Avainsanaan ‘matkan suunnittelu’ liitetyt artikkelit

Sihanoukville ja Otress beach jäi siis hetkeksi. Oli aika mennä tsekkaa nämä upeat saaret. Viimeset päivät Otresilla meni siis ikuisuusprojekti Dormin seinää maalatessa. Mehän ollaan kyhätty sitä monet kuumat päivät ja pitkät illat, ja vihdoin se oli valmis! Asiakas, asukkaat ja me Fizin kanssa oltiin todella tyytyväisiä lopputulokseen. Välissä mua kysyttiin tekee seinämaalaus muuan sukellusfirman seinälle. Kaupunkiahan koetteli shokeeraava onnettomuus kun Utopian ohessa kaupungin tunnetuimpiin ja vanhimpiin guesthouseihin kuuluva Monkey Republic paloi viimeistä kattoparrua ja pillun pärettä myöten tuhkaksi taivahalle. Palo sattui aamupäivällä ja sai alkunsa elektronisesta viasta. Onneksi henkilövahingoilta vältyttiin, mutta aika monet reissaaja raukat menetti kamansa ja passinsa. Plus siinä sivussa tuhoutui viis muuta naapuriliikettä. Vakuutushan ei korvaa jos puu palaa, ja vissiin jonkinsortin ”turvallisuuslautakunta”, tai miksi ikinä sitä nyt kutsuis, teki jonkinlaisen päätöksen ettei perusrakenteissa saa enää käyttää puuta. Mene tiedä häntä näitten säädöksistä kuin vedenpitäviä ne on, mutta jotain positiivista palossa oli. Muuan vaatekaupanomistava Italialais rouva Nuria tylsyyttään perusti siivous liikkeen yhteistyössä STAn kanssa ja nyt kultasilta leijonilta (Serendipityn ”keskustan” merkkaava patsas) rannalle asti paikkaa siivotaan, joka päivä, jatkuvasti, hamaan loppuun saakka. Hanketta sponsoroi kaikki rantakadun liikkeet kympillä kuussa ja Anchor sekä Klang oluen valmistajat ja isot pankit laitto rahaa projektiin avokätisesti. Monia paikallisia jälleen työllistetty ja pysyypä paikat sistinä! Kaikella on tarkoituksensa…

Toki toinenkin hyvä sattuma tässä palossa oli. Nyt The Dive Shop Cambodia etsi seinämaalareita. Kuulin vinkkiä Elsalta, että he järjestävät maalaustalkoon, kaikki saa osallistua ja paras pääsee viettämään kissan päiviä Koh Rong Samloemille Robinson Bungaloweihin. Mä olin niiin mukana! Vielä ku kuulin et paikalla ois Venäläinen kuuluisa graffiti taiteilija PSHE. Päräytin iltapäivällä mestoille ja Irog ja Dennis kerto mikä on homman nimi. Mä sain toisen pää aulan seinistä, PSHE viimeisteli omaansa vastakkaisella puolella. Random ihmisii tuli (en halua kuulostaa nokkavalta mutta kuulostampa silti) töhrimään muita seiniä. Elsa ja Katie oli mukana meisingissä ja siinähän pari päivää kulu sutiessa ja mestarilta spray tölkeistä oppiessa. Olo oli ku musiikkivideolla ois ollu kun työskenneltiin seläkkäin, hipidihoppi soi taustal ja ihmiset tuli videokuvaa meitä ja jammailee kaljottelun lomassa. Oli siis edelleen Kambodzalaisen uudenvuodenpyhät johon klassisesti kuuluu vesisotaa ja vauvatalkilla leikkimistä. Paikalliset toki käy pagodassa, lahjoo buddha patsasta, saavat siunauksen munkilta ja läträävät hekin vedelle siivotessaan alttarin.

Kolmantena aamuna tulin viimeistelee edellisen päivän sutimiset. Kaatosade lopetti mun flown. Sateet on näköjään jo alkanu vaikkei vielä pitäs olla sadekausi. Kuivakausi eli sesonkihan alkaa marraskuussa ja päättyy huhtikuussa kun alkaa olla tukahduttavan kuuma. Sateet alkaa kesäkuussa ja päättyy lokakuussa. Tämähän tarkoittaa toki myös että luonto kukkii ja myös ei niin ihanat öttimöntiäiset lisääntyvät. Suosikkini sokeat, lentävät torakat ja lentomuurahaiset kuhisee ympäriinsä. Onneksi on myös gekkoja jotka rakastaa syödä niitä pienimpiä paskiaisia kuten sandflyta.

