Avainsanaan ‘Bangkok lentokenttä’ liitetyt artikkelit

Bangkok… Täältä se kaikki alko 239 päivää sitten. Eikö se ollutkaan viime viikolla? Kaikki oli sillon niin uutta ja pelottavaa, hermot oli kireellä, ahisti ja väsytti. Koti-ikäväkin saatto orastaa takaraivossa aika ajoin. Ikävä… Se on kans niin hassu käsite. Kun olin lähössä kaverit ja perhe toitotti: Tulee ikävä. No tottakai tulee! Varsinkin jos jokapäivä on kanssakäyny henkilön kaa ja sit se onkin yllättäen poissa. Mutta aika parantaa ihmeen hyvin. Mä en tosiaan hirveesti oo kerenny ikävöidä, sillon vaan kun facessa istuu ja näkee kuvia lähipiiristä, tai kun mailaa mutsin kaa. Mutta luulen et se suurempi ikävä oli aluks siel Suomen päässä, ja et sekin laantu suht nopeesti. Ja mitä nyt sit tapahtuu ku mä oon takas siellä. Riittääkö viikko tai jopa päivä viemään sen ikävän? Se jää nähtäväksi. Nyt olen kumminkin vielä Bangkokissa ja kuten munkit mulle opetti, jos mieli on eri paikassa kun keho ei ihminen oo kokonainen. Keskitin siis väkisin koko olemukseni tänne, vielä kun täällä olen.

Vaikka saavuin ihan eri lentokentälle mitä aiempina kertoina ku tääl oon ollu, tuntu silti että oon kentän keisari. Don Mueangin kenttä ei ollu kaukana mun tulevasta majapaikasta, Lat Phraosta, mutta kello oli yks yöllä joten vastassa oli yö kentällä tai taksi matka edessä…

Lähin Kuala Lumpurista Butik Bintangista neljä tuntia ennen koneen nousua, eli kaks tuntia varasin kentälle pääsyyn, ja ihan hyvä näin. Shuttle bussin saa suoraan oman hotellin edestä 20 ringetillä kentälle. Suosittelen. Mun taktiikalla säästi 8 ringettiä ja pääseminen kentälle oli naurettavan hikistä puuhaa. Seisoin Monorailin asemalaiturilla ihmistungoksessa 45minuuttia ennenkuin sain äherrettyä itteni junaan. Matka ei kauaa kestä, mutta aika klaustrofibista puuhaa kun vaunuthan on kattoo myöten täynnä matkustajaa ja jos on rinkat ja systeemit on kokovartalohiki taattu. KL Sentralista saa vaihdettua bussiin joka menee KLCCn eli halpalentoyhtiöiden terminaaliin. Tämä bussi matka taas voi kestää periaatteessa tunnista kahteen ruuhkasta riippuen. Ja nythän oli ruuhkaa. Oltiin kentällä loppupeleissä 45minuuttia ennen check innin sulkeutumista sen mun laskemani ja lentoyhtiöitten suositteleman kahen tunnin sijaan. Mutta ei paniikkia, kerkesin taas, eikä mikään kiire ois ollutkaan ku kone lähti loppupeleissä puol tuntii myöhässä. Mun vieres istu joku bisness setämies ja tuhahteli vähänväliä kun hyvin epäselvää englantia mongertava kasvoton täti-ihminen kuulutti lähdön viivästyvän ja viivästyvän ja viivästyvän. Mulla oli hyvinkin zen olo ja toivoin tän herran verenpaineen puolesta että hänkin vielä oppisi Aasialaisen ajattoman elämänmallin. Meillähän ei ole muuta kuin aikaa.

