Alotin siis mun Ubud elämykseni niin sanotusti alusta. Muutin sunnuntaina Mama Wayanin järkkäämään majotukseen parin talon päähän. Paikka oli vasta rakenteilla joten saatiin hinta sovittua alhaiseksi. Asuminen on se suurin lovi reppureissaajan budjetissa Balilla. Huonehinnat vaihtelee vaatimattomasta 60.000-250.000 yöltä. Diskaunttia tulee mitä kauemmin viivyt ja mitä vaatimattomampi sen halvempi. Aasialainen toiletti eli reikä lattiassa ei ole harvinaisuus.
Muuten onkin sit halpaa. Pullo paikallista olutta Bintangia oli kirjottamisen hetkellä 15.000-20.000, tai puolenlitran pullo ’arak’ia (suomennettuna pontikka)15.000-20.000,1.5l vesipullo 3.000, iso riisiruoka ’padangista’ (paikallinen buffet) tai ravintolasta ’warung’ 20.000-30.000. Ja ruokahan on jälleen taivaallista! Tempe ja gado gado ehdottomasti mun suosikkeja. Aika halpaa jos miettii et 10.000 IDR=0.80€. Pystyy pystyy!
Mitä nämä mun tulevat kolme viikkoa sit piti sisällään?
Heti sunnuntaina halusin lähtä piiitkälle kävelylle. Valitsin kadun sattumalta ja samantein mua viitto istumaan muuan setämies. Hän halusi lukea mun kämmenestä. Tämähän oli jo toinen mun Aasian polulla ja muuan rouva luki mun tarotkortit Suomessa. Nainen povasi mun muuttavan pois Turusta vuoden sisään ja niinhän siinä kävikin vaikka ennustamisen hetkellä olin sata varma haluavani asua Turussa kunnes aika jättää. Intialainen meinas et kuolen 79 vuotiaana kahden lapsen äitinä ja tämän tulkinnan mukaan jossain mun sisäelimessä on ongelma… Mene tiedä häntä, otan aina mielenkiinnolla näitä ennustuksia vastaan, mutta must tuntuu et sitä saattaa alitajuntaisesti alkaa elämään sen ennustuksen mukaan. Mä en haluu muuttaa mitään, tiedän mihin oon menossa ja odotan vaan et universumi näyttää tien. Vaikka ihminen etsii, ei se välttämättä oo hukassa.
Hän toivotti mulle mukavaa kävelyä pilke silmäkulassa.
Indonesiassa ja muuallakin Aasiassa aivan mahtavaa on se, ettei ihmisten kanssa jutustelulta voi välttyä. Aina joku huikkaa istumaan johonkin katokseen tai muuten vaan keskeyttää päiväaskareensa kysyäkseen kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa. Indonesiassa kohteliasta on myös kysyä joko söit aamiaista tai joko kävit pesulla.
Löysin itteni pellonlaidalta jonka maisema ei ollut myytävänä. Olin ottamassa valokuvia kun jälleen mut vedettiin hihasta mukaan. Talo oli täynnä taiteilijoita jotka painattivat piirustuksiaan kankaille ja mä olin tietty enemmän ku tervetullut mukaan ja sain tehdä omani joka tulisi olemaan esillä myös näyttelyssä ja josta tuli myös tapahtuman julisteen kansikuva. Olin aikas otettu.
Oli taas niitä hetkiä elämässä että oon oikessa paikassa oikeeseen aikaan. Tapasin niin monia mielenkiintosia persoonia ja upeita taiteilijoita, muunmuassa Javalaisen tatuoijan jolta sain kullan arvosia vinkkejä kun oman koneeni ostan. Mieletöntä miten elämä näyttää suunnan kun pitää vaan silmät auki ja menee luottavaisella mielellä.
Paikalle sattui myös Mandana joka asui Mama Wayanilla Sandat Balissa. Pääsin skootterin kyydissä takas meidän huudeille mut matkalla osuttiin koiraan ( tyypillistähän jälleen kaikkialla Aasiassa on vapaana juoksevat, kapiset tai vesikauhuset, ei kenenkään koirat) joka oli vähä sekasi mihin suuntaan oli matkalla. Hitaasta vauhdista huolimatta mentiin mukkelismakkelis ja siinähän oli sit polvee ja kyynerpäätä auki. Kyllä äiti, meillä oli kypärät.
Tämä tapahtuma ketju alotti sit jälleen uuden tapahtumaketjun.