Aamulla dive shopilla kumminkin odotti monkeyn pojat ja ikävät uutiset rakentajilta. Mun seinä tuli liikaa kadulle ja se tarvi kaataa. Olin musertunut. Mutta minkäs teet ku isot sedät määrää. Taidetta ois haluttu pitää pystyssä viimeseen asti, mutta koska mä en voinu päivystää mestoilla jatkuvasti millon se kaatuu, tultiin yhteisymmärrykseen että seinä kaadettaisiin heti ja mä saisin sen kunnian. Jos ei muuta niin ainakin pirun vaikuttavia valokuvia ja videoklippejä tuli otettua ja ilmaset yöt Robinsonin bungaloweissa ansaittua.

image

Kun mä lähin reissuun niitä yleisimpiä kysymyksiä pari viikkoo ennen matkaa oli:
” Joko sua jännittää?” …Öööö, ei. Tarvisko nyt olla se jännitys ja paniikki päällä kun on tekemässä elämänsä parasta päätöstä. ”Möiksä tosissas kaiken mitä omistit?” Periaatteessa kyllä, mua odottaa pahvilaatikko matkamuistoja ja tuliaisia aiemmilta reissuilta ja ystäviltä, pari valokuva albumii, vaatteita viikoksi, askartelu ja korunteko välineitä sekä joitain aiempia taidepläjäyksiä ja tarvikkeita. Kylmän viileesti mä vaan annoin, möin ja hävitin ja lentoani venttasin. Toki oishan sitä aikaa voinu olla enemmän, mutta tulisko sitä ikinä lähdettyä jos aina miettis mitä olisi vielä voinut tehdä? Tein just sopivasti suunnitelmia ja hain taustatietoja, eli tiesin mitkä maat haluan nähä ja suunittella missä järjestyksessä ne kannattaa mennä ettei vaan osu sateiden kaa yhtäaikaa. Mun ”virsikirja” (monet tietää ketkä on nähny eli pienenpieni moleskine kalenteri) selkeytti mun ajatuksia ja elämän aikatauluttamista ensi ajatuksesta toteuttamisen hetkeen saakka.

Tässäpä joidenkin toivomaa listaa valmisteluista ja hankinnoista, pohjaa vaikka sille sun omalle kalenteroinnille kun reissuun lähdet eli otteita virsikirjasta:

Maaliskuu:  Tee päätös, hoida työkuviot aka hanki duuni jossa tipit virtaa, tee suunnitelma ’kamojen hävitys’

Huhtikuu:  Myy kamat, suunnittele pikku get away johonkin (viikko Barcelonassa, toimi!)

Toukokuu: Kämppä tyhjennetty, velat maksettu, tuumaustauko pidetty ja Suomi- vitutus maksimoitu, sukuloitu, lomailtu… Ekstra hilloo hommattu random taidemaalauksilla.

Kesäkuu: Duunii, duunii, duunii, kirjoja, kirjoja, kirjoja!! Kunnonkohotusta? jeah right! 😀

Heinäkuu: Lääkäriajat varattu, jonkinlainen reissuplääni tehty, lentoliput varattu, lisää duunia ja JOPA elämästä nauttimista.

Elokuu: Aikaa perheen ja ystävien kanssa, lisää lukemista. Satatuhatta tuntia nettisurffailua, terveys check!

Syyskuu: Vieläkin duunii (jokainen tehty työtunti on päivä auringon alla!), varusteet hommattu, rinkka testattu, ”must see” kohteet päätetty, posti käännetty, rahastohoitaja lahjottu, asiakirjat hoidettu…

Lokakuu: Aikaa perheen ja ystävien kanssa mm läksärikemut viimeselle illalle Suomessa sovittu 😀 (lähdetään tyylillä!) Parturoinnit, kehon- ja mielenterapiat käyty, katu-uskottava rusketus ylläpidetty (minähän en mikään vastatullut ole, älä kaupustele!) ja ei muuta kun lempi hörhöäni Hunter S. Thompsonia lainatakseni ”buy the ticket, take the ride”, näin simppeliä ja sithän sitä mentiin.

