Nukuin yön dormissa Serendipityllä ja yheltä lähtiki botski Bambuulle aka Koh Russeille. Tapasin Sofian ja Vitdan satamassa. Niille ei oletettavasti kuulunu oikeen mitään, siellä saarella kun asuu.. Mietin et onneks mun elämä ei oo niin tylsää. Onneksi en aikoinaan jääny siihen kuplaan.
Mul oli muutenki vähä ristiriitaset fiilikset palaamisesta jälleen, helpotti ku kuulin ettei Jamie ollu paikalla. Saari ei ollu niin kaunis ku ennen. Luovuttamisen jälkiä oli näkyvissä. Parin bungalowin toisen puolen tasapainottelevat jalat oli katkennu ja mökit oli kenollaan. Roskia ei selkeesti enää kerätty niinku ennen ja henkilökunta oli väsynyttä. Eka päivä meni chillatessa, kävelin metsässä ja huokailin. Onhan se edelleen kaunis, mutta kauneimmillaan se oli sillon marraskuussa ja vielä kauniimmaksi sen teki ne ihanat ihmiset. Näistä ihmisistä jäljellä oli edellä mainitut sekä ihanan iloiset khmerit Ramorn, Sitha, Yod ja Prann ja jo puoli vuotta saarella asunut saksalainen Sabina joka nyt ”styylasi” paikallisen venekuskin kaa. Ongelma oli ettei yhteistä kieltä ollu, pelkät eleet ja katseet ja tyyppi halus jo naimisiin ja lapsia. Hän ei tiennyt mitä halus, muttei ainakaan lähteä saarelta, mutta viimeset hetket oli käsillä ja sen tunsi. Pyhitin aikani haahuiluun, rannalla makoiluun, uimiseen, joogaan ja toki seurustelemiseen ja juhlimiseenkin. Bileet on kyl ykkösluokkaa tässä possessa. Syper Gay-sunnuntai teemaan sopivasti maalasin juhlakansalle ’pussylicker’-viiksiä ja soittolistalla tietenkin Abban ikivihreitä ja kootut euroviisu hirvitykset. Humaltumisen takasi ”rapu paini” eli kolme rapua edusti eri värejä. Lattiaan piirrettiin iso ympyrä ja ravut asetettiin keskelle. Vedot lyötiin tietenkin kierroksen alussa ja vedonlyönti välineenä toimi ryypyt. Jos mä veikkasin viis oranssille, otin eka ite viis ja jos oranssiksi maalattu rapu voitti sain määrätä viis ryyppyä jollekkin ringissä. Taattu humala ja bileethän jatkuu vaikka sähköt katkee. Aina voi laulaa ja tanssia tai mennä vaikka naku uinnille ja nythän oli myös mahtava täysikuu.
Pari päivää mä siellä siis ihmettelin, vielä oli Koh Ta Kiev nähtävänä. Matkalla takaisin maihin veneessä istu myös ”Ru”, Koh Run viimesin vuokralainen. Kyselin fiiliksistä ja seuraavista liikkeistä. Ruhan tuli Kambodzaan ykstoista vuotta sitten. Eli vuoden siellä täällä kunnes löysi Serendipitylle ja perusti rannan ensimmäisen baarin, ensimmäisen Dolphin Shackin. Tästä ei mennyt aikaakaan kun saari kutsui ja hyvän diilin hän tekikin. Voittoa on lunastettu hävyttömän paljon näiden kymmenen vuoden aikana ja seuraavaa liikettä voikin pohtia rauhassa, fyffet ei ihan heti lopu kesken. Miten hän sen teki? Lepposalla asenteella ja pienellä investoinnilla. Hökkeleiden rakentamiseen ei paljoa rahaa kulu ja jos hienomman resortin haluaa rakennuttaa puhutaan 20.000-40.000 USAn dollarista. Bisnes puheitten jälkeen löysin siis itseni jälleen Serendipityltä. Oli todella turhauttavaa ottaa taas se tunnin lotja maihin kun Koh Ta Kiev on ihan Koh Russein vieressä, mutta tähän aikaan vuodesta ei kalastaja laivoja kulje. Tai kulkee toki jos maksat privaattikuljetuksesta. Mutta näin off sesonkina laivojen lippuhinnat on yks kolmasosa sesonkihintoihin nähden ja parasta kaikessahan on että rannat huutaa tyhjyyttään kun asteita on lähemmäs nelkyt.
