihkuun!… Tai niinhän mun piti. Nukuin jostain syystä ku tukki ja heräsin varttii ennen mun pick uppia. Söin nopeen ilmasen aamiaiseni ja otin kahvin mukaan. Mua tuli noutaa iloinen oppaamme Tiger.
Olin ekana bussissa ja pyörittiin hetki ympäri kaupunkis keräillen jengiä kyytiin. Mä jatkoin torkkuja bussissa, välillä avasin silmiä tiiratakseni maisemia. Kaupungin ulkopuolella alkavat teollisuusalueet ja kaatopaikat ei ollu kaunis näky, mutta riisipeltoihin en ikinä kyllästy.
Välillä pysähdyttiin pissakakka tauolle ja äimäämään jalokiviä sekä paikallisia ompelijoita. Viis tuntia myöhemmin oltiin satamassa. Asiallisen terminaalin jälkeen käveltiin viis minsaa meiän paatille. Tiger hoiti lippuvekslailut.
Purkithan oli aika samannäkösiä kaikki. Paitsi pari upeampaa risteilijää, viherkasveineen ja aurinkokansineen. Ja yks niistä ”Monkey Island Cruises” sattu oleen meidän 🙂
Laukkuja meidän ei missään välissä tarvinu ite kantaa ja laivaankin astuessa super suloset miehistön poijjaat autto niin naiset kuin miehetkin kädestä pitäen laivaan.
Saatuamme hytit olikin lounas aika. Pöytä notku ruokaa! Oli salaatteja, keittoja, riisiä, perunaa, vihanneksia, äyriäisiä, kalaa, YOU NAME IT! Ja syömässä tai koko laivassahan ei muita ollut kun meidän iloinen ryhmä. Pöydässä aloimmekin pikkuhiljaa tutustumaan toisiimme. Pelkäsin et nää kaikki saattas olla imeliä pariskuntia, mutta onnekseni ryhmä oli aika sekalaista sakkia.
Ohjelmassa oli seuraavana Dau Co luolan tutkimista. Halong Bayssähän on yhteensä 1696 saarta ja luolia löytyy varmaan samanverran. Tämä satoja tuhansia vuosia vanha luonnonmullistuma väänsi monen niskat nurin suuruudellaan ja tippukivipylväillään.
Kun oltiin luolat ihmetelty käynnistettiin moottorit ja suunnattiin kelluvaan kylään jossa muuan James Bondikin on filmattu. Kanootilla pärräiltiin niin lauan kunnes kaikki oli valmiita lähtee. Veneen katolla otettiin maljaa ja katseltiin upeaa auringonlaskua. Muutaman maljan jälkeen jengi olikin valmista kauraa hyppimään laidan yli. Mahtavan illallisen jälkeen oli nöyryyttävimmät karaoke laulannat ja house-musiikilla jatkettiin katolla aamun pikkutunneille asti.
Aamiainenhan oli massiivinen, henkilökunta ylipirteää ja me krapulaiset hypättiin ekana aamu-uinnille. Hyvin heränneinä ja hetken aurinkotuoleissa maanneinna oltiin valmiit astuu maihon Cat Balla. Olin aika tyytyväinen ettei jääty tälle saarelle. Söötti kylä ja varmasti upeita resortteja jossain kulman takana, mutta kun saatiin siirrettyä luumme Monkeylle oli näkymä vallan toisenlainen. Bungaloweja oli rannalla muutama ja ranta oli upea! Ei roskanroskaa ja mieletön määrä kaikrnmaailman pikku simpukoita, AWWWW!
Tsekattiin sisään ja saatiin kokata oma lounaamme vietnamilaisessa ’steamboatissa’. Päätettiin lähtä kajakoimaan saaren ympäri. Mä, Abrie ja Hugo Etelä Afrikasta sekä James ja Nicole Australiasta. Yritettiin löytää se kuuluisa ranta jonka mukaan saarikin oli nimetty.
Tämähän osottautui mahdottomaksi, apinoita ei spotattu mutta ketteriä pieniä valkosia vuohia ja vähintäänkin pienlentokoneen kokosia kotkia. Meri alko käymään aika raskaaksi saaren toisella puolen ja sidottiin mun vene Abrien ja Hugon veneeseen. Tämä oli aika jees idea kun alettiin lähestymään rantaviivaa jossa merenalaiset luolat imi vettä kuutiokaupalla aiheuttaen heikkomahaisille ehkä turhan rankkaa keinuntaa ja aallokkoa. Tästä syystä kuuli myös meren ”raskaan hengityksen”. Oon aina miettiny mitä hittoo sekin tarkottaa… No, nyt tiedän, ehkä pelottavinta mitä oon koskaan kuullu, ihan ku joku merihirviö ois murissu jostain sieltä luolien kätköistä ja aallot yritti puskee meidän kanootteja karikoita vasten.
Selvittiin kuitenkin. Reilu tunti meni saaren ympäri ja luuppi oli tehty. Oli aikaa pelata lenttistä pari erää ennen patikkaretkeä katsomaan niitä hemmetin apinoita.
