Koh Lantalla…

…Maanantaina siis majoituimme rotankolossa jonka henkilökunta kylläkin oli maailman ihanin.. Laastieläimiä (Järvisen antama nimitys harmaasta madosta joka esittää kaksi päivää kuollutta kunnes liikkuu kolme milliä sarvillaan) ja toukkia muutama sängyn alla, ei paha, ei niin paha kuin Khao San Roadin neljätoista neliötä. Onneksi sillon oltiin niin väsyneitä ettei tajuttu kun virtsan ja jointin sekoittunut katku käytävällä.
Eli aamusta otimme 7eleven aamiaisen. Ehkä maailman hienoin kauppaketju. Jos esim tulee nälkä kesken kaupassa käynnin, voi ottaa maman nuudelikupin hyllystä ja heittää kiehuvat vedet sekaan, tai miten olisi (meikäläisen lemppari) tonnikalatoasti, mikrotettu tai pariloitu 🙂 Ostaessasi tiettyi tuotteita saat lahjuksena postimerkkei jotka toimivat batin tavoin ostaessasi kaikkea muuta paitsi savukkeita, alkoholia ja maitotaloustuotteita. Mahtavuutta 🙂
Kaupan edestä saatiinkin heti kyyti kohtuuhinnalla uuteen majapaikkaan. 1050THBlla sai huoneen henkilökunnan mökkirivistä. Kylmävesisuihku, tuuletin, kuollut torakka sängyn alla, reikä takaovessa, mutta meren kohinan kuuli kuistille, maisema oli mitä lumoavin, ja niinkuin tuli mainittua henkilökunta aivan super ihanaa sekä ajankohta paras mahdollinen. Valkonaamoja tältä rannalta näiden neljän päivän aikana tuli bongattua max kaksikymmentä. Oli päiviä kun ei nähty ketään, ja taidettiin olla ainoat majottujatkin lauantaihin asti, kunnes jatkettiin kohti Trangia.
Tiistaina oli relauspäivä: aurinkoa niiiin perkeleesti ja välillä kylmää sheikkiä ihanassa Freedom baarissa. Ilman muurahaisia paikka olisi ollut täydellinen, mutta niistä huolimatta tuli siellä pari iltaa istuttua.
Kyllä kelpaa kun Bob soi taustalla ja saa istua meri takanaan lattiatyynyillä lyhtyjen valossa, khylläh!
Keskiviikko olikin taas tapahtumaa täynnä. Aamusta vuokrattiin skootteri majapaikan emännältä, 200THB pvä. Bensaa ( tai jotain keltaista töhnää millä se veh

e kulki) myytiin ihan perus lasipulloissa 37’C helteessä jäätelökojusta ( tai hodarikärry?) hintaan 40THB litra.
Suuntasimme saaren ainoaa tietä pitkin kohti vesiputousta ja tiikeriluolaa. Brosyyreissä mainostettiin tourista jossa nämä olivat nähtävyyksinä, tourin hinta 1200THB ei vaan oikein houkuttanut, joten päätimme mennä tsekkaa mestat omatoimisesti itse.
Koska ekalla kerralla skootterin vuokrattuamme onnistuin kaatumaan kahdesti ( mustelma polvessa, pikku vekki sääressä, Järvisellä mustelma kankussa, varpaassa vekki) ajelimme hissukseen ja varmuuden vuoksi tieltä käännyttäessä Järvinen hyppäsi kyydistä 😀 Turvallisuus ennen kaikkea! Äiti ja iskä, ei hätää 🙂
Oltiin landella, niiiin landella että hanhet ja lehmät juoksi tiellä. Ajelu oli avartavaa mutta määränpäässä päätimme kääntyä takaisin. Tiikeriluolassa on siis JOSKUS maailman aikaan ollut tiikereitä ja sinne oli tunnin kävely… Juuu, ei..
Käännettiin siis kelkka kohti näköalaravintelia. Siellä pikku viilentävät ja taas ruotsalaisia! Svedut on aika hyvin vallanneet Koh Lantan. Ruotsin lippua voi havaita jopa autoista (saarellahan ei oikeita autoja ollut kuin kourallinen mutta kutsumme nyt autoksi mopoa johon on kyhätty lisäpenkkejä tyyliin tuk-tuk) Ravintoloiden ruokalistoilta ja saarella on jopa kouluja (ala-aste) joissa svedujen tenavat saavat opetella niin taikkua kuin omaakin kieltään. Näppärää 🙂 Ne ruotsalaiset joita saarella näki olivat pysyviä asukkaita.

