Ensi kosketus Baliin oli miellyttävä ja ei niin miellyttävä. Perinteiset kuumottelijat lähti sinnikkäästi seuraamaan heti ulostauduttuani kahvilasta. ”Taxi, madaaaam? Yes, where are You going?” Katse tyhjyyteen, rivakkaa kävelyä, torjuvia käsieleitä. Mikään ei auttanut. Uus taktiikka kehiin, äkkipysähdys, tiukka katsekontaksi ja jämerä ”Ei kiitos!”. Tämä toimi ja jatkoin ulos lentokentän tontilta, kävellen. Taksihan Ubudiin ois maksanu 200.000 rupiaan joten kyselin vastaantulijoilta, kahvilatyöntekijöiltä, poliiseilta, mihin mun kuuluis mennä jos haluun päästä julkisella kulkuneuvolla Ubudiin. Tiedon ois toki varmasti saanu hankittua Lonely Planetista tai Rough Guidesta, mutta minä kun tykkään kanssakäydä oikeiden ihmisten kanssa enkä aina usko vuoden vanhaan painettuun sanaan käytin hyväkseni tätä hyväksi huomattua taktiikkaa joka toimi jälleen kuin aasialainen kattotuuletin, hitaasti mutta varmasti.
Viimein muuan mopo kuski pysäytti mut ja sanoi olevansa menossa Denpasarin keskustaan päin ja voi jättää mut linja-autopysäkille josta saan napattua sinisen bussin Batu Bulanin terminaaliin josta voisin taas vaihtaa bussin ”Bemo”on eli minivaniin joka toimi kuin Thaimaan songthaewit tai Filippiinien geepnyt. Tämä ihastuttavan ystävällinen setä ei rahaa kyydistä huolinut ja bussi olikin sopivasti pysäkillä kun saavuttiin. Matka oli vaivaset 3.500 rupiaa eli noin 20senttiä Suomen rahassa. Batu Bulanissa kyydistä pyydettiin alunperin 40.000… Noh, meikähän ei tollasta summaa edes tinkaa, kävelin poispäin ja saatiin tiputettua hinta 8.000 rupiaan. Tämä sopi mulle.
Vihdoin Ubudissa ja kuski jätti mut markkinoiden viereen. Paikkahan on vallan suloinen kyläpahanen jossa ympäriinsä pääsee hyvin kävelemällä. Ihmiset oli jälleen iloisen ystävällisiä, mutta majotuksen hintataso vähän hulppeaa. Halvimmat mitä muutaman yrityksen jälkeen sain oli 100.000 Rp yöltä. Muuan mummo kumminkin taipu mun tahtoon. Jos oon muutaman yön, ehkä jopa viikon tai kaks, sain huoneen kylpyhuoneella ja aamiaisella 80.000 yö. Luovutin. Tän halvemmaksi ei kai pääse.
Paikasta tuli hieman mieleen Laosin Luang Prabang tai Espanjan Barcelona. Kadut oli siistit ja viehättäviä pikku bistroja ja jazz pubeja löytyi pikkukujilta, erilaisia hieroma- ja hoitopaikkoja, ylellisiä uima-altailla varustettuja hotelleja tai vaatimattomia home staytä, taidegallerioita ja studioita melkein vierivieressä, etnisiä italialaisia tai ranskalaisia ravintoloita tai paikallisia antimia tarjoiltuna kiikkeriltä, antiikkisilta pikku pöydiltä aurinkoisilta, kukkien koristamilta terasseilta. Lepposia ja ei niin lepposia koiria kuljeskelee päämäärättömästi ympäriinsä ja makoilee koristeellisten oviaukkojen suojissa keskipäivän auringolta piilossa. Kaikkialla tuoksui suitsukkeilta ja koristeelliset katukivetykset oli täynnä kukka asetelmia ja riisinyyttejä, ”offerings”. Hinduilla, ja varsinkin balilaisilla on tapana juhlia melkeen joka toinen päivä jotain ja melkeen joka toinen päivä taas on muuten vaan jostain syystä erityinen päivä. Nyt oli uudenkuunjuhla.