Kiivettiin siis saaren yli. Korkeahan tämä korkein huippu ei ole (600m?) mutta nousu oli kirjaimellisesti kiipeämistä, käsin ja jaloin. Ja minäkunhan en kenkiä omista niin homma oli tehtävä tarzanista opituilla taidoilla. Ketteränä kuin kirahvit löysimme vihdoin apinoitten rannalle. Nää apinat oli tosiaan ottanu täysin haltuun tän alttarin ja päätettiin pysytellä kepin mitan päässä. Näitä maailman harvinaisimpia kädellisiä, golden headed langur apinoita on jäljellä enää muutama ja kaikki asuu näillä saarilla. Toivotaan että määrä on nousemaan päin…
Loppu ilta meni taas seuruatellessa ja syödessä ja juodessa hyvin.
Kaikenkaikkiaan siis koko Halong Bay oli ehdottomasti mun top viis Kaakkois Aasia kokemuksia. Tähän toki olennaisesti vaikuttaa mahtavasti järjestetty touri ja olin pirun onnekas kun ryhmäkin oli näin iloista sakkia. Netistä voi lukea ja muilta reissaajilta kuulla kaikenmaailman kauhutarinoita miten 40 dollarin ryyppyristeily ei sisältäny muuta ku viinaa ja miten omatoimesesti toteutettu tutustuminen on vieny kaikki mehut ja yllättävän paljo rahaa. Mä ehdottomasti suosittelen käyntiä Halong Bayssä jos Vietnamissa kerran on ja varaamaan siihen kolme päivää ja kaksi yötä.
Hanoissa oltiin neljän tunnin ajomatkan jälkeen. Mä jäin Bacpackers hotellin kohilla pois koska halusin päästä suihkuun. Se hyvä puoli näissä Lonely Planetin suosittelemissa majotuksissa on, et ne on aina niin täynnä ettei henkilökunta edes ihmettele jos marssit sisään, käytät dormitoryn suihkuja, istut hetken koneella tai vaikka osallistut ilmaseen kaljotteluhetkeen. Näistä paikoista yleensä löytyy myös muita jota on matkalla samaan suuntaan kuin sinä, voitte jakaa cäbin tai muuten vaan bondailla reissukokemuksista odottaessasi bussia.
Mä lastasin itteni minivaniin kohti lentokenttää. Taksin keskustasta saa 200.000(kovalla tinkaamisella viidelkymmenel tuhannel), paikallisbussin (matka-aika puoltoista tuntia) alle kymppitonnin ja minivanin 40.000 dongilla. Mä valitsin tosiaan viimesen, matka-aika 50min ja jättö suoraan lähtevien terminaalin eteen.
Air Asialla oli luukuilla ruuhkaa ja kello kävi. Kun mä vihdoin pääsin leidin puheille oli check in jo virallisesti suljettu. Nyt tajuun myös miksi suositellaan tulemaan kentälle kahta tuntia ennen koneen lähtöä (mä tulin tuntia ennen ja check inhän yleensä sulkeutuu 45min ennen koneen nousua) ja odotin puoli tuntia jonossa. Helvetin nopeesti lipun vaihto bording passiin ja juosten ottaa leima pois maasta. Setä äimäs mun passia hälyttävän kauan ja vihdoin avas suunsa kysyäkseen missä mun Suomesta poistumis leima on. Mikä helvetin Suomesta poistumisleima?! Ei mulle ikinä sellasta tarjottu. Selitin et ainoastaan passin skannaus js turvatarkastus vaaditaan maasta poistumiseen. Hän oli epäuskonen ja kysy nähdä mun lentolippua. LUOJAN KIITOS olin fiksu likka ja säilytin kuppasen lentolippuni lompakossa ja kopio löytyy myös tietenkin sähköpostista, mutta siihen nyt ei hirveesti ollu aikaa.
Herra usko, leimas ulos ja juoksin turvatarkastukseen. Mun pienenpieni kassi paino vaivaset viis kiloo ja sain ottaa sen koneeseen. Teräaseita en ikinä mukana kanna ja nesteet olin pakannu asiallisesti uudelleen avattavaan ja suljettavaan läpinäkyvään pussiin(lue minigrip). Henkeä haukkoen olin vihdoin mun portilla ja vallan turhaanhan minä juoksin. Luukut oli tiukasti kiinni ja hermostunut väkijoukko steppaili jalalta toiselle odottaen sisäänpääsyä. Mä menin lunkisti syömään törkykalliin illallisen viereiseen raflaan ja kulutin viimeset dongini kierrellen taxfreetä.
Lento kestäis kolme tuntia, aika ero olis +8 greenwichiin, mä laitoin musiikin soimaan, luin tabletiltani Anna Kareninaa ja mietin jälleen taakseni jäävää maata. Pastellivärien sävyttämiä vessakaakeleita, kapeita taloja ja värikkäitä hautakumpuja, pitkähäntäsiä kissoja, jutustelevia tuntemattomia, nuudelikeittoja ja ilmasta teetä, ”i love you!” huutelijoita ja tatskalääppijöitä, piiiitkiä bussimatkoja ja luonnonkauneutta. Vietnam, kyllä, pidin siitä ja tulen varmaankin jonain päivänä palaamaan, mutta nyt olisi luvassa Malesia ja ekana etappina pääkaupunki Kuala Lumpur!
riippumatonnainen 