Tästä syystä mäkään en jääny keskustaan vaan hiilasin luuni Otres beachille. Jäin yöksi Everythangiin, ihanien Erikan ja Carryn omistamaan suloiseen rantamajaan jonne eräs Haciendan pitkäaikais asukki Hilly meni töihin ja varasin kulkuneuvon seuraavalle aamulle.
Otresille kun palas oli niinku kotiin ois tullu. Alan tuntee jo niin hyvin duunareita täällä ja jopa tuktuk- kuskit, rannan hierojat ja kylän pikkulapset muistaa ”Vii”n. Kun lähdin aamulla Koh Ta Kieville ei veneessä ollutkaan muita. Matka kestää noin tunnin ja lippu irtoo kympillä menopaluu, saa nähdä miltä tämäkin paratiisi näyttää vuoden päästä kun kiinalaiset ovat ostaneet saaren ja nyt sen leikkaa suuri hakkuu alue keskeltä, johon on suunnitteilla asfaltoitu tie joka tulee yhdistään saaren mantereeseen. Puumajojen, telttamajotusten ja bungalowien tilalle tulee jälleen iso resortti ja kauniin metsän sijaan näköalaa dominoi golfkenttä. Haluisin tietää ketä/kuka tää mystinen kiinalainen on joka brutaalisti tuhoaa Kambodzan rannikkoa. Täällähän ei ole mahdollista OSTAA maata ellei ole naimisissa paikallisen kanssa. Jos näin olisi, olisi Kambodza periaatteessa pelkkä siirtomaa pläntti suurimmaksi osaksi Ranskalle ja Kiinalle. Onneksi siis näin ei ole, mutta vuokrata voi tontteja ja palan biitsiä saarelta kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Kambodza on niitä harvoja maita jossa saaria ei ole vielä pilattu, ensi sesonkina on kaks vähemmän.
Koh Ta Kievin metsä oli kuin Koh Rong Samloenin ja ranta kuin Koh Russein. Tykkäsin saaren ilmapiiristä, lepposasta oleskelusta ja jälleen ihmisistä. Saarella pysyvästi asuu muuan Johan jolla on oma absintti panimo, ten103:n ruotsalaiskaunotar aikoi myös olla viimeseen asti. Tämä puoli saaresta on tullut tunnetuksi pajauttelijoitten paratiisina. Kokemisen arvoinen oli myös ”taikalampi”. Makean ja suolaisen veden lampi jossa harppauskerrokset ovat helposti erotettavissa. Lampi on kuin kuumalähde tai valtava kylpyamme 😀 Sinne mut vei israelilaiset Sam ja Roman. Pojat oli suorittaneet kolme vuotta armeijassa, opiskelleet taloutta ja päättivät lähtä vittuun Israelista, heidän sanojensa mukaan toivottomasta maasta. Saa olla tyytyväinen tosisan ku on Suomessa syntynyt. Melkeenpä joka toinen jonka tapaa täällä maailmalla tietää Suomen valtion tarjoamasta loistavasta koulutuksesta. Muuan Etelä Afrikkalainen opettaja matkusti työkseen ja kertoi valtaosan hänen oppilaistaan haluavan olla suomalaisia. Tottakai nämä kaikki olettaa mun yleissivistyksen olevan vähintäänkin tietosanakirjan tasoa ja oonkin varmasti ollu mahtava esimerkki(monelle ensimmäinen suomalainen ketä he ovat ikinä tavanneet) tästä maailmaluokan koulutustasosta kun hyvä jos tiedän millon Suomi itsenäistyi tai ketä vastaan me sodittiin ja millon 😀 Niinku aiemmin mainitsinkin, oon oppinu enemmän meidän hostoriasta muilta matkaajilta kuin koulunpenkissä aikanaan. Matkailu avartaa ja elämän koulussa on parasta oppia.
