Kiinalainen uusivuosi on vaihtunut. Lohikäärmeen vuosi vaihtu käärmeeseen ja täällä tämä tarkoittaa täyteen buukattuja linja-autoja, hotelleja ja helvetisti yllättäen kiinalaisia turisteja. Mä en tiedä mitä se astrologisesti tarkottaa mut mulle se on ollu kyl jotain mystistä. Niinku oon aiemmin kirjotuksissani maininnu nää käärmeethän suorastaan vainoo mua. Kerratakseni: ensi tapaaminenhan oli kun olin ekan kerran Kambodzassa, Kaardemummavuorilla, siellä niin mun kaa samassa riippumatossa. Toinen kerta oli Vietnamissa luolassa ja seuraava puistossa kun käärme tippu päähäni. Filippiineillä todistin merikäärmeiden parittelun ja yks halus paritella mun jalan kaa, eikä Laoskaan jättäny kylmäksi: kun vuosi oli vaihtumassa olin aattona Robin kanssa rannalla kun näin jotain kiiltävää hiekassa. Kaivoin aarteeni esiin ja löysin rikkinäisen kultaisen lohikäärmekorun. Kun vuosi oli vaihtunut istuimme aamiaisella muuan baarin lattiatyynyillä. Gip istu mua vastapäätä. Kissa leikki jollain Gipin selän takana. Yhtäkkiä Gip pomppas kaks metrii taka-alalle, osotti maahan mun ja sen väliin ja huusi ”FUUUUCK! IT’S A SNAKE GUYS!”. Se luikerteli mua kohti, nousin ylös ja ku irrotin katseeni siitä se katos. Myöhemmin kävin pyörähtää ostaa juomaa ja kun tulin takas Gip kertoi käärmeen lähteneen patjojen alta ja tiputtautuneen jokeen kun olin poissa. Aika hullua, millonhan tulee se hetki ku mua purraan. Sitä odotellessa. Otimme kumminkin tämän kohtaamisen hyvänä merkkinä, onnen tuojana, olihan ensimmäinen aamu alkavaa vuotta 4711, käärmeen vuotta.
Onnea odotellessa löysimme itsemme siis Kambodzan puolelta, liikkuvasta pakusta jonka ajaja ja vänkäri olivat aloittaneet puhelin neuvottelut meidän viemisestä oikeaan päämäärään oikeasta hinnasta. Hinta oli meidän mielestä sovittu, silti puhuimme vuoronperään puhelimessa kolmannen osapuolen kanssa ja kuski ei suostunut pysäyttämään. Yritimme kivasti pyytäen, jämerästi, anellen. Lopulta mul meni hermot. ”Pojat, nyt lähetään v****un tästä kommariluukusta!” (ent. kolleegaani Tuomoa lainaten 😉 ) Kun kuski oli keskittynyt huutamaan puhelimeen ja hiljentämään mutkaan jossa oli alkavan kylän raittia, mä kiskasin pakun sivuoven auki.
Kuski älisi jotain khmeriksi, mä annoin sille pahaa silmää. Kaikki tapahtu nanosekunneissa. Pojat kisko rinkkojaan takapenkiltä, mä olin osittain jo ulkona, jarrutin jalallani. Todistajia oli tienvarsilla. Kuski pysäytti poikittain tielle. Päästiin ulos. Käveltiin tiensivuun ja jengiä kokoontu ympärille. Joku puhu englantia ja kysy mitä tapahtu. Selitettiin tilanne ja hän yritti selvittää asiaa kuskin kaa. Sopuun ei tultu joten jatkoimme matkaa kävellen. Ei aikaakaan kun sama jätkä pysäytti tien sivuun. ”Sou sooorii, eitiin okeiii!” Mä olin ku puulla päähän lyöty. Ai nytkö kelpaa? Gip ei halunnu kyytiin mut Devon oli liftannu jo läpi Laosin eikä välittäny maksaa kyydistä vaikka tyyppi oli täys pannuaivo. Devon näytti rahaa, osotti meitä kolmee, kuski nyökkäsi nöyrimmin. Hypättiin vielä kerran ritsille.