image

Don Mueangin kentältä ostin ensitöikseni paikallisen sim-kortin ja sain Harryn kiinni. Hän ei halunnu mun nukkuvan kentällä joten lähdin taksia etsimään. 50THB plus mittarinlukema päälle kun sen kentältä ottaa. Meinasin eka kävellä kentältä ulos ja ottaa lennosta mutta laiskuuttani tyydyin tähän vaohtoehtoon. Ei ois pitäny…
Kuski sanoo tietävänsä osotteen. Jeesjees, lähetään ajaa. Taksahan lähtee 35batista, mutta ennenkin Bangkokin taksissa istuneena tunnistin fiksatun mittarin. Taksa juoksi ku sekunnit ja koitin sanoa kuskille että pysähtyy, en maksais tällasesta kusetuksesta. Normaalisti mittarin lukema nousee hyyyyvin hitaasti. Oikeassa kulmassa on etäisyys ja vasurissa minuutit, ei sekunnit. Kuski ei suostunu pysäyttää. Loppupeleissä sutattiin katuja eestaas ja tämä ei löytäny osotetta. Jäin 7elevenin kohalla pois ja hinta oli kolmensadan tienoilla. Annoin tyypille sen lentokentältä poistumismaksun ja viiskybää kyydistä. Ei meinattu päästä yhteisymmärrykseen, tyyppi koitti saada koko mittarin osottaman summan ja uhkas soittavasa poliisin (sen se osas englanniks sanoo, mitään muuta se ei sit osannukkaan, kuten esim sana STOP oli täysin tuntematon..) mut viileellä asenteella, söörittelyllä ja frendittelyllä tästäkin selvittiin. Maksoin satasen ja setä poistui hissukseen paikalta. Järjetöntä tinkaamista muutamista euroista mutta kyllä! Periaate! Ja oon sitäpaitsi köyhä. Kaks ja puol päivää Bangkokissa ja rahat hyvä jos riittää tuliaisiin.

image

Oon onnekas ku Harry kutsu mut kylään kun huomas facebookin sanovan et oon Bangkokiin tulos. Tapasin tyypin Sannin huudeilla Joulukuussa. Afrikassa syntynyt ja lähtenyt maanosasta 14- vuotiaana. Koulun lounasrahat meni vuosien ajan säästöön ja duuniin mentiin aina koulun jälkeen. Vihdoin hän sai fyffet kasaan ja otti hatkat. Kymmenen vuotta maailmalla olleena, parista muutamaan vuoteen hän pysyy aloillaan, ja jatkaa matkaa kun saa lentolippuun rahat kasaan ja minne tuuli kuljettaa. Hän on asunut mm Californiassa jossa jalka meni elokuva-alan oven väliin, siitä Intiaan jossa hän tanssi monissa filmatisoinneissa ja koreokrafioi maan ”So You think You can Dance”a ja nyt vuoden Thaimaassa asuneena, kahdeksan elokuvaroolia takana ja satoja stunttikohtauksia plakkarissa. Erikoisalaa Harrylle on leffojen ”pahis vs hyvis”- taistelukohtaukset joissa yllättäen aina valtava afrikaano on se pahis. Mutta todellisuudes tässä tyypis ei ollu mitää pahaa. Mahtavaa seuraa taas näiksi pariksi päiväksi, loistavaa vieraanvaraisuutta ja kämppä hyvällä spotilla metron vieres. Pääsin siis kulkee hyvin mun kohteisiin eli JJn weekend marketille (Jatujak Market, Chatuchak Market) ja Platinum Mallille. Näistä paikoista ostaa siis kledjua sadasta batista kolmeensataan, kosmetiikkaa, kenkiä, tuliaisia, leluja, laukkuja eikä siis mitään made in china laatua vaan hyvää kamaa ja siis halpaa tietenkin. Tuliaiset check ja loppuaika meniki elbatessa. Bangkokissa selvee pikkurahalla ( toki voi myös kuluttaa ku Paavo Nurmi tennareita aikoinaan) ja voi jopa hemmotella itteesä pikkubudjetilla. Jos menee seikkailee viimesille metropysäkeille löytää asuinalueita jossa ne paikalliset asuu ja hinnat on paikallisia. Phahon Yothinin huudeilta saa safkaa alle 40THB ja vaikka thai hieronnan 180THB. Joka pysäkin ympäristössä on markkinaa, niin ruoka kuin kledju. Residensseistä voi myös kysyy huonetta yöksi, voi olla et irtoo, mut expatit, duunarit ja paikalliset on yleensä vallannu nää kerrostalot.

image

Kohta mä oon Suomessa, kotona, ja tunteet on kieltämättä ristiriitaiset. Toisaalta en malta oottaa että nään teidät kaikki ihanat ihmiset. Perheen ja ystävät. Toisaalta musta tuntuu ku mut ois just revitty kohdusta. Mä oon menossa kotiin mutta tuntuu et hylkään toisen jos menen tohon lentokoneeseen. On niin paljon nähtävää ja koettavaa ja Suomi ja ne arki rutiinit on niin nähty. Ja aika on menny niin nopeesti. Tuntuu hullulta, aivan kuin olisin tullu vasta eilen ja nyt pitäs jo palata kotiin… Mutta onneksi on aikaa kai loppu elämä nähdä tää maailma ja kotiutua johonkin.