Seuraavana aamuna menin lääkärille ja tuomio oli viikko lepoa. Lääkärille mut vei muuan Kadek joka oli töissä Maman raksalla, hekin laajentavat. Lokakuussa on huoneita lisää, ravintola sekä avoin kattoterassi joogalle. Ubudissa loistavaa on myös ettei taloja saa rakentaa yli nelikerroksiseksi(?). Täten kaikilta kattoterasseilta näkee auringonnousun ja vuoret horisontissa. Haluan ehdottomasti palata katsomaan miltä oaikka näyttää valmiina, ja Papa haluaisi mun maalaavan sarjan tauluja ja pitää näyttelyn tulevassa joogatilassa. Hän todella tykkäs mun surrealistisesta tyylistä. Tapasin kankaanpainannassa myös erään upean samaa tyylisuuntausta harjottavan taiteilijan Kenyutin joka olisi innoissaan yhteistyöstä. Mä en kestä! Oispa taas elämäntapaa, taidemaalausta Balilla, miksei? 🙂
Mun suunnitelmat jokapäiväisestä joogasta ja kuntosalista meni uusiksi. Mun tarvi myös jälleen muuttaa koska nykyisessä majapaikassa ei ollut länsimaalaista vessaa ja mun polvi ei enää taipunu kyykkytarpeille. Mama autto jälleen ja muutin Belos houseen samalla hinnalla.
Aloin viettämään paljon aikaa Mama Wayanin ja Papa Noymanin gazibossa. Viikon sisällä kerkes myös tapahtuu paljon. Piirsin enemmän ja mikäs siinä ollessa kun Papa on klassisen balilaisen taiteen opettaja. Hän on hyvin tunnettu myös ympäri maita ja mantuja vyöhyketerapiastaan. Muuan Jamie esimerkiksi tuli Papan luo pyörätuolissa ja muutaman hoitokerran jälkeen lähti kävellen. Olin siis todellakin hyvisä käsissä.
Ja hyvässä seurassa! Mandana, aivan huippu saksalaismimmi asui nyt Ubudissa ja opetti englantia, Lissu Suomesta oli nyt toista kertaa Balilla pitempää aikaa un paikan hyvät energiat veti häntäkin puoleensa. Singaporelainen joogaopettaja Shirlyn kanssa jaoimme syviä mietteitä ja puoltoista vuotta reissusa olleet Selena ja Aaron oli myös niitä jokapäiväisiä kasvoja katoksen alla. Selena tutustutti mut lauluterapiaan eräänä iltana ja häneltä sain reikihoitoa apinasta saamaani viirukseen joka oli siis herpes tämän pienen paskiaisen(oli kyl oikeesti aika super sulonen) syljestä. Pelkkä raffi karva kaulaa vasten ja tämän kuolaset käpälät mun iholla riitti siis tartuttamaan taudin. Reiki autto parantamaan mun kaulan sekä sain energiahoitoa Lissulta. Hän myös vei mut lähellä sijaitsevaan kylään Dewa Made Sulendran luo, joka taas avasi mun chakrat. Samalla porukalla mentiin pariinkin kertaan Puri (temppeli) Tirta Empuliin, pyhän veden temppeliin. Vesi pulppuaa luonnonlähteistä ja uskomuksen mukaan puhdistaa kehon ja mielen vaivat. Kun dippasin itteni rituaalin läpi ja sain siunauksen tunsin vihdoin ja viimein, lopultakin olevani irti siitä tupakan paholaisesta.
Jos temppelissä haluaa vierailla kuuluu pukeutua vähintään saronkiin, ja jos seremoniaan haluaa osallistua paikalliset auttavat mielellään pukemaan sut korrektisti. Lahjotukset on suotavia ja paikalliset tuovat ”offerings”eja. Näitä näkee Balin katukuvassa kaikkialla. Kauppojen edessä, kadulla, autojen konepelleillä, lavuaarin kupeessa… Kolmekertaa päivässä, ennen jokaista ateriaa nämä banaanin lehdistä tai bambusta väsätyt pienen pienet kukkakopat (sisältää yleensä suolakeksin, riisiä, kukkia ja suitsukkeen) asetellaan paikoilleen. Siunauksen kohde on päivittäin talo, mutta voi myös olla uusi auto tai mopo. Balin hindulaisuus (hienovarainen yhdistelmä hindulaisuutta ja animismia jossa siis arvostetaan luonnon ja ihmisen harmoniaa ja uskotaan että kaikella on sielu ja tahto) poikkeaa klassisesta intialaisesta versiosta. Ei palvota niinkään Shivaa tai Vishnua vaan ”kaiken jumalaa” joka kuvataan tai jonka palvontapaikka merkataan yksinkertaisesti tedungilla eli päivänvarjolla ja polengilla, shakkikuvioisella ruutuliinalla. Palvontaa harrastetaan siis päivittäin ja seremoniat on hyvin yleisiä päivittäin.