Tämä kaksikko siis päätti aloittaa uuden elämän Bangkokissa. Mutta kun elää laatikossa paratiisin ympäröimänä, liikkuu maan alla ja myy ja ostaa hyvällä voitolla toisten taskuun tulee vähemmäatäkin epäreilu fiilis, kuin olis huvipuistossa jonka laitteisiin on liian pieni. Poijjaat otti hatkat kun tarpeeksi mehevä palkkakuitti tuli tienattua ja lähtivät reissaamaan kaakkois-aasiaa. Filippiinit, Vietnam ja nyt Kambodza ja kuten olen itsekkin huomannut, syyt matkustaa voi muuttua huomattavasti viikoissa. He halusivat vapauden liikkua ja nähdä, sen sijaan he tapasivat myös inspiroivia ihmisiä ja alkoivat löytämään elämälle suuntaa, kokwilivat uutta tapaa elää ja tulevaisuuden kuva alkoi hahmottua. On jännä miten sitä tapaakin joskus ihmisiä joista saa sen fiiliksen, että nämä on samalla tikkaalla mun kaa, samalla rapulla. Kuten mulle myös, mun tulevaisuuden kuva on alkanut pikkuhiljaa hahmottua ja mun alkuperäinen syy lähteä reissuun on saanu syvempiä ulottuvuuksia. Nut tiedän ettei mua oo luotu Suomen loskassa tarpomaan ja haluan matkustaa lisää ja oppia sen mitä kaikki on mulle jankuttanu ajat päivät. Ala tatskaamaan. Ja sen mä myös teen. He tiesivät että osaavat myydä, mutta miten sen kääntäisi niin, ettei tarvisi olla tekemisissä rahan kanssa. Pulmallista etten sanois ja tiemme erkanivat näihin mietteisiin, he palaisivat Thaimaahan inspiroitumaan ja mä viettämään viimesiä päiviäni Otresille.
Mä tiedän että osaan asiakaspalvella ja rakastan taidetta ja sen luomista. Ainut mikä on ollu esteenä mun menestykselle ja intohimon toteutukselle on ollu pelko epäonnistumisesta. Tulin tänne toki voittamaan myös pelkoni, luulin pelkoni hämähäkkeihin olevan se suurin pelkoni. Kun tämä oli voitettu muuan viidakkotrekin jälkeen kun tajusin miten kaikkeen tottuu, aloin miettimään niitä syvempiä pelkoja. Moni pelkää uutta ja tuntematonta. Mä tiesin ettei se ole mun ongelma, mutta en tiennyt että mun suurin pelko olikin pelko onnistua. Nyt oon voittanut sen ja tiedän onnistuvani. Lopetin tupakoinnin sadasta nollaan päivässä. Mua pelotti etten nauti mun aamukahvista tai viinilasista yhtä paljon kuin ennen jos lopetan. Tajusin että nautin itseasiassa enemmän kun tiedostin ettei jokin typerä pääni sisäinen riippuvuus enää hallitse mun elämää. Sama nyt. Toki mä palaan Suomeen ja annan sille ravintola-alalle vielä yhen tsänssin, mutta tämäkin on suurimmaksi osaksi rahan takia. Fakta on että parhaat rahat taotaan kotosalla ennemmin kuin paratiisin rantabaarissa kookoksia myydessä. Kun hillot on kasassa mä meen taas. Rakastan mun perhettä ja ystäviä siellä Suomessa, eikä mun arki todellakaan mitään huonoa ollut, mutta oon Suomes tasan niin kauan kunnes rahat uuteen rissuun on kerätty ja lähen taas etsimään, tutkimaan ja oivaltamaan, elämään unelmaani ilman yhteiskunnan luomia normeja, oletuksia ja edellytyksiä. Lähden rakentamaan uraa ja tulevaisuutta josta nautin ja joka tuntuu luonnolliselta. Tienaamaan työllä josta nautin ja elämään uudenlaista arkea.
