Lombokista Kuala Lumpuriin kautta Bangkokiin

Lähtö Gileiltä meni hyvin virvemäisellä tyylillä, helvetin viime tinkaan.
Heräsin 6.30 automaattisesti, ihan ku joka aamu Indonesiassa olon aikana oon tehny. Monet haluaa nähdä joka ilta kun se aurinko laskee, mut mun mielest ne nousut on niitä kauniimpia. Ilmassa oli lähdön tuntua…

Gilin saarillahan ei moottoriajoneuvoja ole lainkaan. Kulkeminen tapahtuu fillareilla joita lojuu joka kulmalla tai saa vuokrattua parilla dollarilla päiväksi. Vaihtoehtona on myös vossikka, eli vanhoista suomi filmeistäkin tuttu hevoskärryt. Hevosten sijaan pikkupikku ponit vetää vaunuja ja kyyti ei mitään halpaa ole. Mä en kumminkaan ruvennu vaivasen jalkani kaa nilkuttaa toiselle puolen joten pulitin kyydistä satamaan 50.000 rupiaa.

Satamasta nappasin public ferryn eli laivan joka löhtee kun 25 matkustajaa on kyydissä. Mua vähän jänskätti kerkeenkö koko lennolle mut vaihtoehtoja ei hirveesti ollu jos ei halunnu maksaa itteesä kipeeksi. Odotin siis kärsivällisesti puoli tuntia kunnes laiva oli vihdoin täynnä.

Puol tuntii myöhemmin oltiin siis Lombokissa Bangsalin satamassa. Nyt niitä ystävällisiä laukun kantajia oli jonoksi asti, mutta tätähän ei suinkaan ilmaseksi tehdä. Kannoin siis ihan ite rinkkani ja lähdin etsimään kyytiä kentälle.
Privaati taksia, minivania, mopoakin ois tarjolla. Matka kestää noin puoltoista tuntia tai kaks ruuhkasta riippuen, tie on mutkittelevaa ylämäki-alamäki meisinkiä ja matkalla näkee paljon apinoita, viidakkoa ja mutkaa on kun Suuressa Mekongissa. Ja hintaa kyydeistä osataan pyytää! Kun kentälle pitäs lähtä puolen tunnin päästä ei yllättäen ketään huvita ajaa tai yksikään autoei sinne päin ole menossa ennekuin maksetaan sellasta 400.000 rupiaa… Aikani tapeltua ja arvokkaita minuutteja hukanneena sain lopulta (edelleen helvetin kalliin) ajajan viemään mut kentälle 200.000 rupialla. Meillä oli tasan puoltoista tuntia aikaa enneku mun check in sulkeutus. Hiukka alko hermostuttaa.

Mutta kuski ylitti mun odotukset. Pidin silmät kiinni suurimman osan matkasta silkasta kauhusta ja oltiinkin perillä reilussa tunnissa! Kerkes vielä pulla kahvit juomaan enneku hyppäsin jälleen flygariin kohti ihmeellistä KLää.

Lento kestää vaivaset pari tuntia ja maahan tulo suju ongelmitta. Malesiaan turistit päästetään jopa 3kk kerrallaan ilmasella leimalla ja paluulippuja ei paljoo kysellä. LCCn halpalentoyhtiöiden terminaalista pääsee mihinpäin tahansa keskustaa ja vaihtoehtoja on junasta bussiin. Mä otin jälleen näppärästi dösän plus taksin joka heittää sut valitsemaas hotelliin yhteishintaan 20ringettiä.

Matkalla näin jotain mikä sai mun mahan kääntyy nurinpäin. Keskellä valtatietä oli yllättäen ruuhka. Bussikuski tööttäili hermostuneena ja mä kuikuilin ikkunasta mikä siellä hidastuttaa menoa. Nöin syyn makaavan penkassa. Moottoripyörä solmussa, toinen bussi ja pari kaaraa pysähtyneenä, poliisit ja ambulanssit paikalla ja kuollut mies sateenvarjon alla. Mietin ensin että onpas hyvin aasia tyylistä ottaa nokoset kun ei ruuhkalta pääse liikkuu, mut sit näinkin miten tyypin naama oli vitivalkonen, suupielestä valu jotain tummaa ja sisuskalut oli ulkona… Poliisi kuulusteli joitain ihmisiä vieressä ja joku otti valokuvia ruumiista. Näin ensimmäisen kerran tapaturmaisen kuoleman.