Saaren korkeimmalta kohdalta matka lipui (huonisti toimivilla jarruilla) kohti Old Townia josta löytyykin syy meidän Lanta visiitille.
Old Townin ohi voi melkeenpä ajaa. Parinsadan metrin mittaista kylänraittia reunusti tasan yksi kuppila, vaatekauppaa, sekametelikauppaa, nahkakauppaa ja etsimämme Hammock House ❤ Kuinka vaikeaa voi olla löytää riippumatto, eikä edes hyvä vaan MIKÄ VAAN riippumatto täältä riippumattojen luvatulta maalta?! Todella vaikeaa siis kun täytyy Lantalle asti mennä 😉 No täältä niitä löytyi, ja valitsin laskuvarjokankaasta valmistetun kahdenmaattavan sinitummanpunaisen yksilön. I Love it 🙂 Se toimii myös lakana, kuumalla se on viileä ja kun on viileä se lämmittää, täydellistä!
Helpotuksen saattelemana jatkoimme matkaa kohti elephant trekkiä. Opastettu ja järjestetty touri olisi maksanut suunnilleen saman verran kuin nämä muutkin ”elämysretket”. Me mentiin mestoille ja iskettiin batia kouraan: Me, elefantti, viidakko, kuski, miten ois? Ja onnistuhan se! Perhe omisti kolme norsua, kaksi naarasta ja yksi uros. Vanhin oli 39 vuotias ja ollut saarella ennen duunissa. Kun koneet keksittiin tännekkin maailman kolkkaan jäi norsut työttömiksi. Nämä voi hyvin, perhe ”teik keee” ja toivottavasti hyvää sellaista, ainakin näyttivät tyytyväisiltä ja hyvinvoivilta. Vähän oli ristiriitainen olo siellä selässä keikkuessa, mutta parannettiin omaatuntoa ajattelemalla miten sekin pääsi nyt lenkille 🙂 Ja loppupeleissä se norsu veti kyllä ihan omaa ralliaan siellä metsässä. Kyllä meil ohjastaja oli ja ne puhu samaa kieltä, mutta polut oli välillä niin olemattomia että ei voinut olla varma oliko ne norsuille tarkoitettu..
Norsusafari check ja illaksi lodgeen. Syötiin hyvin ja tajuttiin siinä ennen huoneeseen menoa että meillähän savukkeet loppuu…Menimme siis respaan huhuilemaan olisiko heillä myytävänä. Gad, ladyboy joka asioi jo aiemmin kanssamme vuokraustilanteessa, tulee vastaan hihitellen. Seuraa tapahtumaketju jollaista ei voi sattua kun tälle kaksikolle: Järvinen yrittää viattomasti ostaa tupakkaa, kun taas Gad ymmärtää meidän haluavan pilvee. Tässä vaiheessa me ei tajuta mitä Gad luulee ja Gad luulee että me tajutaan…. Hetkessä koko perhe pörrää paikalla ihan pähkinöinä. Yksi lähtee kauppaan, kun paikalle tulee Po aka Mama Afrika, talkkari Ee, Thäew ja perheen kymmenen vuotias.
Kun paikan kokki palaa reissultaan hänen mukanaan tulee kaksi pareittain pakattua tupakkaa. (muovikääryle sisältää myös kaksi suunraikastus pilleriä) …Voi herranjumala, lähtikö ne ihan kauppaan meidän takia ❤ Näistä neljästä röökistä kaksi oli meille ja seuraavat oli kaupantekolantrinkeja. Ykskaks tajuamme olevamme keskellä ganjan myymistapahtumaa.
Thäew tuo Mama Afrikalle masheten jolla madam leikkaa kissan kokoisesta biitistä siivun. Ensimmäinen jointti on filtterillinen, valmisröökin paperiin tungettu blendaus. Annika kieltäytyy kohteliaasti tarjouksesta kun Gad ilmoittaa: ”Foo juu fööst wan is fee! Is it ookeeei?” Noh… Olisihan se epäkohteliasta ENÄÄ kieltäytyä. Parit savut, sit on maistettu ja voidaan kaikota tästä absurdista tilanteesta. Mama Afrika luulee tämän tarkoittavan että kama ei kelpaa. Kääritään seuraa kääryle, ja seuraava, haetaan olutta, yritämme lähteä, se ei käy päinsä… Poltetaan siihen asti, että kauppatavarasta on jäljellä torakan kokoinen köntti, hienosti folioon käärittynä, lähtis varmaan parilla sadalla… Kun vielä oli havaittavissa jtn järkevää aivotoimintaa, otimme jalat alle. Ilta päättyi halailuun, ihonvärien vertailuun, elekielellä huitomiseen ja nauramiseen. Vältyimme kuin vältyimmekin ganjan ostolta (joka muuten on Aasiassa turisteilta kohtuu rankaistava teko, mutta niinkuin tässäkin tilanteessa huomasi kun koko poppoo oli paikalla, heille arkipäivää..) ja nukuimme hieman kuumottuneesti aamuun asti.
Skootteri oli lainassa vielä seuraavan päivän. Sadekausi on tosiaankin päättymässä, jälleen sairaan kuuma päivä ja vettä saattoi tulla ripauksina. Omelettien ja tankkauksen jälkeen vuorossa oli mangrovemetsään meno. Kajakeita vuokraava mesta löytyi hiekkatien päästä saaren Koillisosasta. Ajatuksena oli tosiaan meloa metsän siimekseen. Paremmalta kuulosti loppujenlopuksi oma longtail kuskeineen pariksi tunniksi. Ja se lysti oli rahanarvoista! Heti ensimmäisenä suuntasimme ruokkimaan apinoita. Paskat mielikuvat Phi Phin apinoista tulvahti mieleen ja dontworry miehen varoitukset: ”Doont fiid the mankiis, mankii ängri!” …Nämä apinat oli jotain ihan muuta. Oltiin muutama metri rannasta kun eka apina spotattiin. Huutoja, juoksevia apinoita. Pari metriä rannasta homma lähti ihan hanskasta. Lauma apinoita hyppii meidän veneeseen, melonipussi on sekunneissa tuhottu, apinaa on sylissä, päässä, ruorissa, katolla ja kannen alla. Kun ruoka loppu apinatkin rauhottu. Mitäs me siinä sit chillattiin aikamme, joku kaivo jonku napaa, korvaa tai varpaanväliä. Välillä jos vähän koittaa selkään kiivetä, lapsentekohommia.. Adrenaliini pumppas suonissa ja nauratti vaan niin pirusti. Ihania apinoita! Metsässä asui kuulemma n 50 apinan lauma. Veneeseen viimeisinä jäi selkeät johtajat, kaksi suurta urosta. Kun lähdettiin jatkamaan löyty kannen alta vielä salamatkustaja 🙂 Mä en todellakaan oo tajunnu et apinat osaa sukeltaa, tai ylipäätään uida… No, joka päivä oppii jtn uutta.
Jatkettiin veneretkeä ja joka kerta kun johonkin osoitti, kuski käänsi veneen ja vei meidät sinne. Kun iso parvi jtn hassuja valkosia lintuja pyrähti lentoon ja kiisi vedenpintaa pitkin oli näky kuin suoraan luontodokkarista. Siinä taskuravun anatomiaa tutkiessa ei voinu ku hymyillä luonnon kauneudelle ja ihmeille 🙂 Päiväni Avara Luonnon mukaan 🙂

