Saavuin Chiang Raihin auringon laskettua. Tuktukin halvimpaan majataloon Chat Houseen sai markkina-alueelta hintaan 40 rahaa. Jaoin vehkulan Kanadalaisen setämiehen kaa.
Huomaa het miten hinnat tippuu mitä pohjosempaan mennään. Tuktuk neljälläkybällä ois Bangkokissa mahdottomuus, oma huone satasella myös.
Chiang Raissa viivyin vain kaksi päivää. Kaupunki on….noh… ’Same same but different’ ku monet muut Thaimaan pitäjät. On mukava huomata näin kun kolmatta kertaa maassa vierailee, että on varmaan aikalailla nähnyt tarpeekseen, maisemat, kylät ja markkinat kun alkaa toistaa itseään. Ennen Suomeen paluuta ajattelin kyllä vielä katsastaa pari etelän saarta joita en oo nähny. Nyt oli hyvä syy vaihtaa maata, olin jo innosta pinkeenä Laosiin menosta.
Laos, Lao, Laosiin, Laokseen…. Pahoitteluni jo tässä vaiheessa, tulen varmasti kirjottamaan sen joka kerta väärin. Voi Suomen kieli sentään…
Ajatuksena oli siis ylittää raja Chiang Khongista, noin kahden tunnin bussimatkan päästä Chiang Raista. Chiang Maistahan taas olis saanu minkä tahansa travel agentin välityksellä ostettua järjestetyn pakettimatkan jopa Luang Prabangiin asti. Mä halusin liikkua vähän itsenäisemmin ja yleensä nämä vaihtoehdot tulee halvemmaksi. Nyt bussi rajalle maksoi 65rahaa ja vehkuloita menee joka tunti aamu kuudesta iltapäivä viiteen. Mun lisäksi bussissa istu kolme muuta valkosta. Perillä päätimmekin jakaa tuktukin satamaan josta ylittäisimme joen Laosin puolelle Houayxaihin. Epäilys alko hiipii mun mieleen…
Satamassa syötiin viimeset Pad Thait ennen leimaamista ulos maasta. Tästä pääsikin 40batilla joen toiselle puolen, matkahan kestää muutaman minuutin ja venheitä menee vähän väliä. Kun kaikki oli toitottanu mulle miten Laosissa voi maksaa bateilla rajalla ja jopa suurimmissa kaupungeissa sisämaassa, en vaivautunu vaihtaa dollareita (paikallista valuuttaa kipiähän oli jostain syystä mahdotonta vaihtaa Thaimaan puolella). Viisumien hinnat oli isketty isolla printillä kopin kylkeen. 35 taalaa finskiltä. Selkee. Kun liput ja laput oli täytetty iskin 1000 batia virkailijan kouraan, joka ei tuntunut riittävän. Annoin satasen lisää, pitäs piisata ja meni itseasiassa vähä ylikin. Eipä piisannukkaan. Virkailijat pyysivät naurettavaa 1500 batia viisumeista, joka on siis 50 dollaria. Ihan perus korruptiota jälleen.
No, minkäs siinä mahdat! Ne ketkä on lukenu meikän rajan ylityksistä Kambodzaan ja Vietnamiin tietää etten normaalisti hellittäisi näin vähällä. Nyt en kumminkaan ollut yksin ja päätinkin että tä sais olla ensimmäinen ja viimenen kerta ku ylitän rajan ryhmässä, edes näin pienessä. Yksilönä voin sentään mennä koppiin ja vähä neuvotella. Nyt olin tilanteessa jota katselin sivusta Koh Kongissa, liian paljo lössii ja niillä on kaikki valta.