Mitä ihmiset sit sano kun mä vihdoin lähdin. ”Pidä huoli itestäs!” ”Älä tee mitään mitä mä en tekis!”, ”Ota paljo valokuvia” ja ”Äläkä vaan jää sinne” oli ne klassiset. Noh, maalaisjärjen kanssa täällä on pärjännyt, oon varmasti tehny jotain johon joku ei välttämättä tost noin vaan lähtis, valokuvia oon ottanu yllättävän vähän paitsi tilanteissa kuten Dive Shop. Oon aika ilonen että hukkasin kamerani bambu saarella ja nyt mun on tarvinu useammin pysähtyy hetkeen, ihailla sen kauneutta ja punnita kaks kertaa kaivanko kännykän tai tabletin ja otan sen kuvan, vai painanko vaan sen hetken kauneuden mieleeni ja elän sillä muistolla. Niinku aiemmin mietin, harmittavan monet räpsii kolmesataa kuvaa päivässä, apinan poseerattua kääntyy kameraan päin kattomaan tuliko jotain National Geographylle lähettämisen arvosta ja unohtaa täysin katsoa sitä apinaa silmästä silmään, nauraa luonnon kauneudelle ja eläville ihmeille, nille mitä ne pienet hetket elämässä meille suo. Mutta oon toki ottanu kuvia, mulle ne yksittäiset on parhaita vaikkei niitä oo montaa tuhatta. Mitä tulee viimeseen toivotteluun ”Älä jää sinne” saa mut hyvin ristiriitasiin fiiliksiin. Oisin kai julma jos sanosin et haluaisin jos mulla ei ois ihmisiä joitten takia suomeen palaan, mutta se on fakta. Toki on paikkoja joita rakastan, mutta niitä on kaikkialla ja niihin on mukava palata. Turku on ollu mun kaupunki viimeset kolme vuotta ja pidän siitä paljon, pidän mun arjesta siellä ja lähipiiristä. Voisin helposti pitää Turun mun päämajana matkailun lomassa, mutta ajatus töihin paluusta ja rutinoitumisesta, oranpyörässä juoksemisesta ja ainaisesta kaukokaipuusta ei houkuta. En mä jää tänne, mutta varmasti palaan. Enkä puhu vältämättä Aasiasta, mut palaan matkalle. Rakastan mun perhettä ja kaipaan heitä. Rakastan mun ystäviä Suomessa, niitä joka päiväisiä ja niitäkin joita näkee harvemmin, mutta mä myös ammennan niin paljon näistä saman mentaliteetin omaavilta kanssamatkustajilta. Ajatuksia, ideoita ja aatteita jakaessa alan pikkuhiljaa löytää elämälleni suuntaa ja nyt kun se suunta alkaa pikkuhiljaa löytyä onkin jo pian aika palata paikkaan jota kodiksi kutsutaan. Mutta nyt musta on alkanut tuntua että elämä antaa mulle nuolia, mun polulle on osunu suuntaa antavia hmisiä jotka vahvistaa mun luottoa tulevaan, ja suurin osa niistä on hassujen sattumien kautta.

image

Jos mä en olis palannu Bamboo saarelle mä en ois tavannu Fiziä, en ois saanu tilaisuutta maalata Haciendassa enkä ois tavannu Kristiania. Sain häneltä mielettömästi itsevarmuutta, uusia näkökulmia ja nyt hän toivoo mun maalaavan tauluja galleriaan Norjaan. Jos en ois maalannu Haciendassa en ois saanu yhteydenotto pyyntöä muun Pizalta, joka näki mun seinät ja haluis mun maalaavan jotain hänellekkin jos mulla on aikaa. Jos en ois tullu takas Sihanoukvilleen en ois tavannu Elsaa, enkä ois saanu tilaisuutta maalata Dive Shoppia. Jos en ois maalannu Dive Shoppia en ois ikinä tullu Koh Rong Samloemille enkä ois tavannu Lingiä, joka jälleen vahvisti että oon menossa oikeeseen suuntaan…

Advertisement

Nonni! Tässäpä tämä nyt on, yleisön pyynnöstä (lähinnä rakkaan siskoni Mimmin) alan kirjoittamaan jonkinlaista tarinaa tulevasta matkastani Kaakkois- Aasiaan.