Mietin ekana et ketkä jäi kaipaa tätä riepu raukkaa. Sato aika tavalla ja varmaan jossain hänelläkin on koti ja vaimo ja lapset odottamassa. Tai ehkä hän oli menossa töihin. Oliko hän kaahannut kiireessä vai ollut huolimaton märän asfaltin kanssa vai oliko hän vain viaton uhri… Tää arvotus jää elämään mun mieleen ikuisesti, eikä se kuvakaan helposti kulu…

Yritin pitää mieleni aktiivisena ja ruumiini vielä enemmän. Valtatien onnettomuus kummitteli mielessä ja Suomeen paluutakin ajattelin vähän enemmän ku ois tarvinu. Päätin pysyä Bukit Bintangin shoppailu alueella nämä tulevat kaks päivää. Sunshine Bedzistä saa dormi sängyn ja aamiaisen 30ringetillä yö ja kaikki on kävelymatkan päässä (Takapihalta saa mm katuruokaa 3 ringetillä). Paikka on vaatimaton mutta henkilökunta ihanan ystävällistä ja huomaavaista. Jos haluaa hemmotella itseään ei viiden tähdenkään hotellit hurjan kalliita KLssä ole. Kannattaa harkita jos on ylimääräisiä euroja tuhlata (toisinku mulla :D) ja jos sijainti ei ole ihan keskustassa niin eipä hätää. Loistava julkinen on hyvin halpa tapa päästä ympäriinsä.

Mitäs siis tälläkertaa KLssä. No sitä samaa mitä viimeksikin eli suurkaupungin sykettä ihmetellessä, shoppaillessa ja juhliessa 🙂
Niin unohdinkin viimeks kirjottaa mun ja Fizin yökerho seikkailusta:
Päätettiin siis lähtä vähä klubbailemaan ku kerta yöelämästään kuuluisassa kaupungissa oltiin. Jos maailmanluokan djtä haluu päästä kuulemaan on klubit luultavasti hiukka tasokkaampia eli kalliimpia ja sisäänpääsymaksulla. Mehän haluttiin parasta ja paikaksi valittiin Zouk yökerho. Hyvä jos tiskille päästiin änkeemään ku muuan Sam bongas meidät. Tyyppi omisti kolme hotellia Malesiassa, Funky Gripit Kuala Lumpurissa ja Penangissa ja halusi näyttää meille Kuala Lumpurin yöelämää. Oltiin siis tällä klubilla kunnes dj vaihtu ja oltiin tarpeeks jurrissa. Bileet parani paranemistaan ja  kierrettiin klubia toisen perään kunnes aamu sarasti. Ja viimesenähän mentiin muuan underground pajaan. Ajettiin parkkihalliin, siitä hissillä vielä alemmas, kahen rautaoven läpi kunnes päästiin itse ”klubille”. Paikka oli pieni mutta meininki kova ku meikän kyrpä! Ja mehän humalluttiin lisäää ja lisää. Mun viimeset aivosolut käski mua nukkumaan ja sain suostuteltua Fizin yhtymään tähän aatteeseen. Sam oli super naamat eikä monesta yrityksestä huolimatta päästäny meitä lähtee. Alettiin pelaa biljardii että aivot pysyis viel hereillä. Bilispöydällä loju jostain syystä ihka aidon näkönen revolveri ja Fiz nappas sen käteensä ja alko osottaa seinää. Gangstat meidän ympärillä katteli meitä levottomana. No, mehän oltiin sekasi ku seinäkellot ja naurettiin vaan katketaksemme, Fiz veti luukun auki ja mitäs sieltä palajstukaan! Ihka aitoja luoteja tietenkin!
Vaihdettiin nopeet katseet, Fiz laski aseen takas pöydälle ja päätettiin et nyt oli meidän aika lähtee. Vaivihkaa pyydettiin kyypparia soittaa meille taksi ja saattaa meidät ulos.

Ei mitään käryä mitä mafiosoja nää gangsterit oli, mutta onpahan taas jotain mitä lapsenlapsille kertoa.