Mul oli muutama päivä aikaa hyvästellä tutut ja vielä oli maalaushommiakin. Elsa jäis Serendipitylle off sesongiksi ja halusin viettää viel yhden illan hänen kanssaan ja mähän en näitten totaalin reilun parin kuukauden aikana oo juhlinu kertaakaan siellä keskustassa. Ilta oli eeppinen, hauska, mutta edelleen olen sitä mieltä et parhaat dj:t on Otresilla ja melkeen kaikki mun ihmiset myös. Elsaa tulee kyllä ikävä. Parhaimpia menomestoja on Session, Dolphin Shack, JJ’s ja Utopia ja juomisesta ei hyvällä tuurilla tarvi maksaa mitään kun ottaa flyiereitä jakavilta misuilta lapun on tervetuliaisjuoma yleensä ilmainen ja häppäreillä dollarin bisse on vähintään puoleen hintaan. Aika meni siivillä hyvässä seurassa ja aamul palasin Everythangiin.
Yritin mennä tsekkaa itteni ulos Haciendasta mutta itse Karina ei ollut paikalla ja hän oli keksinyt uuden laskutus tavan meikäläiselle. Eli niinä päivinä kun mä maalasin sain puolet laskusta pois. Olin hiukka hämilläni milloin tällainen järjestely on sovittu. Mä en paljoo palkkaa pyydä mun työstä, mutta ilmeisesti ilmanen ruoka ja asuminen päiviltä jolloin tein töitä oli liikaa pyydetty sittenkin. Ei siinä mitään jos mäkin olisin kuullu sopimuksen muuttumisesta. Jos multa kysytään on Karinalla ote alkanut lipsumaan hälyttävästi. Alkoholiahan nautitaan joka päivä, nyt oli 20 päivän putki menossa. Nainen eräänä aamuna hermoraunioissaan sanoi Fizille myyvänsä koko paskan. Yhdeksän ja puoli vuotta vuokrasopimusta jäljellä ja nyt jo tuntuu että tarvii luovutta… Neidon käytös on ollut muutenkin vähän mitä sattuu, hän antoi luottopakilleen Noralle potkut kun kuuli ruokakaupan tuulikaapissa puhuttavan mestan olevan narkkien sijaiskoti ja huumeiden välittäjä. Nora oli eräs aamu hieman krapulaisen näköisenä avannut baaria kun Karina nosti kissan pöydälle. Jos multa kysytään vois omistaja katsoa peiliin ennenkuin alkaa heittää viimesiä työntekijöitään pihalle. Jäljellä on enää Fiz. Nora sai duunia Everythangista eikä mua huvittanu palata tyhjään Haciendaan, palasin vain päiväksi maalaamaan seinän naapurin Misan kanssa. Ensi kaudella vastakkaisella puolella tietä tulee olemaan melko kilpailukykyinen majatalo jonka seinällä on nyt ensimmäinen osa maalaussarjastamme. Yksi syy lisää palata ensi kaudeksi, mikä olisi mahtavampaa kuin maalata koko paikan seinät tyylillä joka alotettiin, eli sama kuva puolitettuna edustaen vastakohtia elämän suurissa kysymyksissä.