Tekeminenkään ei varmasti tule kesken loppumaan. Päivät kuluu helposti haahuillen ympäriinsä, tutkien eri kujia ja käännöksiä päivittäin, ihan vain eksyäkseen reitiltä ja löytääkseen joka päivä jotain uutta ja kaunista kulman takaa. Voi tehdä pitempiä lenkkejä esim kasvitieteelliseen puutarhaan tai riisipeltojen ympäri ja mennä vaikka tutustumaan lähemmin luomuviljelyyn. Putiikit myyvät paljon hönniäiskamaa, paikkahan on tuttu teeveestä ”Eat, Pray, Love” elokuvan kautta ja uhkuu hengellisyyttä ja harmoniaa. On siis käsitöitä, koruja, matkamuistoja, kirjallisuutta, balilaista taidetta, luomuleivonnaisia, ymymym kehon ja mielen terapiaan liittyviä oheistuotteita. Monet keskittyvät Ubudissa ollessaan joogaan ja hyviä studioitahan löytyy. Joka maaliskuussa Ubudissa järjestetään myös ”Spirit- festival” joka tuo kylään mukanaan musiikista, taiteesta ja joogasta kiinnostuneita matkaajia ympäri maailman. Itsehän olin myös osallistumassa tapahtumaan tänä vuonna mutta rahallisista syistä lykkäsin tapahtuman osaltani ensi kertaan 😉
Joka ilta on mahdollista nähdä esittävää taidetta (kecak, barong, ramayana) lukuisissa temppeleissä tai lmennä kuuntelemaan luontoja tai live-musiikkia tai vaikkapa leffa-iltaan. Paljon on tapahtumaa, mutta Ubudissa en sanoisi että ”joka makuun”. Monet turisti kaupungit Aasiassa tarjoaa jokaiselle jotakin. Niinkuin aiemmin mainitsin Ubud on hyvin hengellinen ja rauhallinen paikka ja jos haluaa tulla nimenomaan rauhoittumaan, relaamaan, pitämään huolta kehostaan ja mielestään, löytämään ehkä hengellistä puoltaan, tutustumaan kulttuuriin ja kanssakäymään paikallisten kanssa, kokeilemaan uusia makuja, sosiaalisoimaan muiden matkaajien kanssa ja nauttimaan luonnonkauneudesta niin Ubud on sinunkin paikkasi! Jos taas tykkää enemmän Koh Phan Nganin tyylisestä täydenkuun biletys tarjonnasta voi kaupunki olla hyvä parin päivän visiitille ja pitää päämajansa rilluttelu scenestään, hyvistä sukellusmahdollisuuksista ja surffausaalloista tunnetulla Kuta beachillä.
Balin saarella riittää nähtävää ja monet sightseeingeistä onkin toteutettavissa päiväreissuina ja opastettuina kierroksina. Mä en oikeen enää tässä vaiheessa reissuani jaksa hirveesti innostua joka kukkulasta, vesiputouksesta, luolasta, niitystä tai laaksosta, joten tulin tänne rauhottumaan ja kelailemaan näitä kuluneita kuukausia ennen kotiin paluuta. Ekat päivät meni fillaroidessa ympäriinsä, joogatessa ja kävinpä jopa Monkey Forestissa, nimensä mukaan siis apinametsässä. Tällä suojelualueella asuu noin 560 yksilöä ja paikka on Ubudin kuumin vetonaula. Monelle saattaa tulvahtaa mieleen Thaimaasta tutut vihaset apinat tai Eurooppalaiset eläintarhat, mutta tämä ei ole missään nimessä paha paikka. Ihmisten ja makakien välistä kanssakäymistä tarkkaillaan ja nämä tosiaan elää vapaasti metsässä ihmisten tutkiessa ja kunnioittaessa eli noudattaessa Balilaista hindu filosofiaa jossa eläimet ja ihmiset elävät harmoniassa. Ollaanhan me kumminkin melkeenpä ”sme, same, but different”..