Metsäretken jälkeen suuntasimmekin Ban Saladania ihmettelemään. Karkasimme keskipäivän aurinkoa Sand Bariin ja ihanan Sandy huostaan 🙂 Tällä saarella ihmiset ovat kyllä aidosti ihania ja ystävällisiä, toisin kuin Phi Phin ja Bangkokin elämäänsä kyllästyneet duunarit. Vähän sama kuin Suomessa ero kun on Turussa ja Helsingissä kuin esmes lapissa tai Hangossa… Lupaan että jos minä loppuelämäni asiakaspalvelualalla painan olen myös aidosti iloinen itseni loppuun asti.
Perjantaina viimenen päivä täällä paratiisissa. Pyhitimme sen auringolle ja illaksi saimme kutsun perheen kanssa illalliselle 🙂 Ne on niin ihania! Päivällä Ee toi meille muuten vaan kookokset imettäväksi joita ne edellisiltana oli pihan puista tiputellut. Ja Madam kyseli kaikenlaista päivällä meistä, minne menossa ja mikä homma. Sain myös maailman parhaan thaihieronnan, oi ihanaa!
Illallinen oli erilainen. Ihan saatanan tulista! Ei thai- vaan aasialaista ruokaa. Kokonainen kala jonku perunan sukulaisen kanssa curryliemessä, riisiä oli pienelle kylälle, omelettia, jotain limekanaa, chilikastikkeita, kurkkua, jotain herneen sukulaista ymym.. Siellä taas vedettiin niitä raakoja vihanneksia. Ollaan mietitty ihan listaa mitä kaikkea ”ÄLÄ TEE NÄIN ULKOMAILLA” me ollaan tehty. Julkaisen listan myöhemmin, se on pitkä lista se 🙂
Lauantai- aamuna jatkoimme siis matkaa. Illallisella puhuimme kulttuureistamme, ihmisten taustoista ja kaikki olivat hullun avoimia omistaan ja unelmistaan. Oli haikea fiilis lahtea kun tiesi etta edessa on helvetillinen yojuna takaisin Bangkokiin….