Nyt mulla oli Kuala Lumpurissa siis pari päivää. Lähettiin siis heti ekana iltana hostellin porukalla ulos. Oli keskiviikko ilta ja KLssähän se meinaa naisten hakua 🙂 Joka toinen baari tarjoaa leideille ilmasia drinkkejä muutaman tunnin tai jopa koko illan. Me mentiin kaupungin ehkä kuumimpaan ja kuuluisimpaan Sky Bariin. 33:nessa kerroksessa allabaari tarjoaa päivisin upean spotin auringonpalvonnalle ja iltasella katsauksen kaupungin valoista ja niistä kuuluisista kaksoistorneista tietenkin. Jos torneihin haluaa hissin ottaa on lippu hulppeat 80ringettiä. Mä tyydyin ihailemaan torneja etäältä, nyt tultiin vetämään ilamaset perseet!

Paikassa oli laatua ja niin oli meidän seuraavassakin kohteessa Jimmy Choon suunnittelemassa Luna barissa. Ilta päättyi Pub Streetille eli kyllä, kadulle joka on täynnä kuppiloita ja yösafkaa, nam!  Mahtava ilta hyvässä seurassa ja olihan taas hassu kuulla muuten länkkäri musaa. Pian mä kuulen sitä päivittäin… Niin outoa ajatella, muutama päivä ja mä oon kotona. Mutta enne sitä ois vielä kerran Bangkok!

Advertisement

Kuala Lumpurista Phnom Penhiin

Viimeset pari päivää vietettiin siis Kuala Lumpurissa. Tsekattiin takas sisään Reggae Mansioniin ja oli kieltämättä aika nautinnollista saada kuuma suihku ja puhtaat valkeat lakanat meidän hiukka rähmäsen bungalowin ja limasten yöbussien jälkeen. Lennettiin takas Kambodzaan yölennolla. Ensimmäistä kertaa sai säätää näitten halpalentoyhtiöitten lipunvarausten kanssa. Olin buukannu meille paluu lennon ennenku mentiin saarelle, siellä oli täysin tietämätön ettei maksu ollut mennyt läpi ja nyt hinta oli noussut ja blaablaablaa. No, mehän siis jouduttin varaa loppupeleissä täysin uusi lento, peruuttaa vanha varaus ja maksaa hiukka enemmän mitä alunperin oli ajatuksissa. Onneksi oli vielä paikkoja jäljellä halpaan yölentooon. Ei siis muuta ku aamu neljältä ylös ja saatiin jaettua taksi lentokentälle kahden muun tytön kanssa, täten hintaa tuli 40ringettiä nuppi. Jos siis yölentoja varaa halvan hinnan perässä kannattaa ottaa huomioon milläs helvetillä sinne kentälle pääsee keskellä yötä. Kuala Lumpurissa, kuten monissa muissakin suurkaupungeissa metro likenne lakkaa yöllä muutamaksi tunniksi.

Mutta eipä hätää. Syötiin aamiaista ja venailtiin rauhassa lentoa check innin jälkeen. Lento kesti vaivaset kolme tuntia ja aamulla oltiinkin PP:ssä. Mä olin kuluttanu dollarini loppuun ja tarvin kipeesti automaattia ennenku pystyin maksaa viisumini. Kentällä oli tasan yks toimiva ATM ja se oli passitarkastuksen jälkeen. Tästä syystä saatiin säätää jälleen kentällä ylimäärästä, mutta olin joka tapauksessa tyytyväinen kun viisumi kerrankin makso mitä piti eli kakskyt taalaa.