Apinoista ihmisiin, tutustuin myös lähemmin erääseen stereotypiseen balilaiseen gigoloon. Hän oli kai juuri sellainen mistä äidit tyttäriään varoittelee… Olin just tulossa Kecak fire ja trance dance esityksestä ( joka oli kerta kaikkiaan uskomatonta katsottavaa) kun näin Joen hänen tutulla spotillaan Coco marketin edessä. Hän halusi viedä mut Napi Otrin reggae baariin parille lasilliselle. Mikä ettei! Paikanpäällä tavattiin hänen ystäviään, otettiin kuppia, heitettiin läppää hyvän musiikin tahdissa. Kaikinpuolin miellyttävä ilta mukavassa seurassa. Mutta mitäs tapahtuikaan seuraavana päivänä.. Tultuani aamulla joogasta menin moikkaamaan Joeta Cocolle. Hän oli hiukka erikoisella tuulella, vähän liikaa iholla ja kun tätä jatkui vaivaannuttavan kauan päätin nostaa kissan pöydälle. Kysyin oliko meillä samat tuntemukset edellisestä illasta. No selkeesti ei. Tyyppi oli nyt AIVAN IN LÖÖÖÖV, valmis perustaa perheen, menee naimisiin ja elää onnellisena hamaan loppuun saakka ja niin edelleen. Ou Mai Gaad! Mähän purskahdin nauruun tässä kohtaa, mulle tämä lähinnä kuulosti ku tyyppi ois sylkeny siirappia. Todella imelää. Sanoin etten halua seurustella enkä etsi elämääni miestä tällä hetkellä, ja tämähän oli hänelle pöyristyttävä loukkaus! Must tuntuu ettei monet balilaiset gigolot oo tottunu saamaan pakkeja länkkäri tytsyiltä, ja eihän Joen ulkoisessa olemuksessa mitään pielessä ollutkaan, mutta hän ei tuntunut käsittävän kantaani. Joskus sitä vaan tahtoo olla yksin! Ja mielummin yksin kuin näin selkeän tapauksen kynsissä. Hänestä tuli sekunneissa uusi puoli esiin, draama queen, nyt hänen sydän oli särkynyt, olin johtanut häntä harhaan eikä hän olisi enää ikinä onnellinen. Hän ei voisi ikinä luottaa naisiin ja itkisi itsensä uneen joka ilta kaivaten minua. Kyl näin on!!! Mua edelleen huvitti tilanteen draama ja naurussa oli pitel.gcc emistä. Mutta Joen esitys sydänjuuriaan myöten loukkaantuneesta miesraasusta jatkui ja jatkui. Hän ei päästäny mua lähtee, halusi kääntää mun pään ja puhua tästä meidän tilanteesta.Ehkä oon sydämetön, kivikasvo, jäätävä kuin pakastearkku, mutta mulla meni loppupeleis vähä hermot. Ilmotin ettei oo mitää puhuttavaa, oon pyhtäny anteeksi ja nyt jatkasin matkaa ja nauttisin päivästä. Hän toivotti mulle pahaa karmaa, kysyi olenko tyytyväinenkun sain hänet tällaisen raivon valtaan että hänestä tuntuu että ainoastaa kuolema voi sen kuitata ja manasi ettei halunnu enää ikinä nähä mua. Luovutin, olkoon sitten maanimyyni, mä yritin pyytää anteeksi.
Samana yönä olin kumminkin levoton. Joe ties missä mä asuin ja pahat muistot kambodzalaisesta yövieraasta tuli mieleen. Must tuntu et pahat henget vaani mun ikkunan takana ja aamulla kun heräsin mun kaulassa oli outo ihottuma. Joka paikkaa kolotti, en varmasti ollu rentouttanu ruumistani kokoyönä. Nyt riitti, mä en menettäis yöuniani jonku sekopää urpon takia, oli aika vaihtaa majataloa lähemmäs mun tulevaa joogastudiota. Yogabarnissa oli mahtavia tunteja, mutta paikka oli aika commersial joten ajattelin vaihtaa pienempään studioon. Heitin siis rinkan olalle ja lähdin etsimään. Haahuilin muuan kujaa josta aiemmin olin hyvän fiiliksen saanut ja päädyin Sandat Balin kynnykselle. Mama Wayanin home stay oli täynnä, mutta hän tiesi paikan jonne voisin halpaan hintaan. Tämä paikka oli vielä rakenteilla ja huone oli vaatimaton, mutta kelpas mulle, halusin vain aloittaa alusta.
Maman vieraanvaraisuus ja ystävällisyys lämmitti sydäntä ja sai hymyn huulille. Tämän talon gazibossa hengailisin mielelläni hintaan kuuluvan aamiaisen jälkeenkin. Myös kanssa asukit vaikuttivat kaikki miellyttäviltä persoonilta. Muutaman ekan päivän aikana en todellakaan tienny mitä kaikkea voisinkaan tässä paratiisissa kokea.
riippumatonnainen 