Nonni! Tässäpä tämä nyt on, yleisön pyynnöstä (lähinnä rakkaan siskoni Mimmin) alan kirjoittamaan jonkinlaista tarinaa tulevasta matkastani Kaakkois- Aasiaan.
Kahdeksan kuukautta eli toisin sanoen 239 päivää alkaen 15.10.2012 ja päättyen 10.6.2013. Huhhuh! Vielä kuukausi aikaa reissuun ja vieläkään ei jännitä! 🙂
Mistä tämä ajatus sitten lähti? No aika perus, eli lähden etsimään itseäni. Kun pienen ikänsä on ruokaa ja juomaa pöytään toisten nenän eteen kantanut on aika ottaa aikalisä ja miettiä mitähän sitä oikeasti kuuluisi tehdä. Nyt on hyvä saada perspektiiviä, ottaa etäisyyttä vähän kaikkeen. Ehkä tämän matkan jälkeen tiedän mitä haluan, ehkä en. Ehkä osaan arvostaa tätä kotimaata uudella tavalla, ehkä en. Ehkä ylitän itseni, rajani. Ehkä tulen kaikinpuolin valaistuneena takaisin, ehkä en. Ehkä tulen takaisin, ehkä en… No ei vaan 😀 Kyllä takaisin varmasti tulen, mutta tuleeko sen myötä ikuinen kaukokaipuu… Luultavasti 🙂
No miten tämmönen kyypparin retkula rahat tähän kääri? ..Prioriteettikysymys. Ajatus lähti pari vuotta sitten monen monen ihanan ihmisen inspiroimana. Toimeen totisesti tartuin Maalis,-Huhtikuussa. Halusin puhdistautua vallan täysin, tehdä tästä henkilökohtaisen buddha travellini. Eli möin sitten kaiken. Eli ihan kaiken joo. Sohvat, sängyt, kattilat ja padat. Siitähän nyt ei rahallisesti järjettömästi rikastunut, mutta lentoliput ja velat sai kuitattua. Tämä oli myös henkisesti iso askel vanhalle materialistille kuin myös järkevä ratkaisu. Mitä ihmettä sitä tavaraa jonnekkin varastoon pistää homehtumaan, eihän sitä tiedä millon sitä taas aloilleen asettuu, ja minne? Ja eihän se tavara minua tee, ja mistä minä tiedän minkäaiset verhot haluan just sillon kun se koti taas on? Nyt omistan kaksi laatikkoa: tärkeitä papereita, valokuva-albumeita, matkamuistoja. Ja toinen, jossa taiteilijatarvikkeita tulevaa inspiraatiota varten. Kaikki mitä ei kehdannut myydä, lahjoitin. Muuan somaliperheen vastasyntynyt leikkii lapsuuden leluillani ja vanhemmat nukkuvat lakanoissani…Hmmmmm.. 😀 Joka tapauksessa, hyvän mielen itselleen ja muille saa pienellä aikaan. Sisäinen buddhani heräilee jo 😀
Seuraava askel: Irtisano asunto. Helppoa! Vuokrakämppä, mikäs siinä! Takuuvuokralla saa hankittua lääkkeet, tarvikkeet ja systeemit. Seuraavan kuukauden asuinkin ihmisten nurkissa. Viikko siellä, toinen täällä. Monelle tämä on ahdistava kokemus, mutta itse kun olen häikäilemätön hippi jonka mielestä hyvä karma kiertää, en kokenut tätä ongelmaksi… Eikä toivottavasti ystävänikään, valituksia ei ainakaan ole tullut 😀
Mitäs vielä? Vaihdetaanpa työpaikkaakin. Joku taisi sanoa hulluksi, kun on vakkariduuni ja asiat ihan perus ”hyvin”, miksi luopua kaikesta. Jos elämässään ei koskaan luovu mistään, ei voi oppia arvostamaan sitä mitä on ollut tai mitä tulee saavuttamaan. Duunia aina on, ja koska alanvaihdos kytee takaraivossa oli myös hyvä vaihtaa vielä paikkaa, kokeilun vuoksi. Sain kuin sainkin uutta puhtia työntekoon, mutta kun syväkumartaa paremmille sööreille ja on elitistit ja kulinaristit jotka rypee shamppanjassa sitä miettii jälleen mitä järkeä tässä taas on… No dollari puhuu ja rahaa saa säästettyä kun kausiluontoisia töitä tekee ja tipeillä elelee. Tilit meni säästöön ja tässä sitä nyt ollaan. Suuren seikkailun alussa. Se, mille monet elää päivästä toiseen, jota jotkut elintasoksi kutsuvat, arkena rakastavat, on jäämässä taakse. Kylmä, harmaan, ankea ja loskainen Suomi vaihtuu valkeisiin hiekkarantoihin ja viidakon ihmeisiin, suurkaupunkeihin ja köyhiin kyliin. Ei työstressiä, ei rahahuolia, ei laskuja. Ei tylsyyttä ja tekemättömyyttä. Ei suhteita eikä suhdanteita tai sen suurempia suhteellisuusteorioita. Vain nainen ja riippumatto, Riippumaton Nainen 🙂
riippumatonnainen 