Jäipähän paska maku suuhun ja rahat loppu. Tä mua vituttaa ylipaljon näissä maanvaihdoissa. Joka kerta tuntuu jotain shittii tulevan virkavallalta. Tosi hilpeetä ku turisti hyvillä mielin on tulossa maahan, antamassa rahojaan kiertoon ja tässä on kiitos ja näin sut otetaan vastaan! Silmitöntä kusetusta päin näköö. Kusista tässä tilanteessa on myös se et sun täytyy vaan pysyy tyynenä ja kohteliaana. Ne VOI myös evätä sulta pääsyn maahan jos haluavat, ja sitä leimaa tuskin kukaan haluaa passiinsa. Teki silti mieli sylkii niitten naamoille. Tyydyin kumminkin hienovaraiseen piilovittuiluun ja jos onnistuin, nämä ”paremman ammatin” edustajat toivottavasti potevat vähintään huonoa omaatuntoa. Mun puolesta voisivat mädätä helvetissä. Mua ei todellakaan haittaa maksaa turisti hintaa markkinoilla banaaneista tai majatalossa teekupista, koska raha menee suoraan ihmisille ja usein köyhemmille sellasille, mutta kun tietää tän rahan(joka on niille iso) menevän vain ja ainoastaan niitten koppalakkien perheille, kylän rikkaimmille jotka vaan rikastuu rikastumistaan, ei ajatus paljoo hymyilytä. Tällasissa tilanteissa ei kenenkään pitäs antaa periksi, se vaan ruokkii tätä korruptiota, mutta mun keuhkoaminen ei aiheuttanu muuta ku vaivautunutta mutinaa virkailijoissa, paskoja selityksiä miten batin kurssi on täällä niin eri ku tuolla parinsadanmetrin päässä toisella puolen jokea. Oli miten oli, vaihtoehtoja ei ollu ja kiukutti aika tavalla.
Onneksi Riverside hotlan Noi oli sitä parempaa sakkia. Sveitsiläiset ja Ranskalaisherra oli menossa hotlaan ja sipisin Noin korvaan tulevani myös jos majotusta löytyy 200batiin. Löyty. En ois alunperin halunnu ees jäädä yöksi tänne Houayxaihin mut veneitä Luang Prabangiin ei enää mennyt, vaihtoehtona oli bussi, mut mä halusin ottaa tän kaks päivää kestävän näköalareitin Mekong jokea alas. Lipun voi ostaa mistä tahansa guesthousesta, hinta on 50batia enemmän ku veneestä, eiköhän tä komissio oo ansaittu? Luulen että Laosissa tuun muutenkin harrastaa aika paljon hyväntekeväisyyttä näissä raha-asioissa…
Kuuma suihku, tv, minibaari, ilmastointi, tuplasänky, koko hoito oli siis tarjolla yöksi! Muut makso samanlaisista kuulemma 800. Kiitin Noita kun se suostu moiseen hyväntekeväisyyteen ja alettiinkin juttelee köyhyydestä, säästämisestä ja toimeentulosta. Tällä majataloa pitävällä perheellähän meni nyt vallan hyvin, mutta elämä Laosissa ei kuulu tosiaankaan olleen monelle helppoa. Saa painaa hiileen aika tosissaan saavuttaakseen päämääränsä. Usko elämään on monella hutera, ei ole uskoa ihmiseen tai siihen yläkerran herraankaan. Animismi kukoistaa ja buddhalaisiakin kyllä löytyy.
Kun on lapsuutensa viettänyt siinä uskossa että isä on kuollut tai jos saa elää loppu elämänsä pelko perseessä jenkkien perinnön takia: Vietnaminsodan aikanahan jenkit tunnetusti ei paljoo vällänny mihin pommisa tiputtaa joten tänäkin päivänä arviolta yli puolet maan pinta-alasta on räjähtämättömien maamiinojen ja rypälepommien peitossa. Kun saa kuulla isän oikeasti kuuluneen Hmong vallankumous kapinallisiin jotka pakoilivat lainsuojattomina vuorilla kommunistien valtaantulosta asti, usko ihmiseen varmasti katoaa! Historia ei kirjota mitä antautuneille kapinallisille tapahtui, mutta aikuisiällään Noi sai kuulla isänsä kuolleen armeijan toimesta monen muun lailla kylmäverisesti hukutettuna Mekong jokeen..
Monella Laolaisella perheelle on sama historia ja tästä syystä sama vika, eli ollaan tosi varautuneita mitä tulee luottamiseen ja varsinkin turisteihin, koska myös oopium bisneksen takia kuolee edelleen vuosittain aika hemmetisti jengii ja monet hönniäisturistit ei välttis ihan tajuu tätä ku sitä ekaa kertaa pajauttelevat. Vasta 2005 oopiumin viljely lopetettiin kun kolmasosa koko tuotannosta tuli Laosista. Nykyään huume on tosiaan underground, mutta monelle piripirkolle ja pasille syy vierailla tässä maassa. 80% maasta on metsän peitossa josta yli puolet on edelleen luonnontilassa. Ihankuin tässä ei olisi tarpeeksi syytä nähdä nämä maisemat on Laosissa jopa 130 uhanalaista eläinlajia. Mun mielestä tässä on syytä kerrakseen, vastapainoa ”tuubailulle” ja oopiumille joista esim Vang Viengin kaupunki on tunnettu.
