Budjetissa pysyminen Filippiineillä on tottatosiaan haastavaa, ainakin turistikeskittymissä. Puerto Galeran kuuluisimpia rantoja ovat Big La Laguna, Small La Laguna, White Beach ja Sabang missä mäkin majoituin. Nää laguunit oli ihan kävelymatkan päässä ja kävin käppäilee ympäristöö ja harkitsin vakavasti sukellusta. Filippiineillä sanotaan olevan maailman parhaat sukellusmestat ja Sahang beachillä pelkästään ehkä 30 PADIn toimitsijaa. Hinnat oli 25$ per dippaus, lisähintaan kaikki herkut. Mulla oli sellanen sata pesoo taskus 😀 Ajattelin siis vaan nauttia maisemista. Sain 70pesoon motokuskin käyttää mua tällä kuuluisalla White Beachilla ja ajeluttaa ympäri.
Ei harmittanu yhtään että tuli jäätyä halvemmalle puolen Puerto Galeraa. Tämä ranta oli jälleen same same but different ku mikä vaan aurinkoranta. Kojua, ravintelia, turistisälää, korkeet hinnat mutta upeat maisemat. Kuskini mukaan vesikään ei ole niin puhdasta täällä, luonnollisesti..
Viimesillä rahoilla sain pari sienivarrasta Sabangin rannalta. Olin palaamassa takaisin kusiluolaani kun muuan sukeltajapoppoo huito mut juttelee.
He olivat kaikki siis töissä Atlantis dive sukellusfirmassa, puheenaihe oli yllättäen sukeltaminen ja taas ihmeteltiin miksi matkustin yksin 😀 Porukka oli veikeitä nuoria paikallisia sukellusoppaita jotka tarjosivat mulle sit koko illanistujaiset. Otettiin muutama heidän hotellilla (monet sukellusfirmoista on hotellien yhteydessäja myyvät all inclusive paketteja) ja mentiin yhteen kaupungin monista girliebaareista (lue tissibaareista) pelaamaan biljardia.
Filippiineillä on erittäin yleisiä nämä girliebaarit, joista voi bongata aika paljon tanssityttöjen lisäksi maksullisia seuralaisia. Jälleen, monet pappaiässä olevat Eurooppalaiset tulevat maahan ja löytävät unelmiensa naisen, kokevat rakkautta ensi sylitanssilla ja vievät alaikäisen vaimokkeensa tuliaiseksi kotiin. Nättii!
Oppaat ois niiiin halunnu mun jäävän ja menevän sukeltaa seuraavana päivänä heidän kaa. Tarjous oli kyllä houkutteleva kun välinevuokraa ei ois tarvinu maksaa. Mutta vaikka filippiinot yleisesti ovat superhyper namupaloja ja tyyliltään kivasti joujou eikä ruodotkaan mitään rumia ole (sluuuurps) olivat poijjaat hiukka liian päällekäyvää sorttia ja päätin lähteä aamun ensimmäisellä jeepillä.
Jeeppi lähti kylänraitin alkupäästä läheltä rantaa. Ensin täyty ohittaa niid-a-raidit ja tunnistaa yksityisjeeppien vuokraajien joukosta se yleinen kulkuneuvo ja sen kuski. Kun tämä oli hoidettu pysty ottaakkin ihan lunkisti. Pyysin nätisti saisinko matkustaa katolla koko matkan Calapanin tienristeykseen jossa vaihtasin vaniin kohti Roxasia. Sehän passas ja oli ehkä maailman mahtavin kyytielämys 🙂
Maisemat oli vielä paremmat ku menomatkalla ja koko katto oli mun hallussa. Auringonnoustessa vesiputouksen takaa utuisten vuorten läpi ajaessa meren kimmeltäessä taustalla vei voiton ja toissa iltana alkanut koti-ikävä unohtu tyystin! Matkalla oli ihania pikkupikkukyliä iloisine hellou-heiluttajineen. Nyt alan pääsee sisälle tähän maahan 🙂
Vaihto pakuun sujui kivuttomasti ja kyyti oli miellyttävä. Paikalliset kyselivät taas paljon, osa oli mukavia, osa ei. Keskusteluja oli monenmoisista aiheista. Hämmentävän moni tietää missä Suomi sijaitsee joka tuli yllätyksenä Vietnamin ja Kambodzan jälkeen joissa kaikki kuuli mun olevan Englannista ja korjatessani harva tajus mikä ero on mailla ’England’ ja ’Finland’ 🙂
RoRo eli autolaiva Caticlaniin oli kallis vaikka jostain syystä sainkin sen opiskelijahintaan. Filippiineillä julkisten kulkuneuvojen hinnat pitäisi olla samat paikallisille ja turisteille. Tiedä häntä, mutta rahaa matkustamiseen uppoo ja paljon! Lyhyet matkat 100pesosta ylöspäin ja pitkät jopa 500. Ei oo helppoo ku yks ege on n. 50PHP..
30 pesolla saa venheen Baracayn saarelle, joka on siis yksi Filippiinien suosituimmista rantakohteista, enkä yhtään ihmettele miksi, saarihan on paratiisi josta aktiviteettia löytyy myös moneen makuun!
Majotuksen löysin onneksi 250p/yö neljän hengen dormista. Ruoka oliki sit eri asia… Kaikkialla missä oon tähän mennes ollu ei alle 80 saa hyvää ruokaa. Ja tällasissa turistimestoissa oletettavasti hinnat on kolminkertaset. Onneksi kaikissa Aasian maissa on katukeittiöitä jokaisen reppureissaajan pelastukseksi 🙂 Laadun takaa paikalliset ruokailijat.