Advertisement

Liikkuu liikkuu: Bangkokista Lantalle

Hyvästi Bangkok, hetkeksi.. Puoltoista päivää järjetöntä sykkimistä kuumuudessa ja tungoksessa sai riittää. Tingattuamme kolmannen tuk-tukin hinnan sopivaksi (Bangkokissa tuk-tukin lähtöhinta lyhyelle matkalle on n. 50THB ja esim Khao Sanin reppureissaajahelvetistä asemalle 70 THB) suuntasimme kohti Hualamphongin rautatieasemaa.
Ennenkuin pääsimme edes aseman sisälle, oli jo kymmenkunta kuumottelijaa niskassa. ”Helloooo! Weee juu goiiin? Wee juu fom? ” ehkä paras mutta tylyin tapa; ei katsekontaktia, ei mitään reaktiota. Päätimme kysyä infopisteeltä mistä sen saatanan lipun saa ostettua. Tämä oli luonnollisesti virhe. Tottakai myös infopiste on naamioitu travelagentin lipputiski josta meidät raahataan pienempään koppiin jossa meille yritetään myydä turistibussia Krabille. Eiii onnistu. Kunhan agentit sai ohitettua lipunmyyntitiski löytyi helposti. Lipunmyyjä taas on Thai Railwaylle töissä eli toisinsanoen junalipunhinta on vakio riippumatta siitä kenen tiskiltä sen ostat. Yöjunaliput suositellaan ostamaan jopa 48h etukäteen, en tiedä kävikö tuuri vai onko tämä ohjeistus vain sesonkiajan suositus, mutta saimme liput yläpediltä kakkosluokasta ilmastoidussa vaunussa. Ostimme myös bussilipun Surat Thanista Krabille, rautatie kun ei sinne asti vie… Myöhemmin selvisi että tämä bussilippu sisälsi kusetusta…