Viimenen iltani Otresilla oli Fizin syntymäpäivät. Nora oli töissä kymmeneen ja odotettin Hillyn kanssa kunnes hän pääsisi. Olin käynyt edellisenä päivänä marketeilla ostamassa naurettavan yhteislahjan: Hello Kitty säästöpossu Kambodzaan paluuta varten, käsiviuhka jota koristi kuva Korealaisesta poikabändistä, angry birds aamutossut ja kalastuspeli. Henkilökohtaisesti annoin vielä uuden kameran kun tiputettiin edellinen hupsistakeikkaa laidan yli snorkausreissulla Malesiassa. Hän oli enemmän kuin tyytyväinen lahjaan mutta kun saavuimme kokolle Otres yhden ja kahden väliin oli tunnelma viileä Karinan osalta. Hänellä oli mulle sanottavaa.
Notskilla oli letkeä tunnelma, Eddie soitti kitaraa ja jengi laulo, kunnes Karina avas suunsa. Hän alkoi paapattamaan miten hänellä ei ole mitään arvostusta mua kohtaan enää jäljellä, miten mä saatoinkaan tulla niin myöhässä näihin bileisiin ja miten mä voin kutsua itseäni Fizin ystäväksi. Olin hiukka hämillään mitä helvettiä se siinä huutaa. Kysyin tietenkin Fiziltä heti kun savuttiin miten alku ilta oli mennyt ja pahoittelin kun tultiin vähän myöhässä, mutta onneksi bileet olikin vasta alussa. Hän sanoi ettei hätää ja vaikka he odottivatkin meidän tulevan aiemmin oli kaikki nyt hyvin kun oltiin paikan päällä.
Karina jatko ja jatko. Mä en yleensäkkään jaksa tapella ihmisten kaa naurettavista asioista kuten tässä tapaukseasa mikä on ystävyyden mitta. Kuuntelin hiljaa ja kun hän oli toistanut noin sata viiskyt kertaa miten ei arvosta mua enää yhtään vastaukseni oli lyhyt ja ytimekäs:” Selkee”. Huvittavaa koko hommassa oli miten hän itse lähti bileistä välittömästi tämän pauhaamisen jälkeen Otres ykköselle baariin vonkaamaan kuulemma joltain jätkältä joka ei ees halunnut tältä pesää. Tekopyhää toimintaa etten sanois.
Bileet kumminkin vain parani. Porukka sammuili ja random tyypit lähti. Meidän ydin porukka jäi jäljelle ja käytiin välillä uimassa planktoneiden kipinöidessä ja soiteltiin ukulelettä ja rumpulootaa, pidettiin nuotioo yllä ja hassuteltiin. Auringonnousu oli haikea, mäkin aloin pikkuhiljaa tippumaan ja oli hyvästien aika. Ladon jengi palas marketille ja Fiz Haciendaan, mä en sinne astuis jalallani enää, jos nainen jolle oon maalannu seiniä tunteella viimeset kuukaudet huutaa mulle kännirähinöissään edellämainittua ei mua hirveesti huvita sinne palata. Kävelin Everythangiin jossa mua odotti vielä yks peili projekti. Silmät ristissä väsäsin homman kunnialla loppuun, ostin lippuni Phnom Penhiin ja kulutin viimesen päiväni näissä piireissä. Kun oli aika lähteä itkin koko matkan mopon kyydissä. Tämä väli Otresilta Down Towniin on tullu kuljettua niin monet kerrat, maisema on porautunu mun mieleen kunnolla: Khmeriläinen kylänraitti jonka vartella pelataan jalista punamulta kentällä, alastomia pikkulapsia ja pikkuriikkisiä hökkeleitä joita he kodeiksi kutsuvat. Graffitit muureissa joita Kambodzalaiset rakastaa rakentaa tyhjien tonttiensa rajaamiseksi. Lehmät jotka löntystää keskellä tietä, kanat ja possut. Autio kalliokohta josta tulee mieleen lännenfilmit, peltoaukeat ja ankkalammet, korkeuksiin nousevat lukaalit, hienostohotellit. Kyllä, tätä maisemaa en halua unohtaa, kun (huomaa KUN) ensi kerralla palaan on kaikki varmasti niin erilaista. Kyllä, nyt olin varma, että haluaisin palata pian.
riippumatonnainen 