Pyykkäyksen jälkeen (kyllä, minä pyykkään ihan itse v aikka laudry palvelut ei missään oo päätä huimaavis hinnoissa, joidenkin mielestä ehkä yyber kyrvistelyä mut pakko säästää jossain :D) käväsin siis äpöstää ja lähin takas Da Marion majotusta kohden. En päässy pitkälle ku mut vinkattiin jälleen illanistujaisiin. Olihan meillä mukavaa ja jatkot oli luvassa Station 1:sellä ( saaren suositumpi läntinen ranta on jaettu kolmeen stationiin, kolmas etelässä halvin ja pohjosempana oleva eka kallein. ) jonne mentäisiin tietenkin kanootilla. Tässä vaiheessa kuulin sanan monikossa enkä yhtään ihmetellyt asiaa. Mä istuin keulaan ja kohta vehkula olikin vesillä. Kun oltiin hyvää vauhtia merelle päin menossa tajusin et meitä oli kyydissä kevyet viisi plus kaikkien kamat. Mietinki miten me heilutaan niin helvetisti ja olikin pakko tarkistaa omistiko nä tyypit oikeesti tän veneen ja osasko ne ohjata sitä koska siltä se ei vaikuttanu.. Olimme tosiaan jo hyvän matkaa rannasta eikä vene totellut melojia, joka kuulemma johtui siis alueella (nyt kylläkin reilusti pohjoisempana) riehuvasta taifuunista. Meri käyttäytyi oudosti ja veti meitä ulapalle. Aallot oli valtavat ja mä olin tasapainotteleva elin. Skarppasin niin perkeleesti ja aina kun joku takana heilu mun tarvi koittaa pitää vene ruodus. Onneks oltiin vähän rannempana kun lopulta kaaduttiin. Mä todella toivoin et mun vedrnpitävä kassi on oikeesti vedenpitävä. Olihan se ja nyt yks kipus kanoottiin kamojen kaa ja loput porskutti vieres.
Litimärkänä takas rannas. Enää ei huvittanu jatkotkaan. Vähän hullu saa olla mut nää tyypit oli sekasi. Periaatteessa onneksi kaaduttiin niin päästiin rantaan, muuten ne ois varmaan väkisin koittanu kunnes oltas oltu tyyliin Cebulla asti.
Mitä opimme? Älä hyppää vieraaseen kanoottiin neljän muun kaa jos taifuunia on lähistöllä. Aamulla tiesin rymynneeni kun flunssaa pukkas päälle. En antanu sen varjostaa päivääni vaan otin siitä kaiken hyödyn irti! Hyvä päivä siis ottaa lunkisti. Mullehan se ei tarkota koko päivää rannalla, mutta puolet 🙂 Eikä kuppasella Station 3:sella vaan kävelin 
pokkana parhaimmille rikkaitten resorteille pohjosemmas josta sit jatkoinki saaren ympäri joka TAAS oli huomattavasti isompi ku ajattelin. Oli auringonlasku ku olin saaren pohjois päässä. Olin lukenu lepakkoluolasta jossa halusin käydä. Kävely tänne oli mielenkiintonen maisemilta. Ekaa kertaa näki ihka oikeissa oloissaan paikallisia kun ohitti Yapakin kylän. Pohjoiskärjessä oli myös joskus maailman aikaan ollu resortteja. Nyt ranta oli aavemaisen tyhjä ja ’Private property, no trespassing’ kylttejä täynnä. Mähän en tänne asti kävelly kääntyäkseni vaan takas. Ylitin piikkilangat ja heitin viis pesoo paikallisille pyssyleikeissä oleville pikkupojille et ne vie mut luolalle. Viis oli liian vähä ja ne vaan kerto missä se on. Tämä riitti. Alko olla jo tosi hämärä ja polkuja oli aika perkeleesti. Katoin pikku kompassistani suunnan koilliseen ja valitsin polkua sen mukaan. Kuin ihmeen kaupalla löysin luolalle. Ja parhaaseen aikaan 🙂 Oli mahtava näky kun sadoittain lepakoita lensi luolan suulla auringon laskiessa. Jälleen elämäni hetkiä Planet Earthin mukaan 🙂
Ei huvittanu yhtään kävellä takas mut ei ollu ku 50 rahaa taskus.. Lirkuttelin pimeän mopokuskin viemään mut takas. Station ykkösen kohalla kumminki poliisi pysäytti meidät ja reppana sai sakot ja mä jouduin kävelee loppu matkan.
Kaikenkaikkiaan Boracay oli siis henkeäsalpaavan kaunis paikka jossa on jokaiselle jotakin. Valkosta rantaa semmonen 
neljä kilsaa ja pikku get away paikkojakin löytyy. On paraflighttii, kiteboardii, ratsastustallii, sukellusta, maastopyöräilyy YOU NAME IT! Mutta jälleen oli meikäläisen aika jatkaa matkaa. Liian kallis, liikaa rikkaita turisteja, aitous hukassa.
Aamulla otin mopon rantaan, botskin Caticlaniin ja siitä bussilla Iloilon satama kaupunkiin ja rahaa on menny niin perkeleesti! Tunnin päästä lähtee laiva ja matka on kevyet kakstoista tuntia. Monet lentää mielummin tän luupin, mutta meikähän on tunnetusti budjetilla ja maisemat on kyl edelleen ollu palkitsevampia ku koneen ikkunasta. Nyt siis matkalla Cebun saaren kautta seuraavaa paratiisia etsimään eli katsotaan mitä tuolla Siquijorilla on tarjottavanaan 🙂
riippumatonnainen 