Muutama tunti aikaa ennekuin juna lähtee, joten rinkat säilytykseen ja metrolla Sukhumvitin seutuja ihmettelemään. Juna lähti luonnollisesti tunnin myöhässä ja kulki kävelyvauhtia. Ravintolavaunu oli vieressä ja käytävillä kulki millon minkäkin kaupustelijaa. Olimme syöneet asemalla paikallisilla lounasseteleillä. 40THB irtosi maittava Pad Thai jolla selvisi aamuun asti ja banaania oli evääksi.
Junamatka oli suositeltava elämys. Vaunujen välissä sai röökata samalla kun maisemat lipuivat ohi. Välillä oltiin muutama tunti pysähdyksissä jossain jumalanhylkäämässä pikkukylässä ja välillä näki siltojen alla pellistä rakennettuja ”koteja” joissa rätteihin kääriytyneet ihmiset istuivat koirineen iltanuotiolla. Kun tuli nukkumaanmenoaika 🙂 pedit vedettiin maagisesti seinistä. Pelkkä tuulettimella varustettu vaunu olisi varmasti riittänyt, kun luonnollisesti yöllä tuli ilmastoinnillisessa vaunussa pirun kylmä. Onneksi on myös sitä lämmintä vaatetta mukana.
Junan piti olla perillä puoli viideltä aamuyöllä. Olimme edelleen pysähdyksissä samalla asemalla kun yöllä. Hmmmmm… Ja kaikki nukku, joten mekin yritettiin vielä. Seitsemältä pääsi aamiaiselle, joka oli ylihinnoiteltua paskaa, mutta elämys sekin 🙂 Mun riisikeitossa oli karvoja ja Annika odottaa yhdeltäpuoleltapaistetun munan tuomaa salmonellaa 🙂 Mutta sai istua rauhassa, maisemat olivat mesmeroivia ja viimeinen puolitoistatuntinen meni hujauksessa.
Junassa kaikki ihmiset, niin henkilökunta kuin matkustajatkin olivat super ihania. Meistä pudettiin huolta että osattiin jäädä oikealla asemalla, kuulutuksia kun ei ollut ja pysähdys saattoi joskus olla nopeakin.
Noin 15 tuntia kestänyt junamatka oli siis todellakin sen n. 650THB arvoinen. Vielä vähän aamu-unisena sompailimme sitten Surat Thanin rautatieasemalla etsien sitä jtn linja-autoasemaa josta meidän bussi oli lähtenyt joku kolme tuntia sitten.
”Helloooo, weee juu goiiin? Taximadaaam?” -huutelujen saattelemana toiselle puolen tietä jossa linja-autoja ja valkonaamoja oli tungokseksi asti.
Ei mennyt kauan kun idolini ”touhutäti” bongasi meidät: ” Whee goin? Tiket oolediii?” Liput tiskiin ja touhutäti aloitti hyysäämisen. ”Juu lait, niid anatö bas! Fallo mii.” Muut valkonaamat olivat matkalla Phukettiin joten meidät ”tarratettiin” ja lyötiin paikallisbussiin ilman mitään tietoa missä jäädä pois vai jäädäkkö pois… Ja mun paidan hihassa on jumalauta Krabi-tarra määää-en-kestä, missä mun vyölaukku ja tennissukat on?
Bussimatka kesti ikuisuuden ja koska touhutäti oli lyönyt 40THB rahastajan kouraan ja muut matkustajat maksoivat viittä/kymmentä batia kyydistä, päättelimme matkan olevankin pitkä ja tuskaisen kuuma.
40 min myöhemmin olimme jossain missä rahastaja hätyytti meidät pois kyydistä. Tässä vaiheessa touhutäti nro 2 astui areenalle. ” Juu hie ageen?! Nooo, juu anatö gööls? Bas liivs theee, intene cafee ovethee juu rilääks bas liivs tentööti okeee?”…Selkee. Sinne siis ja pian taas puuduttavalle bussimatkalle. Uni tuli melko heti ja bussi oli tyhjä kun lähdimme. Kun heräsimme bussi oli täynnä ja kymmenen koululaista tuijottaa meikäläistä nojan yli. Matka kesti vaihteeksi ikuisuuden koska bussi kiersi jokaikisen pikkukylän ja hiekkatien. Hökkelikylää toisen perään kunnes taas nukahdin.