Kahdeksan kuukautta eli toisin sanoen 239 päivää alkaen 15.10.2012 ja päättyen 10.6.2013. Huhhuh! Vielä kuukausi aikaa reissuun ja vieläkään ei jännitä! 🙂

Mistä tämä ajatus sitten lähti? No aika perus, eli lähden etsimään itseäni. Kun pienen ikänsä on ruokaa ja juomaa pöytään toisten nenän eteen kantanut on aika ottaa aikalisä ja miettiä mitähän sitä oikeasti kuuluisi tehdä. Nyt on hyvä saada perspektiiviä, ottaa etäisyyttä vähän kaikkeen. Ehkä tämän matkan jälkeen tiedän mitä haluan, ehkä en. Ehkä osaan arvostaa tätä kotimaata uudella tavalla, ehkä en. Ehkä ylitän itseni, rajani. Ehkä tulen kaikinpuolin valaistuneena takaisin, ehkä en. Ehkä tulen takaisin, ehkä en… No ei vaan 😀 Kyllä takaisin varmasti tulen, mutta tuleeko sen myötä ikuinen kaukokaipuu… Luultavasti 🙂

No miten tämmönen kyypparin retkula rahat tähän kääri? ..Prioriteettikysymys. Ajatus lähti pari vuotta sitten monen monen ihanan ihmisen inspiroimana. Toimeen totisesti tartuin Maalis,-Huhtikuussa. Halusin puhdistautua vallan täysin, tehdä tästä henkilökohtaisen buddha travellini. Eli möin sitten kaiken. Eli ihan kaiken joo. Sohvat, sängyt, kattilat ja padat. Siitähän nyt ei rahallisesti järjettömästi rikastunut, mutta lentoliput ja velat sai kuitattua. Tämä oli myös henkisesti iso askel vanhalle materialistille kuin myös järkevä ratkaisu. Mitä ihmettä sitä tavaraa jonnekkin varastoon pistää homehtumaan, eihän sitä tiedä millon sitä taas aloilleen asettuu, ja minne? Ja eihän se tavara minua tee, ja mistä minä tiedän minkäaiset verhot haluan just sillon kun se koti taas on? Nyt omistan kaksi laatikkoa: tärkeitä papereita, valokuva-albumeita, matkamuistoja. Ja toinen, jossa taiteilijatarvikkeita tulevaa inspiraatiota varten. Kaikki mitä ei kehdannut myydä, lahjoitin. Muuan somaliperheen vastasyntynyt leikkii lapsuuden leluillani ja vanhemmat nukkuvat lakanoissani…Hmmmmm.. 😀 Joka tapauksessa, hyvän mielen itselleen ja muille saa pienellä aikaan. Sisäinen buddhani heräilee jo 😀

Seuraava askel: Irtisano asunto. Helppoa! Vuokrakämppä, mikäs siinä! Takuuvuokralla saa hankittua lääkkeet, tarvikkeet ja systeemit. Seuraavan kuukauden asuinkin ihmisten nurkissa. Viikko siellä, toinen täällä. Monelle tämä on ahdistava kokemus, mutta itse kun olen häikäilemätön hippi jonka mielestä hyvä karma kiertää, en kokenut tätä ongelmaksi… Eikä toivottavasti ystävänikään, valituksia ei ainakaan ole tullut 😀

Mitäs vielä? Vaihdetaanpa työpaikkaakin. Joku taisi sanoa hulluksi, kun on vakkariduuni ja asiat ihan perus ”hyvin”, miksi luopua kaikesta. Jos elämässään ei koskaan luovu mistään, ei voi oppia arvostamaan sitä mitä on ollut tai mitä tulee saavuttamaan. Duunia aina on, ja koska alanvaihdos kytee takaraivossa oli myös hyvä vaihtaa vielä paikkaa, kokeilun vuoksi. Sain kuin sainkin uutta puhtia työntekoon, mutta kun syväkumartaa paremmille sööreille ja on elitistit ja kulinaristit jotka rypee shamppanjassa sitä miettii jälleen mitä järkeä tässä taas on… No dollari puhuu ja rahaa saa säästettyä kun kausiluontoisia töitä tekee ja tipeillä elelee. Tilit meni säästöön ja tässä sitä nyt ollaan. Suuren seikkailun alussa. Se, mille monet elää päivästä toiseen, jota jotkut elintasoksi kutsuvat, arkena rakastavat, on jäämässä taakse. Kylmä, harmaan, ankea ja loskainen Suomi vaihtuu valkeisiin hiekkarantoihin ja viidakon ihmeisiin, suurkaupunkeihin ja köyhiin kyliin. Ei työstressiä, ei rahahuolia, ei laskuja. Ei tylsyyttä ja tekemättömyyttä. Ei suhteita eikä suhdanteita tai sen suurempia suhteellisuusteorioita. Vain nainen ja riippumatto, Riippumaton Nainen 🙂