Mutta mikä on siis koti? Onko se paikka missä kasvoit lapsuusvuodet vai se missä sun omaisuus makaa. Jos on näin, mä olen koditon. Lapsuuden koti on nyt myynnissä eikä mulla ole muuta omaisuutta kun mitä selässäni kannan. Onko koti siis siellä missä sydän on? Jos näin on, mulla on monta kotia ympäri Suomea. Vai onko koti paikka jossa voit olla oma itsesi, jossa saat olla hyvien ihmisten ympäröimänä. Vai onko se paikka jonne asetut hetkeksi, keität omat aamukahvisi ja tiedät mistä löytyy sähkökaappi ja jakoavain. Onko se paikka jossa tunnet olosi mukavaksi? Sitten mulla on myös monta kotia jopa Kaakkois Aasiassa. Moni lähtee reissamaan löytääkseen itsensä ja mennäkseen mukavuusrajojensa ulkopuolelle. Mä olen oivaltanut paljon asioita itsestäni ja koen olevani mukavuusalueellani. Olenko mä siis kotona kun mä matkustan? Onko elämä matka ja se matka koti? Onko silloin kotonaan kun tuntee olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Onko silloin kotonaan kun tuntee ettei haluaisi olla missään muualla? Onko silloin kotonaan kun saa toteuttaa itseään ja elää unelmaansa? Jos näin on, mun koti on täällä ja nyt.

Mutta lento lähtee kohta. Oon palaamassa todellisuuteen. Duunia kaskytneljäseittemän, laskuja, kelloon katsomista, viikonpäivien muistamista, veroja, numeroita, kadulla elämäänsä kyllästyneitä harmaita kasvoja. Ei enää aikaa ilmaista itseään, ei voi kävellä ilman kenkiä missä sattuu vaateissa vaatteissa ilman että ihmiset pitää pöpinä ja poliisi pysäyttää, ei halpoja maukkaita ruokia, ei lämmintä merta, palmuja ja mehukkaita hedelmiä. Ei vuoria ja saaria horisontissa. Ei sukeltamista, ei luolia tutkittavana tai viidakkopolkuja tallattavana. Ei mielenkiintoista arkkitehtuuria tai iloisia ihmisiä. Ei enää hinduja, buddhalaisia, taolaisia tai muslimeja. Ei enää vapaata liikkumista minne haluaa milloin haluaa. Ei enää laiskottelua ilman huonoa omaatuntoa. Ei enää päiviä täynnä yllätyksiä ja etenemisen riemua. Ei mopotakseja, ei pilvenpiirtäjiä eikä massiivisia kauppakeskuksia. Ei hökkelikyliä ja bungalowia. Ei auringonlaskuja riippumatossa kookosta imiessä…

Ei. En silti valita. Mulla on hyvä arki vastassa ja tapana nähdä vaan se positiivinen puoli: Musteen tuoksua sanomalehdessä jota ymmärrän lukea hyvän cappuccinon ja suklaan kera. Siisteyttä. Kävelyä havumetsässä ja syksyn värejä ja viileyttä. Hapankorppuja ja näkkileipää aikakausilehden muotipalstoja selaillessa. Kerrospukeutumista. Talviurheilulajeja, laavulla istumista ja jallukaakaota kun pakkanen kipristää nenää. Spotifyn suosikki-listaa. Aurinkoisia kesäaamuja kostealla nurmella maatessa ja radiota kuunnellessa. Stabiileja hintoja! Ei enää kusettajia, ei kuumottelijoita tai väärään suuntaan neuvojia tai oma edun tavottelijoita. Ei enää hiekkaa väärissä paikoissa. Ei vauvatalkkia ja vessapaperia käsilaukussa. Ei enää kämmenen kokosia hämähäkkejä tai sarvikuonoja muistuttavia kovakuoriaisia. Ei enää malarialääkkeitä tai matokuureja. Pian saan syödä ruisleipää oivariinilla ja oltermannilla. Luonnonjugurttia ja marjoja! Oi, sauna lauantai-iltana kun isä tarinoi syödessäni äitin sämpylöitä, rieskoja ja pitaleipiä salaatilla ja raejuustolla. Pian olen souturetkellä Käräjäsaareen, aamu-uinnilla Samppalinnassa, loimuttamassa lohta ja grillaamassa sienivartaita siskojen kokouksessa. Pian meikkaan taas joka päivä, käyn salilla, käyn kerran kuussa huoltaa ripset ja tukan, lakkaan kynsiä ja käyn hammaslääkärissä. En valita, mutta se tuntuu jotenkin vieraalta silti. Menee aikansa kun totun taas tähän kaikkeen ja jos en, voin lähteä uudelleen matkaan.