Heräsin kun Annika sanoi että taidetaan olla perillä. Perillä missä? Tämäkö on Krabin päälinja-autoasema? Hylätty huoltoasema jossa kyydistä pois heitetään viimeiset asiakkaat: minä, Annika ja kaksi jenkkiä. Täältä hevonkuusesta ainut vaihtoehto apostolin lisäksi on maksaa 400THB sinne keskustaan. Eiiii onnistu. Onneksi toinen jenkeistä ymmärsi paikallista kieltä ja sai selvitettyä mikä songthaew menee minnekkin. Pojat oli menossa Ao Nangiin ja koska meille oli aivan sama, kunhan on ranta, päätimme seurata.
Auto oli niin täyteen pakattu että rinkat oli suussa ja polvet vastapuolella istuvan naamalla. Ajoimme Krabi Townin läpi ja huokasimme helpotuksesta kun ei sinne jääty…
Matka oli jälleen eeppinen. Kiemuraisella kallioiden reunustamalla tiellä ohitimme mm rituaalin, jossa kehässä ihmiset lävistivät pitkillä tikuilla poskiaan veren roiskuessa paljaalle rinnalle. Myöhemmin selvisi että kyseessä oli yhdeksänpäiväinen vegetarian festival, paraati jossa vapaaehtoiset kiinalaiset silpovat itseään kaikkien vihannesten kunniaksi.
Kahden songthawin ja 65THB jälkeen olimme Ao Nangin turistihelvetissä. Patikoimme mahdollisimman lähelle rantaa ja aloimme kuulostelemaan huonehintoja. 200THB asumisesta oli ehdoton yläraja, paikasta huolimatta. Tinkasimme rannan vierestä kolmannen kerroksen Näköalahuoneen parvekkeella, ilmastoinnilla ja suihkulla 550THB kaks yötä. Mahtavaa, nyt voi relata!
Niinä parina päivänä Ao Nangissa oli hyvä tehdä etenemissuunnitelmaa ja maata auringossa. Kun katu-uskottava väri oltiin saatu pintaan ja jokikinen tiedonjyvä ”kuinka päästä täältä ja minne kuuluisi mennä” oli hankittu jatkoimme matkaa. Halvimman travelagentin tarjous hotellilta Krabi Towniin ja botski Phi Phille oli kohtuullinen 300THB. Toki olisimme voineet mennä towniin ja satamaan omin neuvoin songthaewilla ja taksilla mutta tässä hommassa agentti voitti n. 20THB ja me säästyttiin taas vähän vaivannäöltä.
Ai miksikö Phi Phi? Koska Koh Lantalle ei tähän aikaan vuodesta suoraan pääse, Phi Phi on matkan varrella, ja koska haluamme todistaa kuinka budjetissa VOI pysyä myös Thaimaan kalliimmalla saarella. Plus Järvinen haluaa ruskettua 🙂
Koh Phi Phi oli juurikin niin hirveä kuin kuvitella saattaa. Se saari niistä postikorttimaisemista, lisää vain muutama sata ihmistä, kiloittain roskaa ja vaihda se kuuluisa taikkuhymy vihamieliseksi irvistykseksi.
Jos halvalla haluaa päästä voi toki jäädä sataman lähettyville turistikylään. Me lähdimme tarpomaan keskipäivän auringossa rantaviivaa pitkin kohti long beatchiä, kohti rikkaiden resortteja. Löysimme bungaloweja, ja hinta? Muuan mies oli maksanut omastaan 1200THB yö… En ala. Tälläkin saarella on loppupeleissä niin vähän ihmisiä sesonkiin nähden, ne tappelee siitä kuka meidät saa. Tinkasimme bungalowin vuolaan kehumisen Jälkeen 500THB yö. Taso oli hyvä hintaan nähden ja mikä parasta yksityinen ranta oli ihan vieressä ja takapihalla asui paikallisia. Kanat kipitti pihalla ja illalla sai pelätä mikä kissankokoinen mölli tuolta lattialaudan välistä möyrii…