Tuktukin kaupunkiin saa femmalla ja mentiin jälleen Happy 11:niin. Harmittavaa kyllä, paikkaa on suositeltu Lonely Planetissa ja Tripadvisorissa ja nyt huonehinnat oli siis tuplaantunu viimekerrasta. Saatiin kumminki tingattuu kuppanen luukku kymppiin. Phnom Penhissä oli ideana viettää muutama päivä kierrellen kirppareita ja vintageliikkeitä inspiroituaksemme materiaaleista mahdollista omaa liikettämme varten. Meitähän on nyt siis kolmen kopla kiinnostuneena avaamaan vaatetusliikkeen Sihanoukvilleen. Suomalainen Elsa, mä ja Fiz. Fiz ompelijana tekee retro ja vintage henkisiä asusteita kun minä ja Elsa taas ollaan konkareita korujen teossa ja idearikkaita luomaan paskasta kaunista eli käyttämällä kierrätysmateriaaleja. Liiketilanvuokrathan Sihanoukvillessä vaihtelee 100$sta 400$riin riippuen spotista. Otresilta saa satkulla, citystä ja Serendipityn rannalta reiluun kolmeen sataan. Jos kokonaisen tontin haluaa vuokrsta esim kymmeneksi vuodeksi ja rakentaa majotusliikkeen, on kylän laitamilla tontit n350 dollaria kuussa. Bisnesviisumihan on tosiaan kakskytviis dollaria ja sitä on helppo jatkaa ensin kuukaudella ja sitten kolmella, kuudella jnejne. Ainoa vittumainen homma on verojen keruu. Koska ollaan kolmannen maailman maassa täytyy muistaa ettei asiat ole ihan niin simppeleitä kun näihin tullaan. Ei ole mitään mystistä toimistoa joka lähettää pari kertaa vuodessa kirjeen pyytäen rahaa tai antaen sitä. Täällä hyvä jos jengillä on pankkitilejä! Sitä vastoin on setämiehiä jotka kiertää ovelta ovelle ja heittää random summia. Tämän ei pitäsi olla ongelma pienyrittäjille, mutta varteenotettava riski. Samoin tonttien omistajat kirjaimellisesti omistaa tontit ja periaatteessa kaiken mitä siihen rakennat. Jos viiden vuoden sopimuksen päätyttyä bisnes luistaa ja haluat jatkaa voi maanomistaja tehdä tepposet ja olla jatkamatta sopparia. Sitten vituttaa mutta minkäs teet. Kaupoissa vuokra aika on yleensä alkaen vuosi joka olisi todellakin toteutettavissa. Tämä toki tarkottaisi että täälläpähän sit oltais taas ens lokakuusta alkain kun uusi sesonki on alkamassa. Kolmestaan hyöty toki olisi ettei kaikkien tarvi tehdä yhtäaikaa töitä. Jos joku haluaa lähtä esim kotiin kahdeksi kuukaudeksi on kahden vain tehtävä vuorotellen töitä. Miksei? Ja jos homma lähtisi oikein rullaa olis elämä aika makosta parin vuoden päästä. Oma liike Kambodzassa, lomaillen Suomessa ja maailmalla. Liian kunnianhimoisia ei kuitenkaan olla. Ideana on alkuun ihan elättää itsensä johon onneksi täälläpäin ei päivässä montaa taalaa tarvi. Idea on kumminkin vielä idea, niinkuin sanoin. Näiden tyttöjen kanssa voisin helposti perustaa liikkeen, ainoa mietintä mutta tulee olemaan mun ens kesä Suomessa. Sit tiedän paremmin mihin suuntaan meen, mutta nyt en oo valmis mitään soppareita kirjottaa.
Phnom Penhin kierrätyskama oli ikävä kyllä kuppasinta kolttua mitä hetkeen oon nähny ja laukut ja kengät ylihinnoteltuja. Lähettiin siis tyhjin käsin kohti Sihanoukvilleä, mutta idearinkkaampina kylläkin.

Matka oli kammottavat seittemän tuntia tällä kertaa ruuhkan vuoksi, koska täällähän vietetään paikallista uutta vuotta 14.4 alkaen ja vuosi on 2557. Myös lipun hinta oli tästä syystä dollarin kovempi.
Vihdoin perillä. Otettiin moto (kyllä, kolme päällä Honda Dreamilla plus molempien kapsäkit) ja kahdeksan kilsan jälkeen oltiin Otresilla Haciendassa. Ihanan yllätyksenä tuli vastaan tutut naamat. Kun lähdin kerkes taloon tulla Luke joka oli edelleen kuvioissa, Ross ei lähde kulumallakaan, tietty duunarit Nora ja omistaja Karina, mun ”veli” Joe jonka kanssa ollaan pyöritty samoilla kulmilla Laosista asti, uudet tulokkaat Hilly ja Resh, sekä ennestään tutut Karinan sisko ja hänen miehensä. Ja eihän tämä kommuuni olisi kohdillaan ilman naapurin tappelevia Mizaronin veljeksiä sekä ”ladon” poppoota. Osa jengistä on kuitenkin kadonnut kun sesonki lähenee loppuaan. Sadekausi ei vielä ala, mutta kuumuus alkaa olla sietmätöntä joten suurin osa duunareista palailee pikkuhiljaa koteihinsa tai töihin muihin maihin.