Harvinaisempia juhlia on esimerkiksi hautajaiset. Ja kutsun nyt tapahtumaa juhlaksi koska hindut juhlii hautajaisia elämän viimeisenä juhlana. ’Pitra yadnya’ ei siis ole missään nimessä surujuhla. Mä sain kunnian kokea kahdet Royal Familyn hautajaiset ollessani Balilla.
Joka 210päivä juhlitaan Galungania, jolloin bambupylväitä pystytetään ympäri pitäjää ja maalis-huhtikuussa onkin Nyepi eli hindujen uusivuosi ja ”Day of absolute silence”. Tämä tarkoittaa että kaikki paikat on sulki, kiinni, slut yhden päivän ajan aamu kuudesta seuraavaan aamu kuuteen. Ulkonaliikkumiskielto pätee koko päivän ja puhuminen sekä sähköjen käyttö on pidettävä minimissä. Päivä vaihtuu vuosittain ja satamat sekä lentokentät on suljettu. Ideana on huijata pahoja henkiä luulemaan ettei Balilla ole ketään jotta henget jättäisi saaren rauhaan tulevaksi vuodeksi. Juhla muistuttaa myös kärsivällisyydestä, sietokyvystä sekä ymmärryksestä.
Saarella on niin paljon hyvää niin tarviihan olla sitä pahaakin. Olin ihan vakuuttunu et Joe manasi jotain pahoja henkiä mun perään. Olin levoton ja huono uninen kunnes muutin Belosin home stayhin. En tiedä mustasta magiasta mut monet oli vakuuttuneita että jotain mätää täs kaikessa oli, ja oli mullakin kieltämättä aika lyöty olo. Sain kumminkin leponi Maman ja Papan hoivissa ja vihdoin polvikin parantu sen verran että pääsin kuntoutumaan.
Aloin polkee taas pitkästä aikaa ja käytiin altaalla Lissun kaa monena päivänä. Aloin voimaan taas hyvin fyysisesti ja henkisesti. Sit otettiinki kuppia yks kaunis ilta mun lemppari warungissa Olalassa. Kadek osotti kiinnostuksesa mua kohtaan ja olihan hän ihan super herttanen tapaus, mutta niinkuin tyypillistä ja yleisesti hyväksyttävääkin joissain maissa hänhän oli siis naimisissa ja oli lapsikin. Niin että tuota…
Tätä en jaksa ymmärtää. Miks niitten tarvii olla niin pirun uskovaisia et naimisiin mennään päätä pahkaa kun ei voi esiaviollista seksiä harrastaa. Ja sit onkin parin vuoden päästä dilemma ku naapurin torttu houkuttaski enemmän. Sit vaan petetään tai tehään sovintoja että on yhdistelmä perheitä kun erotakkaan ei voi kun se taas ei ois julkisesti suotavaa, lapset jää aina miehelle ja naisesta tulis kummajainen. Ei oo helppoo. Ja sit ei ymmärretä meitä länkkäri pimuja jotka ei usko mihinkään tai ei tiedä mihin uskoo ja jotka haluu elää villisti ja vapaasti omasta tahdostaan. Ne ei usko et tällaset tapaukset on onnellisia, ne ei usko et yksin voi olla onnellinen. Ja niille on turha koittaa edes selittää…
Kulttuurieroja kulttuurieroja… Kaikesta huolimatta Kadekhan rakastui sit taas korvia myöten. Käytiin yks päiväretki ajelee vähä saarta ympäri, muutamat illat istuttiin Olalaassa ja hän jo sano et haluaa syntyä uudelleen että saa rakastaa mua, sano että oon enkeli jonka jumala lähetti jotta hän heräisi elämässään. Hän myös sanoi odottavansa mua kunnes palaan, eikä auttanu vaikka sanoin etten tiedä palaanko ja millon ja etten halua että hän odottaa niin ei auttanu. Hän oli päättänyt tykkäävänsä musta ja multa ei kysytä.
Tallasia siis Balilaiset miehet. HYVIN takertuvaisia. Ja sellanenhan ei sovi tällaselle riippumattomalle naiselle, ei mitenkään päin. Taas tuli siis sydän särjettyä ja matka jatkuu. Ja tällanen oli siis katsaus balilaiseen kulttuuriin. Vietin Ubudissa reilut kolme viikkoa ja jatkoin matkaa hyvillä mielin ja hyvinvoivana kohti Gilin paratiisisaaria.