Koska olimme tällä Thaimaan kalliimmalla turistisaarella päätimme tingata itsemme klassiselle saarihyppelylle. Longtail tuli hakemaan meidät aamulla long beachilta josta menimme satama-alueelle hakemaan lisää jengiä kyytiin. Aamiainen kuului touriin (saatiin kahvit alas) jonka jälkeen lähdettiin kohti Monkey Islandii. Toisin sanoen saman saaren pienelle paskaselle rannalle jossa alle kymmenen vihaista apinaa imi muovipusseja, ihmiset sai ottaa kymmenen minuuttia kuvia ja matka jatkui. Jebajee.
Puolenpäivän touriin kuului viikinkiluolan tutkimista( eli äimää sitä pari minuuttia veneestä), uimista ja snorklaamista laguunissa ( näe nemo ja kaverit jostain sieltä viidenkymmenen jalkaparin seasta) sekä lounas ’The Beatch’ -elokuvasta tutulla saarella. Maya Baylla olimme ehkä tunnin ja saarelle sai astua sadan batin lisämaksusta, me tiesimme tämän, toisin kuin moni muu meidän veneestä ei. Leonardo vahanukkea ei löytynyt, maisema oli saksalaisten ja kiinalaisten täplittämä ja työntekijät näyttivät lähinnä vittuuntuneilta.
Kun puolipäiväläiset oli heitetty kyydistä pois, me jatkoimme kohti Bamboo Islandia. Tämän saaren funktio jäi täysin selvittämättä, siellä oli paikallisia ja helvetisti matoja ja muita möllejä. Matkalla kuitenkin tälle saarelle jäimme bongaamaan haita. ”Nau luuk the salk wit mii. Its okeeee!” Siinä sitten aikamme snorklattuamme oli haita näkyvissä. Varmaan Järvisen viis senttinen vuotava haava toimi hyvin houkutteena. Niitä oli kolme joista onnistuin näkemään kaksi. Pieniä, mutta adrenaliini kohisi varpaista päälakeen. Sitten tulikin myrsky. Meillä oli kaikki ihan hyvin, mutta taas oli seikkailija Sepän lääkelaukusta apua kun pieni kiinalaismummu alkoi voimaan pahoin…
Iltaan asti siellä sompailtiin saarest saareen ja auringonlasku oli kyllä kaunis.
Selvisimme Phi Philtä siis 1750THB per nassu (44e), joka on aika jees verrattuna siihen että muuan pariskunta (nainen paikallinen) kehui maksaneensa tästä samasta lystistä kaverikaupalla yhteishintaan 5400THB. Halvemmalla mekin oltais vielä päästy jos majoitus olisi otettu sataman vierestä. Päiväbudjetti ylittyi kumminkin niin vähällä että pari euroa on pieni hinta auringosta.
Saarelta poistumista ei tietenkään möskään tehty helpoksi. Majoitus Koh Lantalle oli mahdollista varata joltakin välittäjältä suoraan satamasta. Huolellisen tinkaamisen ja laskemisen jälkeen päädyimme käyttämään mister bluesunglassesiä hyväksi. 400THB saimme kyydin Ban Sala Danista saaren puoliväliin Hat Klong Khongiin sekä majoituksen. Koh Lanta Yai on 25km pitkä saari jota ympäröi monet asumattomat pikkusaaret: Ko Por, Ko Bu Bu, Koh Kham, Ko Rapu, Ko Talabeng ymym sekä suurimmaksi osaksi mangrovemetsän peittämä Koh Lanta Noi. Osuimme saarelle parhaaseen aikaan. Ensimmäinen asutus ( kuten vähän arvelimmekin) oli todellisuudessa monta sataa metriä rannasta oleva kolkko kivimökkien rykelmä. Mitä tekee team Järvinen&Seppä? Tietenkin vuokraamme skootterin (kumpikaan ei ole ennen moisen vehkulan kyydissä ikinä edes istunut) ja lähdemme pitkin rantaviivaa ovelta ovelle menetelmällä etsimään majoitusta. Muutaman yrityksen jälkeen löysimme helmen: Ladyboytten houstaaman lodgen jossa majoituimme seuraavat neljä yötä erittäin pitkään kestäneen hienovaraisen juomatauon sisältäneen tinkaustuokion jälkeen yht. hintaan 1050THB.
Kun asetuimme aloillemme tähän yltiöystävälliseen majataloon, emme osanneet odes kuvitella mitä kaikkea se meille mukanaan toisi….