Gip ei antanu periksi, ennenku kerettiin kiihdyttää hän tarkisti asian. Hinta oli taas noussut. Tälläkertaa 18 per perse. Selkee. Mä en jaksanu olla enää kohtelias, jos tyyppi on taliaivo niin olkoon. En ees pyytäny pysäyttääm sitä ei varmasti ois tapahtunu. Onneks oltiin viisaampia, istuttiin nätisti rivissä kamat sylissä ja loikattiin ulos. Tyyppi manasi jotain ikkunasta, mut tyyty manaamaan. Kyläläiset selkiemme takana oli kai liian kuumottavaa jyrkemmälle reaktiolle…
Seuraava auto oli lava-auto, täynnä ylläripylläri kiinalaisia! Ja meidän onneksemme he pysähtyivät. Hypättiin takaritsille ja heitetteen yläfemmat! NYT voi relata. Maakuntamatkailua indeed! Kun oltiin ajettu muutama sata mertriä ohitettiin meidän paku. Kuski oli jumankauta pysäyttäny puun varjoon ja seiso tienvieressä putkenpätkä kädessä. Me virnistettiin omahyväsesti mutta vähä kauhusta jäykkänä. Mä en halua tietää mikä yhtälö ois tullu hiljasesta hiekkatiestä, kuumottuneesta pakukuskista, kivikasvo vänkäristä, ruostuneesta viemärinputkesta ja kanadalaisesta, italialaisesta ja suomalaisesta liftarista…
Mutta selvillä vesillä, ehjin nahoin. Muuan iltanuotiolla olimme polttaneet puhkikuluneet Rough Guidemme ja Lonely Planetimme. Ilman karttoja tai tietoakaan suosituksista minne pysähtyä aloitimme matkamme kohti pääkaupunkia. Kiinalaisten kyyti vei pari tuntia. Suut mullassa kiitimme nöyrästi ja kyläläiset ottivat nämä punamultateiden sankarit avosylin vastaan. Virtsaputkemme tyhjennettyämme ja kuivat kurkkumme kostutettuamme kokeilimme uudestaan. Jälleen eka auto pysähty. Tälläkertaa vanha Toyota jossa istu jo valmiiksi kolme. Kuskina armeijan vermeisiin sonnustautunut setämies ja eteen sulloutu nämä kaksi pitkäkyntistä (ei siis varasta, vaan Kambodzassahan tämä on miesten muoti, tapa näyttää ettet tee ruumiillista työtä eli olet rikas) honteloa herraa jotka jakoi siis tilan oven ja vaihdekepin välillä. Takakontissa oli kamojemme lisäksi luultavasti kuollut eläin. Hajusta päätellen.
Tällä kyydillä pääsimme Kratieen asti. Ja mä sain nähdä ne hemmetin Irrawaddy delfiinit 😀 Auringon laskiessa Mekongin taa, me kuus sulloutuneena ku sillit purkkiin, noin kymmenen delfiiniä pulpahteli pintaan ihan kuin vaan virnistääkseen meille. Mä oisin maksanu satasen niitten vapaudesta ja dippauksesta sinne jorpakkoon.
Ei kumminkaan maksettu mitään. Herrat heitti meidät bussiasemalle. Ei enää busseja (tuttavallisemmin)PP:hen, etittiin viidellä dollarilla huone ja nukuttiin makeasti aamuun asti.
Aamuvarhain käveltiin takas torin laitaan kyselee kyytiä. Joku kerto pääkaupunkiin olevan vielä yli kolmesataa kilsaa ja huhujen mukaan matkaan voi mennä naurettavat yheksän tuntia! Oltiin valmiit maksaa femmat kyydistä. Tämähän järjesty. Paikalliskuljetus lähti kun auto oli kolminkertasesti ylibuukattu eikä ovet enää pysyny kiinni. Rahastaja jako oksennuspussit, avattiin kaikki maholliset röörit autosta ja jonkun polvet mun niskassa omat suussa aloitimme hikisen elämysmatkan martiiniakin kuivemmassa erämaassa. Viisi tuntia myöhemmin (ei suinkaan yhdeksän) olimme perillä. Olo oli jälleen ku filmitähdellä kun ulostauduttiin autosta. Hyeenat hyökkäs ku oltasiin viimesiä lihapaloja maan päällä. Kävelimme.
Majottauduttiin tälläkertaa porvari travelleri alueelle jokirantaan. Viimeksihän löysin tyyssijani vanhan järven rannalta (joka siis näinä päivinä on kuivunut ja guesthouset on tyhjillään tai jopa lopettaneet täysin toimintansa) koska ideana oli olla lähellä kaikkea. Mähän en sightseeingejä tarvinu, oon kolunnu tän kaupungin nähtävyydet viimekerralla, mutta hyvä näin koska nyt tiesin mistä löytää parhaan kattoterassin. Happy 11 tarjoaa elokuvia löhösohvilta, ilmasta nettii ja tietokoneen käyttöö ja jos vähä lirkuttelee saattaapa jopa vesipullon täyttö onnistua, ja tietenkin huoneen tinkaus sopivaan summaan. Hemmetin kiinalaisen uudenvuoden takia me maksettiin tripla huoneesta 6taalaa nuppi joka on varmasti suurin summa jota tähän menessä oon maksanu. Onneksi paikka tarjoaa edellämainittuja etuja, muuten en maksais.