Ikävänä uutisena tuli talon asukkeja vaivannut lapamato epidemia. Mä pidin ihan normaalina ruokahaluttomuutta ja ainaista löysää aamukakkaa, mutta kun muutamista asukeista oli alkanut ulostautua matoja koin itsekkin parhaammaksi madottaa itseni. Kolmen päivän ajan tablettia nassuun ja pöttöön ilmestyi istunnan jälkeen nuudelia jota en ollut syönyt… Hmmm. Ei mitään parhaita puheenaiheita mutta totisesti totta! Kun lähtee pitkälle reissulle kannattaa pitää ensinnäkin huoli esivalmisteluista. Lääkärillä käynti kuukausi ennen matkaa on suositeltavaa ja hilloahan kaiken maailman rokotuksiin kuluu aika tavalla. Itse omaan rokotuksista Hepatiitti An ja Bn, Koleran, Lavantaudin plus perus mitä meille etuoikeutetuille suomalaisille terveydenhuollon mukana kuuluu. Malaria lääkkeitä ostin ekoiksi kuukausiksi Suomesta, mutta kun kuulin hälyttävän monelta kauhistuneita kommentteja Lariamin käytöstä vaihdoin merkkiä ensin Laolaiseen ja Vietnamilaiseen versioon. Jos lääkkeensä ostaa paikanpäältä kannattaa toki asioida mahdollisimman virallisen näköisessä apteekissa, mutta merkkejä on monia ja mahdollista ostaa myös ”jälkiehkäsy pillereitä” joihin siirryinkin loppupeleissä kun sivuoireet (uneliaisuus, puutuneisuus) kävi turhan raskaaksi joka viikko kokea. Nämä jälkkäripillerit otetaan siis kerta anooksena jos saa malarian oireet eli korkean kuumeen, ripulin, mitä näitä nyt on ja toki hakeuduttava mahdollisimman pian lääkärin hoitoon.

Aasia on totisesti vitsauksistaan tuttu. Parasiitin voi saada makean veden lammesta tai joesta jos sattuu olemaan joku nirhauma kehossa. Lapamadon voi saada kypsentämättömästä kalasta, tai niinkuin me kaikki tässä tapauksesta Bellasta, eli majatalon pittbullista. On hyvä olla varovainen, mutta pidän itseäni edelleen todella onnekkaana miten vähällä sairastamisella oon tähän asti selvenny ja elänyt olen aika huolettomasti. *koputtaa puuta*

Tähän väliin onkin hyvä päivittää paljon puhuttu, yleisön odottama, maailmalla testattu ”ÄLÄ”- lista, eli mitä kaikkea sinun ei kuulusi tehdä reissatessasi Kaakkois Aasiassa ja yllättäen kaiken tämänhän minä olen tehnyt:

-Älä käytä juomassasi jäitä tai pese hampaitasi hanavedellä
-Älä syö valmiiksi kuorittuja hedelmiä tai kypsentämättömiä vihanneksia
-Älä käytä huoneen lämmössä seisseitä pöytämausteita ja sooseja
-Älä syö raakaa kananmunaa
-Älä syö tuntemattomia hedelmiä tai marjoja
-Älä syö raakaa kalaa
-Älä matkusta yksin pimeällä
-Vältä kulkemista merkkaamattomilla teillä, poluilla ja tienvarsilla (räjähtämättömiä maamiinoja)
-Älä ui makeassa vedessä, kuten järvissä, lammissa ja joissa
-Älä kahlaa soisilla alueilla
-Älä vuokraa autoa, mopoa tai aja ilman kypärää
-Älä jätä omaisuuttasi vartioimatta tai toisen tuntemattoman osapuolen huostaan

Ja listahan jatkuu.. Itse kokisin elämän aika tylsäksi jos eläisin kaikkia rajotteita noudattaen, mutta jokainen käyttäköön omaa harkintakykyään kyseisissä tilanteissa.

Paluu Haciendaan oli kuin kotiin olisi palannut. Dormin seinä odotti viimeistelyään ja bungalowin seinässä oli tuttu maalaus. Tatskoja jonossa sata piirrettävänä ja pari tauluakin, seiniä ois kaupunki tyhjillään… Aikaa kolme viikkoa ennenkuin viisumi umpeutuu ja jatkan matkaani todennäköisesti viimeiseen maahan ennen kotiinpaluuta. Onko se Malesian Borneoon orankeja bongaamaan ja sademetsiä rämpimään vai täysin uuteen maahan, Indonesiaan, on vielä avoinna. Halpoja lentoja tiiraillessa on hyvä viettää päiviä täällä Otresilla. Nyt kun sesonki on lopussa on laivaliput läheisille saarille pilkkahintaisia ja luulenpa seuraavan stoorin olevankin tiivistelmä näistä Kambodzan jalokivistä.