Mutta minne ja milloin? Ideanahan olis painaa kesä hiileen ja niin perkelesti, mutta sekin on vähän ristiriidassa mun ajausmaailman kaa. En haluu hukata koko kesää niska limassa raataessa, tippejä laskiessa ja tehdessä työtä josta työnilo voi olla kaukana. Vaikka nimeni ei ole Pohjola, olen minäkin säästämisen asiantuntija. Mä pystyn siihen, pystyin viimeksikin, on helppo säästää kun on joku tavoite. Puoli vuotta iloa, ystäviä, aimoannos Suomea (vähän myös talveakin), perhettä, mansikoita ja shamppanjaa. Sit mä luulen et mennään taas! Tammikuussa 2014 tämä tyttö päräyttää johonkin.

Matkustaminen on kai elämäntapa. Eikä todellakaan huono sellainen. Kaikki ei tietenkään ymmärrä, monet haluaa pitää sen päämajan kotimaassaan tai tykkää elää sitä kesälomaa varten vuodest toiseen ja pyrähtää vain pikku get awaylle johonkin. Joo, voihan se ottaa koville kantaa sitä matkalaukkua jatkuvasti mukanaan, pakata-ja-purkaa-pakata-ja-purkaa jatkuvasti ja verenpaine nousee ku hommat ei mee just niinku suunnitteli. Jotkut ei ymmärrä ettei reissaamisen tarvitse olla mitenkään raskasta, hermojen menettämistä tai mistään luopumista. Sehän on vain tottumiskysymys mistä kaikesta luopuu ja mitä kaikkea uutta vastaanottaa arkeensa, miten kevyesti matkustaa ja kuinka sopeutuvainen sitä on elämään ja matkustamaan joustavammin yksin tai toisen kanssa. Ja jos liika liikuminen ottaa koville voi ottaa lunkimmin ja liikkua hitaammin. Jotkut jymähtää pienelle saarelle puoleksi vuodeksi, joku viettää Intiassa 3 vuotta muttei silti sanoisi asuvansa siellä, vaan enemminkin olevansa pitkällä reissulla. Olen tavannut niitäkin jotka on ollut maailmalla vuoden tai kaksi, ilman paluulippua ja kokoajan liikkeessä. Tai niitä jotka matkustaa työkseen tai niitä jotka käy kotimaassaan enää vain lomailemassa. Mä en tiedä mikä mun kohtalo on, mutta kun intohimo on nähdä ja kokea on se mitä todennäköisemmin maisemiltaan alati muuttuva. Niinkuin Nuuskamuikkunen sanoisi: ” Tänään satun olemaan täällä- huomenna ehkä jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani,  ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua.”

On ollut ilo kirjottaa näistä menemisistäni ja toivon että teidän on ollut ilo lukea, aivoitukseni ehkä avartanut sinunkin ajatuksia. Toivon että muille matkaajille vinkeistäni on hyötyä ja jaan niitä mielelläni enemmänkin jos mieltäsi jokin askarruttaa.
Rohkaisen kaikkia keitä hiukkaakaan kutkuttaa pistämään elämän uusiksi ja lähtemään matkaan, TEE SE! Suosittelen isosti, tai kokeile ihmeessä edes pieni hetki riippumatossa riippumattomasti. Et varmasti kadu, ja jos ja kun sen teet, huuda, tanssi ja laula 🙂

Advertisement