Täällä siis chillaten pari päivää. Mitä ne piti siis sisällään. Kaiken tän jännittävyyden jälkeen ei juuri mtään mielenkiintosta. Paikallinen parturi testattu, tulos on ihailtavaa auringonkultaa, tutut maut tuupattu makunystyröihin (luojan kiitos on mango sesonki!), pojat lähti nähtävyysiin, mä kirjakauppaan jonka totesin liian kalliiksi (onneksi on samsung tablet ja readers hub, kaikki kirjat tän muutaman sadan gramman sisässä) joten päätinkin ”törsätä” kymmenen euroo taiteilijatarvikeisiin. Näillä hiluilla irtos kaikki tarpeellinen luovuudentuskan tappamiseen saarella jossa ei ole internetyhteyttä tai puhelinlinjoja 😉 Onnekseni myös suhteellisen monet uudet ja vanhat tutut tulevat mua sinne viihdyttämään, uusina mm hyvän ystäväni Paulan sisko! 🙂 Ihanku tämä täydellinen saari ei olisi tarpeeksi, muthan hemmotellaan pilalle!
Päivään kuului myös poliisin kanssa asiointia. 14kk matkustanut Gip halusi tehdä pikkupikku vakuutus petoksen. Ei sillä että suosittelisin kenenkään rehellisen sielun suinkaan kusettavan näitä jättimäisiä rahaan hukkuvia yhtiöitä, mutta näin se homma kuitenkin meni:
JOS HALUAT TEHDÄ VAKUUTUSPETOKSEN KAAKKOIS-AASIASSA, SEITSEMÄN SYNNILLISTÄ FAKTAA:
1. Hanki luotettava rikoskumppani
esim minä
2. Keksi uskottava tarina
Kuten: Olipa kerran italialainen ja suomalainen jotka vuokrasivat moottoripyörän Kambodzan pahamaineisessa pääkaupungissa (joka luultavasti on pahamaineinen siinä missä muutkin aasian pääkaupungit juurikin poliisin rikosilmotusten perusteella jotka on tehty vakuutuspetoksia varten kun reppureissaajalta loppuu rahat kesken). Ajettuaan ruuhkaisinta katua ruuhkaisimpaan aikaan vastaan tuli mustiin pukeutunut parivaljakko ja takaritsiläinen leikkasi mashetellaan yyber kalliin kameralaukun hihnan. Koska tumpelot turistit eivät osaa ajaa, kääntyminen, seuraaminen tai rikollisten tuntomerkkien mieleenpainaminen ei tullut mieleenkään. Koska he ovat vain urpoja turisteja poliisin luo löytäminenkin vei aikansa ja varas oli täten varmasti kerennyt kaasuttaa rannikolle ja soutaa kumiveneellä Mexicoon asti.
3. Ole super nöyrä, yhteistyökykynen, kohtelias ja korrekti. Pukeudu vaatimattomasti mutta siististi. Näytä vähä lyödyltä.
4. Ota mukaan passi, tarkka osote missä varkaus tapahtu, hostellin nimi jossa yövyt, huoneen numero (varaudu että poliisit saattaa oikeasti soittaa hotelliin), varaudu myös maksamaan pieni lahjus hyvästä työstä, täten saat varmasti kopion vakuutusyhtiöllesi. Femma piisaa ja ameriikan rahhaa.
5. Kehu poliisisedän englanninkieltä, varo puhumasta kuninkaastabtai arvojaosta tai älänesim kauhistele korruptiota ja vähävaraisilta riistämistä. Älä myöskään keuhkoa liikaa pahaa varkaista jos kerroit heidän olleen paikallisia.
6. Ota mukaan läjä kärsivällisyyttä (toimitus voi kestää jopa tunteja) ja paperityö on yhtä tuskaa, yksikin kirjotusvirhe tai suttu niin palaat takaisin lähtöruutuun.
7. Vakuutusyhtiö yleensä vaatii todistajan (tässä tapauksessa yhteistyökumppanin nimi ja numero) , kuitit ( pyydä kyypparilta pala paperia niin saat kuitin jonka voit kirjottaa käsin, täällä printatut versiot on hyvin harvinaisia), sekä tietenkin tämän kultaakin kalliimman poliisin raportin.
Pakolliset askareet hoidettuna olimme siis valmiita jatkamaan matkaa. Tiemme eroaisi aamulla Devonin lähtiessä temppeleiden ihmeitä katsomaan ja Gipin mennessä myös töihin etelään. Viimenen ilta vietettiin ystävänpäivää juhlien eli syöden jätskiä ämpäristä ja leffoja katsellen, nyt mä oon valmis. Palaan kirjoituspöydän ääreen kolmen viikon päästä. Koh Ruu, täältä mää tuun! 🙂
riippumatonnainen 