Siinä menikin sit ilta näitä asioita pohtiessa ja oli aika karua kuulla millasta elämä voi olla täällä, ”rikkaiden” maiden ympäröimänä, niiden armoilla ja hallittavissa. Kontrasti oli kyllä suuri. Toisella puolen jokea näki Thaimaan loiston, ja tän mun luksus hotelli huoneen seinien ulkopuolella oli karu totuus… Rajat turisteille avattiin vasta yheksänkytluvulla, seuraukset on olleet hyviä kuin huonojakin joten on kai ymmärrettävää että jengi on varautunutta, ja oli kiva kuulla tämä varoituksen sana, mutta mä en vielä oo sitä kokenu. Iloisien lasten ’sawasdee’ huutelut täytti kylän raitin kun kävin ilta kävelyllä katsastaa miljöön. Jopa pitahayaa myyvä täti oli yhtä hymyä kun yritin ’kiitos näkemiin’tä tavata. Mutta ihan kuin kaikkialla, kai se riippuu ihmisestä. Aivan varmasti tulen saaman tylytystä, mutta nyt taas ymmärrän vähän paremmin miksi, jos se osuu kohdalleni. Tapausta rajavartioston kanssa ens ees laske, ne on ihan omaa luokkaansa tylytyksessä, hyvä jos voi ihmisrotuun luokitella ja en halua tollasten paskanaamojen pilata mun Laos kokemusta tai antaa minkäänlaisia ennakkoluuloja tulevasta.
Lähdin siis seuraavana aamuna. Veneitä lähtee niin monta ku tarvii ja on tulijoita. Veneeseen mahtuu noin 60 matkustajaa (lähinnä turistithan tätä väliä kokomatkaa näin kulkee) ja päivittäin lähtee kuulemma yleensä peräkanaa kaks. Niin lähti nytkin. Kauhutarinoita kovista puupenkeistä ihmettelen kovasti, näissä purkeissa ahterin sai upottaa oikein mukavasti jousitettuun vanhaan Toyotan penkkiin, eikä mun mielestä laivoissa ollu mitään eroa ja näitä seiso satamassa monta rivissä. Hidasvene satama on alle kilsan päässä pohjoseen passintarkastuskopilta, mun hotlan terassilta pysty hyvin kyylää millon laivaan kannattaa mennä. 10.30 piti lähtä. Moottorit käynnisty vähä ennen puoltapäivää. Muutama orpo sielu joutu istuu laivan perällä puutarhajakkaroilla, mutta nämä oli bilettäviä brittejä eikä heitä tuntunut asia haittaavan. Joukossa oli myös sama naama joka oli aiemmin kumonnut mun päätöksen mennä Thaimaan puolella Paihin… Oli hämmentävää kun tajuttiin toistemme olemassa olo. Vastahakoisesti istuin alas ja alettiin vaihtaa kuulumisia ja tutustuu paremmin.
Tän ryhmärämän kanssa mä sit tulisin viettää ainakin tämän ja seuraavan päivän. Poispääsyä tilanteesta ei ollu, venettä ei voinu vaihtaa eikä yli laidankaan huvittanu hypätä. Oli kai pakko antaa näillekkin mahdollisuus, vaikka normaalisti(esim jos oltais perus Silja risteilyllä) jos törmäisin meluavaan känniporukkaan TUSKIN ottasin mitään kontaktia. Asettelu oli nyt vähän eri, ja mulla, toisin ku Laolaisilla, on tapana uskoo ihmisiin.
Oli hauska loppu matka ensimmäiseen etappiin Pakbengin kylään. Matka kesti noin kuus tuntia ja maisemat oli ykkösluokkaa! Mulla oli vahva tunne et Laos tulee olemaan mun ”vaikuttavimmat maat top 3:ssa”.
Kylässähän ei paljoa tapahtunu. Majotus löyty heti kun laiturilla vastassa oli guesthousen sisäänheittäjiä. Tarjolla oli kahdenhengen huoneita sadalla batilla eli 50.000kipillä. Ei oo hinnalla pilattu. Kaikki tietenkin halus jäädä tähän paikkaan, joten munkin tarvi jakaa mun huone että kaikki mahtu… Ja kukas muukaan mun huoneen jako mun kaa ku Johnny. Aika sama, hän oli todistanu olevansa ookoo tyyppi joten mikäs siinä. Oli hauska loppu ilta ja seuraavana aamuna puol kymppi jatkettiinkin jokiajelua itään kohti Luang Prabangia.
riippumatonnainen 