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Mestoilla! Bangkok ja lähdön fiilikset!

Vihdoin ja viimein, täällä!

Lähtö Suomesta meni varmaan just niinku pitikin ja fiilikset oli just sit sitä mitä ei osannu edes kuvitella etukäteen. Sunnuntai-illan läksäribileet oli kommelluksista huolimatta aivan loistavat! Tuli semmonen fiilis että jos ois joku taika, niin käyttäsin ”pysäytä aika”-taian… Huono omatunto siitä miten ei varmasti kerenny jakaa aikaansa tasavertasesti kaikkien kanssa.. Mutta ihanaa oli, hyvin humalaista myos ja aamulla edelleen. Pari tuntia nukkuneena rakas siskoni poikaystävänsä kanssa heitti minut ja Annikan sitten Helsinki-Vantaalle. Itketti. Paljon.

Lisäksi tuli miettineeksi edellisillan ihmisiä ja itketti lisää. Minulla oli aikalailla yksi asia tälle reissulle mukaan jolla oli tunnearvoa enemmänkin kuin mitään käytännön hyötyä: madventures-kirjasta tuttu maailmankartta jonka riku ja tunna olivat minulle omistaneet ja johon kaikki tärkeät ihmiset oli jtn kirjottanut, jota olisin säästellyt luettavaksi pahimpaan koti-ikavään.. Katosi.. Mutta kun tämänkin asian sisäisti että jotain noin naurettavan pientä mutta tärkeää oli kadottanut, tuntui että ehkä niin pitikin käydä. Nyt pitää irtautua.

Vaikka olemme Jaervisen kanssa tunnettuja koheltamisesta meitä EI mm kuulutettu lennolle, eli kaikki lentoon liittyvä sujui kaiketi hyvin. Istanbulissa koimme ensimmäiset ahdistukset: kenttä oli todella sekava, pieni, tunkkainen, epäystävällinen jajaja… Mikä jetlag? ..Onneksi odotus oli vain kolme tuntia ja lento Bangkokiin yön yli meikällä nukkuessa ja Annikalla leffoja katsoessa tuntui jopa rentouttavalta.

Kun kone nousi ilmaan Helsingistä oli tosiaan fiilis ihan jtn sanoinkuvailematonta ja odottamatonta: hämmentävä sekoitus kunnioitusta, surrealismia, surua, iloa, kaipuuta, irtautumista, suuruuden tunnetta.. Miten minun pieni pääni tulee käsittelemään kaiken ihmeellisen ja uuden? Samalla hetkellä luin siskoni jäähyväiskirjettä ja maagisesti soitin toisti tajuntaani saman laulun lyriikkaa mitä siskoni oli siteerannut kirjeeseensä:

”Minä suojelen sinua kaikelta

mitä ikinä keksitkin pelätä

ei ole sellaista pimeää

mitä minun hento käteni ei torjuisi.”

…ja siitä seurasi huojennusta ja helpotusta. Annikan vielä istuessa siinä vieressä tämä suuri matka ei tuntunut enää noiden sadasosasekuntien jälkeen taaskaan yhtään hullummalta idealta.

Eilen siis saavuttiin Bangkokiin. Hetken katseltuamme viimehetken lentoja etelämpään päädyimme jäämään yöksi kaupunkiin ja matkaavamme junalla seuraavana päivänä.

Tänään siis matka jatkuu. Jetlag painaa vielä päälle mutta sitkeästi yritämme taistella sitä kuin kulttuurishokkiakin vastaan. Kuumottelijat ja kaupustelijat alkavat olla taustahälyä ja rahanarvon sekä kusetusyritykset soittaa päässamme pikku tiukuja.

Seuraavaksi etsimään täydellistä riippumattoa, ja tämähän on tärkeää koska tulemme luomaan  sellaisen ”sieni kasvaa puussa”symbioosin tämän matkan aikana jonka kuuluu olla vähintäänkin täydellinen.

Kettu ja kotka kuittaa! Voikaa siellä Suomessa hyvin, me ainakin täällä.